IMG_6984

Esittävä taideKirjoittanut Tuomas Rantanen

Nälkä vapauttaa

Lukuaika: < 1 minuutti

Nälkä vapauttaa

Maasta

Tuukka Pietarinen & Mikael Karkkonen

Levo-teatterin esitykset Koko-teatterissa 30.6. asti

Maasta-näytelmä sijoittuu autonomian ja suurten nälkävuosien (1866–1868) aikaan. Siinä työuupunut J. V. Snellman (­David Eskelinen) puolustaa vastikään käyttöön otettua Suomen markkaa ja näkee vertauskuvallisia painajaisia kansa­kunnan ahdingosta. 

Samaan aikaan kun maaseudun köyhä väki (Teemu Nieminen, Emma-Mariella Kurkela) riutuu ja kuolee ravinnon puuttessa, valtio tar­joaa ruoka-apua Riihimäen–Pietarin välisen junaradan rakentamista vastaan. Kansan suussa ”nälkäradaksi” nimetyllä työmaalla huonokuntoisesta työvoimasta menehtyy jopa viidennes. Näytelmässä sinne suuntaa myös talon­poikaisperheestä lähtöisin oleva Anna (Nina Järvinen).

Tekstissä on osumansa ja esitystä sopii kiitellä rohkeasta surrealismin ja symboliikan hyödyntämisestä. Silti osa sen elementeistä istuu vaikeasti kokonaisuuteen. Samalla Snellmanin filosofis­poliittinen jääräpäisyys kääntyy oudoksi rahafetisismiksi ja todelliseksi kansan edustajaksi tarjottavan Annan luonne ja persoona jäävät tyystin hahmottumatta.

Itsenäisyyteen pyrkivän valtion kehittyvän talouden pelkistäminen rahapeliautomaatiksi – ja ilmeinen rinnastaminen nykyiseen kasinotalouteen – on myös hiukan yliampuvaa. Samalla tavalla julmaa ratatyömaata voi olla parempi olla tulkitsematta suorana viittauksena nykyiseen keskusteluun sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta.  

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Näistä varauksista huolimatta esityksen ansioksi voi lukea katseen suuntaamisesta siihen, miten J. V. Snellmanin perintö valtiokeskeisyydessään saattaa hyvinkin olla nykyisessäkin politiikassa vaikuttamassa siihen, miten yhteiseksi mieltyvää etua ja yksityisiä uhrauksia priorisoidaan.