Tate Taylor
☆☆☆☆
Uudella elokuvallaan Mami Tate Taylor rikastaa vainoajakauhun genreä empatialla. Oscar-palkittu Octavia Spencer esittää eristäytynyttä ja teiniaikoinaan syrjittyä Sue Annia, joka tempautuu yhden viinanhakureissun jälkeen syvälle pikkukaupungin nuorison elämään. Sue Ann alkaa ennen pitkää järjestämään nuorille viinanhuuruisia juhlia kotonaan, alkaen samalla elää menetettyä nuoruuttaan. Sue Annin teinivuosien traumat pulpahtelevat pintaan kehkeytyen vainoamiseksi ja väkivallanteoiksi.
Mami onnistuu juuri siinä, missä vastikään ilmestynyt Greta kompastui. Taylor kehittää uskottavan ja pelottavan ymmärrettävän vainoajan hahmon, jolla on oma sisäinen maailma ja historia. Pahiksen kehittämiseen käytetään runsaasti ruutuaikaa ja tuloksena on monitahoinen hahmo. Sue Annilla nähdään haivahduksia itsehillinnästä, jopa työpaikka.
Muun muassa aiemmista elokuvistaan Piiat (2011) ja Nainen junassa (2016) tunnetun Taylorin tulokulma kauhun lajityyppiin tuntuu raikkaalta ja tempaa ensi minuuteilta mukaansa, tosin ote herpaantuu loppua kohden. Mami fokusoi hahmoihin, ja tuo käsinkosketeltavan lähelle ryhmäkäyttäytymisen armottomuuden ja teini-iän impulsiivisuuden. Näyttelijätyö on elävää ja etenkin nuoremman polven näyttelijät vakuuttavat. Lisäplussa päähenkilön äidiksi roolitetusta Juliette Lewisistä, joka teki läpimurtonsa vuonna 1991 niin ikään vainoajateemaisessa Cape Fearissa.
Teini-ikä on ajanjakso, jonka tapahtumia ei useinkaan pidetä merkityksellisinä. Mami kuvaa teiniyteen kuuluvia kipuiluja, mutta myös huippukokemuksia ihmisen loppuelämää suuntaaviksi asioiksi. Ja se on tuore tulokulma se.
