He olivat natseja (Teos 2016)
Katarina Baer
☆☆☆☆
Toinen maailmansota syntyi Saksan kansallissosialistisen puolueen ryhtyessä Hitlerin johdolla toteuttamaan toisten kansojen alistamiseen ja autoritääriseen johtajuuteen perustuvaa aatettaan käytännössä. Natsien puheet vetosivat laajoihin kansalaispiireihin, koska ne tarjosivat kompensaatiota ensimmäisen maailmansodan häviön nöyryytykselle ja rauhansopimuksen ankarille ehdoille sekä helpolta tuntuneita ratkaisuja Saksan taloudellisiin ja sisäpoliittisiin kriiseihin.
Eurooppalaisen sivistysvaltion ajautuminen demokratian hylkäämisen ja holokaustin tielle ovat sittemmin askarruttaneet muitakin kuin saksalaisia itseään. Toisen maailmansodan jälkeen saksalaista yhteiskuntaa on leimannut kollektiivisen syyllisyyden torjunnan ja aukikirjoittamisen välinen jännite. Sukusyntien avaamisella ja käsittelyllä on ollut sekä kirjoittamisen työntöä että lukemisen vetoa.
Vaikka Suomessakin moni aidosti uskoi kansallissosialistisen Saksan toimien oikeutukseen, Suomessa ei juurikaan ole julkaistu kirjallisuutta, jossa tehtäisi tiliä näistä valinnoista.
Suomalais-saksalaiset sukujuuret omaavan toimittaja Katrina Baerin saksalaisista isovanhemmistaan kirjoittama teosta lukiessa vahvin tunne on se, että tässä kirjoitetaan auki natsipropagandan ja voittajien historiankirjoituksen ulkopuolelle jäävää tavallisten ihmisten arkea.
Baer kuvaa yksityiskirjeisiin ja muihin perhelähteisiin nojaten prosessia, missä insinööriksi opiskellut papinpoika Gerhard (1902–1945) ja opettajantytär Ostrud (1906–1989) valitsivat natsiaatteen ja kokivat sisältä päin sen nousun ja tuhon. Gerhard kuoli sodan viime päivinä italialaisen partisaanien luoteihin, Ostrud puolestaan vaikeni natsismistaan kuten monet muutkin sodasta selvinneet aikalaisensa.
Baerin toimittajakokemus näkyy paljon tutkimustyötä vaatineen taustatyön ja runsaan tietokirja-aineiston hallinnassa. Taitavan rinnakkaiskäsittelyn ansioista yksityisten ihmisten kohtalot asettuvat laajempiin yhteyksiinsä. Mielenkiintoinen sivujuoni liittyy Baltian saksalaisten aseman muutosten kuvaukseen.
Kirjan erityinen ansio on siinäkin, miten Baer pohdiskelee omia tunteitaan suhteessa sukulaistensa syyllisyyteen. Käy hyvin ilmi, miten pahuus ei selity vain pahuudella, vaan myös omassa elämässään hyvään pyrkivät ihmiset voivat syyllistyä pahoihin tekoihin. Inhimillistä, aivan liian inhimillistä sanoisi tähän tietenkin Nietzsche.
Uusien kansainvaellusten synnyttämä ääriajattelu näyttää tänään nostavan päätään Suomessakin. Sitä tärkeämpää on ymmärtää, että ääriajattelun normalisoituminen ei ole vain 1930-luvun saksalaisen ympäristön erityispiirre, vaan sen uhka on universaali.
