Helsingin Töölössä sijaitsevan Q-teatterin Puoli-Q-näyttämön lämpiössä kuhisee ainakin 30 vuotta nuorempi yleisö kuin mitä löytyy vaikkapa Kansallisteatterin Ensimmäinen Tasavalta -esityksestä. Kun verho saliin aukeaa, meille kuulutetaan hilpeällä suomen ja englannin yhdistelmällä, että esityksen aikana voi tarvittaessa ”stay back”, jos siltä tuntuu – ja yhtä lailla myöhemmin voi ”come back”, jos tulee katumapäälle.
Kohtelias neuvo ilmeisesti liittyy käsiohjelman sisältövaroitukseen, jossa luvataan eritteitä, pahoinvointia, yökkäilyä, väkivaltaa, seksuaalissävytteistä toimintaa, roiskevaaraa, itsetuhoisuuden esittämistä ja teatterisavua.
Kyseessä on Q-teatterin ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelman yhteistuotanto Message from Tyler – Memento Mori, Kirsikkatarha. Minna Lundin taiteellisena opinnäytetyönään kirjoittama ja ohjaama esitys yhdistää Anton Tšehovin vuoden 1904 Kirsikkapuisto-näytelmän sisältöä Chuck Palahniukin vuoden 1996 romaaniin Fight Club, joka tunnetaan paremmin David Fincherin samannimisestä menestyselokuvasta vuodelta 1999.
Alkuteksteistä Kirsikkapuisto kuvaa yli varojensa pitkään elänyttä venäläistä aristokraattiperhettä, jonka ulkopuolisuuden tunne kiteytyy siihen, että rapistuvan sukukartanon kirsikkapuut ovat joutumassa velkojen takia vasaran alle. Fight Clubissa puolestaan autofirman työntekijänä leipiintynyt Jack perustaa sivupersoonansa, saippuakauppias Tyler Durdenin, kanssa turhautuneiden nuorten miesten salaisen tappeluklubin, jonka kautta veljellisesti jaettu paha olo kanavoituu väkivaltaan ja nihilistiseen terrorismiin.
Siinä missä Tšehovin näytelmä on lähinnä surullinen tarina neuvottomuudesta suurten yhteiskunnallisten muutosten edellä, Palahniukin/Finchnerin teoksen voi nähdä kärjistettynä tulkintana siitä, miten nykyajan vieraantuminen luo edellytyksiä väkivaltaisen uusoikeiston nousulle.
Puoli-Q:n esitystilassa katsojat istuvat tuoleillaan seinustoilla. Riku Suvitien vaikuttavan lavastuksen pääelementti on koko salin pitkittäin halkaiseva valkoinen koroke. Se liittää kahden tarinan maailmat sattuvasti yhteen toimien ahdistuksena vimmalla toisiaan mätkivien hahmojen taisteluareenana muuttuen sitten toisessa hetkessä juhlapöydäksi, jonka ääreen katsojat kutsutaan tuoleineen nauttimaan kirsikkalikööriä suvun matriarkan muistolle.
Kirsikkapuiston aristokraateista näytelmään on sovitettu vain viisi tulevaisuuden edessä ymmällään olevaa korskeaa nuorta, joiden uho ja keskinäiset jännitteet näyttäytyvät fyysisinäkin yhteenottoina.
Taiteellista lopputyötään tekevät näyttelijät (Juhana Hurme, Milla Kaitalahti, Ville Hilska ja Veera Anttila) hoitavat kehollisestikin raskaat roolinsa antautuvasti ja kunnialla. Joukkoa täydentää Q-teatterin ensembleen kuuluva Anna-Sofia Tuominen, jonka kokemus näkyy hallituimmissa sävyissä erityisesti Tšehovin tekstiin nojautuvissa vähemmän action-henkisissä kohdissa.
Vaikka juuri Tšehov-sitaatit tuntuvat usein päälleliimatuilta, kokonaisuus on kaikessa ristiriitaisuudessaan ja ruumiillisessa ilotulituksessaan puhutteleva ja inspiroiva. Taitavasti tyylitellyissä tappelukohtauksissa mäiskettä piisaa ja tekoveri lentää. Ympäristökatastrofin vertauskuvana kirsikkatarhaan saapuva kemiallinen päästö näyttäytyy hervottomana pahoinvointina, jonka seurauksena lavalla yökkäillään sankomäärin puuroa.
Luovaa kekseliäisyyttä voi nähdä myös kiihkeässä rakkauskohtauksessa, jossa verisiin trikoisiin pukeutuneet rakastavaiset varustautuvat jääkiekosta tutuilla alasuojuksilla. Tämä on käytännöllistä ja hauskaa, mutta samalla siinä voi nähdä myös metaforisia ulottuvuuksia.
Vaikka kahden hyvin erilajisen teoksen yhteenkutominen tuottaa väkisinkin myös jakojäännöstä ja tiettyä asetelmallisuutta, Message from Tyler – Memento Mori, Kirsikkatarhaan on poimittu taiten alkuteksteistä omaan tarkoitukseen sopivat leikkauskohdat. Sen synteesi ei ehkä niinkään kerro katoavan maailman edessä nostalgiaan vaipuneen joutilaan luokan hukassa olemisesta eikä Fight Clubin kuolemanpelkoaan ja elämän merkityksettömyyden tunnettaan väkivaltaan kanavoivan alemman keskiluokan kärvistelystä. Enemmän see kertoo sattuvasti kulttuurikeskiluokan ajankohtaisesta epätoivosta ja halusta löytää omaan eksistentiaaliseen ja yhteiskunnalliseen ahdistukseensa ymmärrystä näistä molemmista.
Erilajisten tekstiaineistojen päällekirjoitus ja yhdisteleminen tuntuu olevan ajankohtaista muutenkin. Paraikaa KokoTeatterissa nähdään saksalaisen Enis Macin kirjoittama näytelmä Kesytön eli O:n markisitar – Faster Pussycat! Kill! Kill, joka yhdistää Heinrich von Kleistin vuoden 1809 novellin ja Russ Meyerin vuoden 1965 seksploitaatioelokuvan. Toisaalta jo muutama vuosi sitten turkulaisessa Tehdas Teatterissa nähtiin Tommi Silvennoisen ja työryhmän esitys Kolme sisarta ja Tuntematon sotilas, joka yhdisti Tšehovin toisen klassikkonäytelmän Väinö Linnan kansalliseen sotaeepokseen.
Erilajisten tekstien tutkiminen, törmäyttäminen ja uudelleen määrittely ovat kelpo metodi sen tutkimiseen, miten erilaiset tarinat ja niissä toistuvat rakenteet toimivat muutenkin maailmankuvaamme ohjaavina aineksina.
Minna Lund ja työryhmä: Message from Tyler – Memento Mori: Kirsikkatarha
Kauden viimeinen esitys 20.4. Lisäesityksistä ei tietoa.
