Oulun kaupunginteatterissa syyskuussa ensi-iltaan tullut Poikani joka katosi on tarkkasilmäinen kuvaus siitä, mitä alaikäisen huumeongelmaisen kotona tapahtuu. Sen näkökulma on keskittynyt huumeiden käyttäjän vanhempien ja sisarusten kokemuksiin. Kun ihan tavallisen perheen poika katoaa huumeisiin, tulee koko perheen arjesta helvettiä. Samalla hyvästä vanhemmasta tulee huono vanhempi ja yhteinen elämä muuttuu tragedian näyttämöksi.
Heta Haanperän käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä perustuu laajoihin taustatöihin, huumeongelmasta kärsivien perheiden haastatteluihin ja Mirjam Sumun Kuinka poikani katosi -sarjakuvaan. Vaikuttava kokonaisuus sisältää näyteltyjä perhekohtauksia ja dokumentaarisia puheenvuoroja. Lakia luetaan suoraan kirjasta useaan otteeseen. Puheenvuorot läpivalaisevat armotonta hallinnon maailmaa, jonka ehdoilla huumeongelmaisen lapsen pelastaminen vaikuttaa melkein mahdottomalta.
Esitys on suora kannanotto paikallisesti pahenevaan huumetilanteeseen. Tässä tapauksessa kyse on erityisesti siitä, miten huumeongelmaisen lapsen pelastamisesta tulee äidin täysvuorokautinen työ, kun oikeanlaista apua ei ole kaupungissa tarjolla. Kun apua ei saa, kärsii tilanteesta koko perhe. Kotona leviävä pelko tarttuu kaikkiin, kiristää välejä ja aiheuttaa kauaskantoisia seurauksia.
Joose Mikkonen, Anneli Niskanen, Merja Pietilä, Annina Rokka ja Anne Syysmaa tekevät vahvat roolisuoritukset. Puolentoista tunnin mittainen väliajaton näytelmä on koottu taidolla ja tehokkuudella. Ylimääräistä tyhjäkäyntiä ei ole, kun näyttelijäryhmä siirtyy saumattomasti kohtauksesta toiseen. Häpeä, pelko ja syyllisyys elävät aitoina tunteina näyttämöllä.
Kun tarina on näin vahva, lavastuksella ei tarvitse pröystäillä. Nyrkkeilykehä naruineen, tuolit ja lattiassa oleva luukku riittävät. Niillä kerrotaan tarinaa, elävöitetään tunteita ja luodaan etäisyyksiä. Sama, vahva minimalistisuus näkyy puvustuksessa, musiikissa ja valoissa. Kodin sisällä tapahtuvat huuto ja tappelu heräävät henkiin Rauno Paanasen sähkökitaran säestämänä.
Onnistunut dramaturginen ratkaisu on, että huumeisiin kadonnutta poikaa ei näytetä lavalla. Äidin hätääntyneet puhelut paljastavat kuitenkin, missä hän kulloinkin on ja kuinka huonosti hän voi.
Vertauskuvallisista välineistä voimakkain on näyttämöllä nähtävä reppu, joka tuo poissaolevan pojan näyttämölle. Se toimii kapaloituna vastasyntyneenä, joka tuodaan kotiin ja kiedotaan rakkaudenosoituksiin. Myöhemmin se on kurkistusaukko nuoren, huumeongelmaisen miehen elämään. Kun uteliasuus vie äidistä voiton, paljastaa repun sisältö todisteineen ruman totuuden.
Esityksessä välittyy se, miten huumeongelmiin yhä liittyvä vahva stigma vaientaa sairastuneet ja heidän läheisensä. Sitä tärkeämpää on, että se antaa äänen huumeongelmaisen perheelle ja avaa ovia vahvempaan yhteisöllisyyteen oikeassakin elämässä.
Tähän tavoitteeseen istuu hyvin, että Oulun kaupunginteatteri lanseerasi esityksen yhteydessä huumetestin väripalettia mukailevan Värisuora-rintanauhan. Rintanauhoja myydään teatterin myyntipalvelusta 5 eurolla. Nauhan tuotot ohjataan Nuorten Ystävien Verto-hankkeelle, joka tarjoaa matalan kynnyksen vertaistoimintaa täysi-ikäisille huumeongelmaan sairastuneille, kuntoutujille ja heidän läheisilleen.
Heta Haanperä: Poikani joka katosi
Esitykset Oulun kaupunginteatterissa 18.12. asti.
