Millainen olisi maailma, jossa ihmisille soitettaisiin yöllä ja kerrottaisiin, että tänään he tulevat kuolemaan? Millaista olisi saada tietää kuolevansa milloin tahansa seuraavan kahdenkymmenenneljän tunnin aikana, ja kuinka viimeiset tuntinsa käyttäisi?
Nuorille aikuisille kirjoittavan Adam Silveran teoksen nimi Lopussa molemmat kuolevat paketoi koko kirjan teeman yhteen lauseeseen. Kaksi poikaa täysin eri lähtökohdista saavat yöllä kohtalokkaan puhelinsoiton. Kirjan 326 sivua kertovat yhdestä ainoasta ja viimeisestä päivästä, jonka toisensa aamuyöstä löytäneet päähenkilöt Mateo ja Rufus saavat viettää yhdessä.
Teoksen kaksi päähenkilöä vuorottelevat minäkertojina läpi tarinan niin, että lukija saa kaikkiin keskeisiin juonenkäänteisiin molempien hahmojen näkökulmat. Siellä täällä on lukuja, joissa kertoja on jokin ulkopuolinen, mutta päähenkilöiden kannalta merkittävä hahmo.
Onko parempi elää viimeinen päivänsä pelossa tulevasta vai tietämättömyydessä? Jos kuolemaan ehtisi varautua, ehtisi sanomaan hyvästit kaikille rakkailleen ja tekemään kaikki tekemättömät asiat. Tieto kuitenkin lisää tuskaa. Koska takataskussa on tieto edessä piilevästä kuolemasta, Mateo ja Rufus elävät viimeisen päivänsä täysillä ilman tuskaa huomisesta.
Henkilöhahmoina Mateo ja Rufus ovat keskenään vastakohtia. Se saattaa olla lähestyvän kuoleman ohella syy, miksi he rakastuvat niin tulisesti ja välittömästi – vastakohdat kun sattuvat täydentämään toisiaan. Mateo on varuillaan oleva sivustakatsoja, kunnes estoton, sijoituskodissa asuva Rufus tulee ja kiskoo tämän mukavuusalueeltaan. Yhdysvaltalaiselle YA-kirjallisuudelle tyypillisesti molemmilla on paljon taakkaa ja traumoja, joita he lähtevät yhdessä purkamaan.
New Yorkiin sijoittuvan kirjan miljöö on perinteinen mutta toimiva. Sitä voisi hyvin verrata Nicola Yoonin kirjoittamaan teokseen Aurinko on tähti (Tammi, 2019, suom. Helene Bützow), joka kertoo yhtä lailla kahden täysin erilaisen ihmisen ainoasta päivästä yhdessä New Yorkissa, tosin sillä erotuksella, että kumpikaan ei kuole sen päätteeksi. Yhden päivän ajalle sijoittuvissa teoksissa on usein yksi ongelma: ne jäävät liikaa jumiin lukijaa pitkästyttäviin, epäolennaisiin pikkuseikkoihin. Lukijalla on tiedossa, että Lopussa molemmat kuolevat -teoksen hahmot tulevat rakastumaan, mutta hän tylsistyy joutuessaan odottamaan kipinän syntyä liian kauan.
Kirjan tekstin ja kerronnan tyylillä on yritetty tuoda kirjaa mahdollisimman lähelle kohdeyleisöään. Teoksen puhekielisyydellä ja sanavalinnoilla on huomattava merkitys. Teksti on hyvin dramaattista ja lähes jokainen luku päättyy siirappiseen pohdintaan elämästä ja kuolemasta. Yleensä aikuisten yrittäessä kirjoittaa nuorten käyttämää kieltä lopputulos on erittäin kiusallista luettavaa, mutta tämän kirjan kohdalla voin todeta kirjailijan ja etenkin kääntäjä Outi Järvisen onnistuneen tehtävässään.
Teos on nimetty BookTok-sensaatioksi, mutta mielestäni hidastempoisen tarinan status on hieman liioiteltu. Kokonaisuudessaan Lopussa molemmat kuolevat on idealtaan nerokas ja toteutukseltaan mielenkiintoinen. Se loppuu räjähdysmäisesti ja arvaamattomasti kuitenkaan jättämättä vastaamattomia kysymyksiä ilmaan. Teokselle on luvassa jatko-osa, jota jokainen lukija jää varmasti niin innolla kuin kauhulla odottamaan. Voiko jatko-osa mitenkään toimia nyt kun molemmat päähenkilöt ovat kuolleita?
