Vieras–Främling–Stranger
Sanna Kekäläinen
Cirko 9.3. asti
Tanssiesityksen alussa toppatakissa ja talvikengissä näyttämölle saapuva käsikirjoittaja-ohjaaja-esiintyjä Sanna Kekäläinen kantaa mukanaan retkituolia ja genderfilosofi Judith Butlerin opusta. Pian hän yrittää sekä kehollaan että puhellaan viestiä yleisölle tärkeää asiaansa, mutta tehtävä osoittautuu fyysisesti ylivoimaisen vaikeaksi.
Esityksen yhdessä liikuttavimmassa kohdassa koko olemukseltaan hätääntynyt Kekäläinen ilmentää tämän kamppailun aitoa traagisuutta. Ikään kuin olisi vasta pieni sanoja opetteleva lapsi tai dementian kourissa kielelliset kytkennät kadottanut vanhus.
Tanssiesitys etenee toisteisen kehollisen kompuroinnin ja loputtomien hallintayritysten jälkeen kohtaukseen, missä luennointi Butlerin teoksesta vihoviimein onnistuu – sinänsä sujuvalla, joskin siansaksaisella puheenparrella, jota on mahdoton ymmärtää.
Kyse on Kekäläisen uusimmasta teoksesta Vieras–Främling–Stranger. Kahteen osaan jaettua tanssiesitystä edeltää prologi, jossa satiirisen terävä stand-up-koomikko Jamie MacDonald virittelee omasta transsukupuolisesta näkökulmastaan yleisöä kehotietoiselle taajuudelle.
Esityksen toinen tanssiosuus vaihtuu illasta riippuen. Witness-versiossa Kekäläisen mukana esiintyvät Jonna Eiskonen ja Janne Marja-aho, Feminist-versiossa ensemblestä puuttuu Marja-aho. Näistä Witness-vaihtoehto kuvaa mies- ja naisoletetun toverillista ja toisiaan tukevaa kohtaamista pitkinä toistuvina sarjoina, joissa ulkoisesti varioidaan lähinnä esiintyjien alastomuuden astetta.
Kokonaisuuden monikanavaisuutta täydentää katsojille kotilukemiseksi jaettava Riikka Laakson akateeminen essee. Siinä analysoidaan syvemmin Kekäläisen kehotaiteeseen sisältyviä viitteitä taiteen traditioihin ja filosofiaan.
Essee onkin tähdellinen, sillä Sanna Kekäläinen on ohittamaton pitkän linjan pioneeri taiteenlajissa, jota muinaisella 1980-luvulla tituleerattiin Uudeksi tanssiksi. Kekäläisen teoksissa tyypillisiä valintoja ovat esityksellinen minimalismi, epäsovinnaisten tilojen ja äänitaustojen – mukaan lukien tyhjyys ja hiljaisuus – hyödyntäminen sekä omaan alastomaan kehoon liittyvien merkitysten purkaminen ja provosoiva manipulointi.
Vieras–Främling–Stranger-esityksen teoreettisestikin kantava metafora kytkeytyy änkytykseen. Se liittyy suoraan kehon hallitsemattomuuteen ja oman kehon kokemiseen vähintään hetkellisesti vieraana.
Änkytykseen sisältyy myös usein oman kehon hallinnan hajoamisesta seuraava paniikki, joka pahentaa tilaa ja tekee puhumisen entistä vaikeammaksi. Tämän voi halutessaan tulkita eksistentiaalisen ahdistuksen yhdeksi ilmentymismuodoksi.
Teoksen kulku on Kekäläiselle tyypillisen tapaan esittäjän intensiivisen karisman kannattelemaa ja filosofisesti äärimmilleen ladattua. Liikekielen ja äänitaustan tehtävä ei tälläkään kertaa ole johdatella katsojaa esteettisen harmonian kokemukseen. Pikemminkin juuri sitä ollaan koko kropan voimin rikkomassa.
Samalla jälleen kerran Kekäläisen tapa käsitellä omaa alastonta kehoaan haastaa länsimaisen taiteen kanonisoitua tapaa käsitellä naisen ruumiillisuutta.
Valittujen päämäärien ja niiden välittämiseen valittujen keinojen takia esitys ei ole katsojalle kevyt eikä erityisen viihdyttävä kokemus. Silti – ja juuri siksi – teoksessa ilmentyvälle taiteellis-filosofiselle kunnianhimolle on montakin syytä nostaa baskeria.
Esitykset Cirkossa 9.3. asti.
