Vuonna 1985 julkaistussa ikonisessa tasohyppelypeli Super Mario Brosissa jokaisen pelikentän lopussa Marion (tai veljensä Luigin) piti hypätä lipputankoon laskemaan lippu. Tangon yläpäähän yltäminen oli pirullisen vaikeaa. Se vaati juuri oikean ajoituksen.
Sam Masur kuitenkin osaa tempun. Hänen jalkansa on murtunut 27 kohdasta, ja pelaaminen auttaa häntä unohtamaan kivun. Sairasta siskoaan katsomaan tullut Sadie Green tulee seuraamaan Samin taitavaa pelaamista losangelesilaisen lastensairaalan pelihuoneessa. Pelien parissa vietettyjen tuntien aikana lasten välille syntyy vuosikymmenten mittainen ystävyys, joka on tosin aika ajoin koetuksella, jopa katkolla.
Kun parivaljakko tapaa uudelleen opiskelukaupungissaan Bostonissa, he alkavat kehittää pelejä yhdessä – ja osuvat kultasuoneen.
Yhdysvaltalaisen kirjailija-käsikirjoittaja Gabrielle Zevinin romaani, josta on tulossa myös elokuva, on lumoava tarina rakkaudesta ja videopeleistä. Taina Helkamon moitteetta kääntämän teoksen keskiössä on Sadien ja Samin pitkä suhde. Parivaljakon sulkeutuneisuus, tinkimättömyys ja kunnianhimo aiheuttavat hankausta ja väärinkäsityksiä, joita Samin ja myöhemmin myös Sadien hyväntahtoinen kämppäkaveri Marx auttaa purkamaan. Myös peliyhtiön tuottajan roolissa Marxin keskeisin tehtävä on toimia fasilitaattorina, joka mahdollistaa Samin ja Sadien keskittymisen luovaan työhön. Kolmikon korttitalo pysyy kasassa, kunnes eräänä päivänä kaikki muuttuu peruuttamattomasti.
Zevin kuljettaa mukaansatempaavaa, taiten rakennettua tarinaa 1980-luvulta aina 2010-luvulle. Nostalginen romaani pursuaa viittauksia etenkin pelimaailman klassikoihin, mutta myös muihin pop- ja kulutuskulttuurin ilmiöihin vuosikymmenten varrelta. Romaanista tuli ilmestyttyään välitön bestseller: se vetoaa niihin, jotka ovat opetelleet käyttämään tietokonetta MS-DOS-käyttöjärjestelmällä ennen internettiä, mutta yhtä lailla myös myöhemmin syntyneisiin sukupolviin, niihin, jotka ovat kasvaneet toinen jalka globaalisti jaetuissa virtuaalisissa maailmoissa.
Teoksen kantava teema on rakkaus. Ihmisten välille syntyvät monimutkaiset siteet sekä suojelevat että satuttavat. Perimmäinen viesti on, että hankaluuksista huolimatta olemme täällä kuitenkin toisiamme varten ja yhdessä pystymme parempaan kuin yksin.
Zevinin romaani on myös oodi pelaamiselle: silkan viihdykkeen lisäksi pelit voivat tarjota turvasataman ja pakopaikan, lievittää sekä henkistä että fyysistä kipua, luoda virtuaalisia yhteisöjä eli saattaa ihmisiä yhteen – ja luoda toivoa. Pelaaja saa aina uuden mahdollisuuden, myös kuolemassa. Samaa ei voi sanoa oikeasta elämästä.
Pelimaailman lieveilmiötä ja ongelmia, kuten peliriippuvuutta, ei romaani ota esille lainkaan. Mutta tietoisesti valikoidusta näkökulmastaan huolimatta teos ei typisty pelkäksi lällyksi nostalgiatripiksi. Zevin nostaa esiin hienovaraisesti mutta osuvasti muun muassa yhteiskunnan edelleen kovin jämäkät patriarkaaliset ja rasistiset rakenteet, vihan ja eriarvoisuuden sekä kahden (tai kolmenkin) kulttuurin välissä elämisen hankaluuden.
Gabrielle Zevin: Huomenna, huomenna ja huomenna
Suomentaja: Taina Helkamo
Gummerus 2023, 476 s.
