Kun on kehno fiilis ja elämä lyö, mikä onkaan pahempaa, kuin nähdä ympärillään muiden iloa ja rentoa menoa.
Pinnallinen ja ärsyttävä yhdysvaltalainen telkkarin säämies Phil (Lari Halme) lähtee pomojensa määräyksestä vastentahtoisesti Punxsutawneyn pikkukaupunkiin Pennsylvanian osavaltioon raportoimaan mestan erikoisesta rituaalista: murmelista, joka ennustaa säätä.
Phil on niin äijää, niin äijää. Hän päättää jo lähtiessään, että päästyään parempiin piireihin hän halveksuu tätä typerää touhua.
Tämä mies on keskipiste. Koko maailman keskiö. Kuin uhmaikäinen taapero, Phil ei ymmärrä oman napansa ulkopuolisia tapahtumia, eikä kiinnosta.
Katsojakin aluksi ihmettelee, että aikuiset ihmiset jaksavat innostua murmelin sääennustuksesta. Kuitenkin toisin kuin säämies-Phil, kaikki tajuavat välittömästi, että murmeli – myös nimeltään Phil – on ankean talven jälkeisen uuden ajan symboli, kaupungin traditioiden ja juhlan sykkivä sydän, henkinen liima ihmisten välillä.
Jos murmeli-Phil ennustaa talven jatkuvan, kaupunkilaisten syvä pettymys kestää noin kolme sekuntia. Sää-äijä-Philin pettymys on jatkuvaa.
Televisiotähti käyttäytyy idioottimaisesti. Universumi rankaisee häntä mystisesti tiputtamalla hänet ajan loputtomaan luuppiin, kiertoon, josta ei ole paluuta – ei, kun sittenkin on. Mutta ratkaisun avaimet Philin on löydettävä jostakin.
Vuonna 1993 ensi-iltansa saanut elokuva, johon musikaali perustuu, lienee monille katsojille tuttu. Näyttämöllä homma toimii musiikin avulla.
Äänimaailmaa toistaa Philin kelloradio. Musiikin vaihtelut ovat hienoja, erityisesti kaupungin joukkokohtauksissa. Orkesterin musiikin teema muuntuu pahan karman kierteessä iloisesta hidastuvan painajaismaiseksi. Näyttämöllä tanssiva soittokunta ja murmelia juhlivat kaupunkilaiset tekevät ihailtavan tarkkaa työtä hidastaessaan ja pysähtyessään Philin näkyjen mukaisesti. Musiikin sävy vaihtuu paitsi tempoltaan, myös sävelkulkuina molliin ja bluesiin.
Teoksen toiseksi herkin hahmo on sivuhenkilö Nancy, Raili Raitala. Hän on aikoinaan jämähtänyt pikkukaupunkiin. Alati miesten huomiota hakevana hän ei silti ole saanut rakkautta. Sen sijaan hänestä on tullut vanhan jengin panopuu.
Teoksen herkin ja voimahahmoksi kasvava tyyppi on Philin inhoama vakuutusasiamies Ned, upeasti laulava Antti Timonen. Ei ihme, että karismaattisella ja vahvaäänisellä Timosella on juuri tämä rooli: hän laulaa toisessa näytöksessä teoksen tärkeimmän aarian. (Australialaissyntyinen säveltäjä Tim Michin esitti nimenomaan Nedin biisin Olivier-palkintojuhlassa 2017. ) Sankariksi nouseva Ned kertoo, miten surullisena hän haluaisi palata menneeseen ja luovuttaa. Mutta aina on toivoa.
Philin kollegaa Ritaa esittää Maria Lund. Tämä joutuu kestämään miehen suuttumuksen ja iskuyritykset. Yleisö on hänen puolellaan, ja hän saa hetkensä kyllä.
Näyttämölle sovitettu Päiväni murmelina on oivaltava: järjestäjämurmelit auttavat kuljettamaan Philin autoa painajaismaisesti päin roskiksia. Murmelirumpalin, Sami Koskelan / Sami Kuoppamäen taidonnäytteestä puhumattakaan! Erityiskiitos teoksen käsikirjoituksen oivallukselle, miten Phil toteuttaa piilevän haaveensa taiteilijana ja opettelee pianonsoittoa. Hän alkaa käyttää kierrettään hyödyllisesti.
Mutta muuttuuko sää-äijä-Phil? Oikeastaan ei. Hän vain tekee löydön, ja vain hänen käytöksensä muuttuu.
Päiväni murmelina kertoo buddhalaista maailmankuvaa mukaillen, miten meissä kaikissa on hyvyyttä lähtökohtaisesti sisimmässämme. Maailmalle kiukuttelun sijaan Phil oppii pysähtymään ja tajuamaan hyvyyden sekä toisissa ihmisissä että itsessään.
Prosessissa tapahtuu se väistämättömin: hänestä tulee vastustamattoman ihana ihminen.
Päiväni Murmelina Helsingin Kaupunginteatterissa. Esitykset 31.12.2020 asti.
Sävellys Tim Minchin, käsikirjoitus Danny Rubin. Suomennos Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila. Koreografia Simon Hardwick. Kapellimestari Eeva Kontu.
