Lentävä kuolema – Kaikuja parantolasta
Nina Forsman ja Sakari Suuronen
★★★
Arkistomateriaaleista, näytellyistä osuuksista ja nykyhetkessä tehdyistä haastatteluista koostettu dokumenttielokuva tuberkuloosiparantoloista vie katsojan aikaan, jolloin tuhannet suomalaiset kärsivät ilmateitse leviävästä, usein kuolemaan johtavasta taudista. Aineksiin on niin ikään sekoiteltu katkelmia Tauno Palosta esittämässä keuhkotautista potilasta.
Dokumentin kiistaton ansio on tunnelmien ja tunteiden välittämisessä, faktatietoa anniskellaan niukemmin. Arkiston uumenista dokumenttiin leikattu toimittajanääni, ehkäpä 1950-luvulta, kertoo että ”kymmenentuhatta vuosittain joutuu sairaalahoitoon”. Jälkeenpäin on googleteltava, ja selviää, että vielä ennen maailmansotia yksin tuberkuloosiin kuolleisuus Suomessa oli pahimmillaan 10 000 henkeä vuosittain. Toisen maailmansodan jälkeen sekä sairastuvuus- että kuolleisuustilastot alkoivat nopeasti kaunistua, mistä dokumentissa kerrotaankin arkistofilmin välityksellä pikaisesti.
Dokumentin arkistohaastattelut valottavat kolmen parantoloissa sotien jälkeen viruneen henkilön kokemuksia. Niiden kautta välittyy tunteiden kirjo – epätoivo, kuolemanpelko, toisaalta itsetuhoisuus; pitkän sairauden aiheuttama turtunut välinpitämättömyys, laitostumisen kokemukset, mutta myös toveruus, yhteinen hauskanpito ja rakkaus. Materiaalin lähikuvat, silppuiset leikkaukset ääniraidasta ja kuvasta toiseen sekä näyteltyjen osioiden osittainen sumentaminen viestii jonkinlaisesta rinnakkaistodellisuudesta. Moni eli laitoksissa vuosia elämän ja kuoleman välisessä odotustilassa.
Toinen tärkeä puoli tarinaa on sairastuneiden vanhempien vauvojen kohtalo. Kamera seuraa naista, joka vietiin vastasyntyneenä hoitolaitokseen tartunnan välttämiseksi ja joka palaa dokumentissa ”ensimmäiseen omaan kotiinsa”. Tässäkin kohtaa tunnelmoidaan enemmän kuin kerrotaan. Haastateltava katselee parvekkeelta avautuvaa kaunista maisemaa, täytettävä ilmapatja narisee, kun hän käy nukkumaan laitoksen hämärässä. Mielessä pyörii kysymyksiä. Kuinka monia lapsia ja perheitä traumaattinen varhainen ero kosketti? Miten se on vaikuttanut perhesuhteisiin ja -dynamiikkaan? Onko ilmiötä tutkittu?
Niin ikään vieläkin askarruttaa, miten dokumentin vain viitteellisesti esittelemät tuberkuloosin hoitokeinot kehittyivät. Sen sijaan tiedän, että keskusradiossa vitsailtiin poistettujen kylkiluiden pitämisestä muistoesineinä. Dokumentissa nämä osiot lukee näyttelijä (vastikään edesmennyt Tomi Alatalo), mutta parantolan asukkaiden hupaisat radioterveiset ovat ilmeisesti arkistojen kätköissä säilyneitä aitoja viestejä. Vai ovatko? Ja miksi ja miten tuberkuloosia hoidettiin poistamalla kylkiluita?
Esimerkiksi muutama hyvin sijoiteltu faktaplanssi keskelle visuaalisesti kunnianhimoista dokumenttia olisi tehnyt kokonaisuudesta ryhdikkäämmän. Kismittämään jäi myös lopun osio, jonka tarkoitus on ilmiselvästi viestiä, kuinka monia suomalaisia ja näiden läheisiä kokemukset koskettavat edelleen. Kiinnostavat tarinat jäävät kuitenkin kuulematta, kenties arkistoon odottamaan seuraavia dokumentaristeja.
