Medusan huone
Saara Turunen
Esitykset Q-teatterissa 25.5. asti
Saara Turusen Medusan huone viittaa nimessään antiikin kaltoin kohdeltuun naishahmoon ja Virginia Woolfin teokseen Oma huone (1929). Tarun mukaan merenjumala Poseidon raiskasi kuvankauniin Medusan, joka tämän takia vielä rangaistukseksi muutettiin käärmehiuksiseksi hirviöksi. Woolfin mukaan taas nainen voi olla vapaa vasta kun hänellä on omaa tilaa ja taloudellinen riippumattomuus.
Näiden synteesinä näytelmä osoittaa, kuinka tradition syöttämä vääristynyt kuva toksisesta feminiinisyydestä sulkee naiset pois miesten mitalla määritellystä yhteisöllisyydestä. Tässä pelissä omasta huoneesta tuleekin eristyskammio.
Muodoltaan Medusan huone jatkaa Tavallisuuden aaveen (2016) pelkistetyn arkitilan läpi kulkevien episodien kavalkadia. Tiivisti vaihtuvissa kohtauksissa käsitellään ulkonäköpaineita, seksuaalista häirintää, uhrien syyllistämistä, kuukautisiin liitettyä häpeää, yksinäisyyttä ja miehet lumoavaa seireenin tanssia. Symbolisista kuvista vahvimpia ovat miehen pudottamia murusia lattialta poimiva kanahahmo ja tanssien naisten päänahkoja pyykkinarulle ripustava kravattikaulainen sika.
Jotkut asetelmista – kuten suklaata ahmiva kuntoilijanainen ja formuloihin uponneet miehet – vaikuttavat hiukan ilmeisiltä. Toisaalta Charles Bukowskin, Henry Millerin ja Pentti Saarikosken naisia esineellistävän proosakielen paljastaminen ei tunnu kaikkein tuoreimmalta skuupilta. Silti toisteisen todellisuuden kuvaamisessa on kuluneemmillakin kuvilla joskus tarkoituksensa.
Vahvan kokonaisnäkemyksen ja loistavaa työtä tekevän ensemblen (Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Katja Küttner, Aksinja Lommi ja Ylermi Rajamaa) ohella esityksen erityinen vahvuus on sen tarkassa rytmissä. Vaikka ulkopuolisuuden vaivaannuttavuutta on tärkeä näyttää myös viipyillen, esityksen mukaansa kiskova dynamiikka on rakennettu tiukkaan hiottujen vaihtojen varaan.
