Absurdin surrealismin mestari Samuel Beckettin (1906–1989) Leikin loppu on vuonna 1957 kantaesitetty yksinäytöksinen eksistentiaalinen valtapelidraama. Sen alkuperäinen nimi Endgame viittaa shakkipelin siihen vaiheeseen, jossa melkein kaikki nappulat on jo lyöty laudalta ja ollaan koko kamppailun kalkkiviivoilla.
Näytelmän neljä henkilöä ovat suljetussa huoneessa tilanteessa, jossa ulkopuolinen maailma vaikuttaa muuttuneen apokalyptiseksi. Sokea Hamm simputtaa raajarikkoista Clovia, joka huonosta kohtelusta huolimatta tuntuu jämähtäneen osaansa. Hammin jalattomat vanhemmat Nagg ja Nell asuvat samassa suljetussa tilassa olevissa roskaämpäreissä. Tähän maailmanlopun tunnelmaan dynamiikkaa tuo lähinnä vielä hetken käynnissä oleva lohduton valtapeli.
Tamperelaisen Teatteri Siperian ja Kansallisteatterin yhteistyönä tehdyn esityksen on ohjannut Heikki Huttu-Hiltunen. Esitykseen uusia merkityskerroksia tuottaa se, että Hammia esittää moottoripyöräonnettomuudessa halvaantunut Pekka Heikkinen ja Clovia Suomeen muutamia vuosia sitten pakolaisena muuttanut irakilaistaustainen Bakr Hasan. Näin näytelmässä esillä olevan herran ja rengin hegeliläisen kamppailun voi ymmärtää myös globaalipolittiseksi metaforaksi.
Esitys kulkee uskollisesti Beckettin viitoittamalla tiellä nojaten erityisen vahvasti juuri Heikkisen ja Hasamin väliseen sadomasokistiseen köydenvetoon. Tuukka Huttunen Naggina ja Marika Heiskanen Nellinä onnistuvat riipaisevasti välittämään kaiken lian ja epätoivon keskelle pieniä – tosin jo aikaa sitten kadonneita – toivon säikeitä. Selväksi tulee sekin, että koko näytelmän henkilöineen voi tulkita myös kuolemansa lähestymisen tuntevan ihmisen sisäisenä kärvistelynä.
Erityisen kiinnostavaa on, että alkuteoksessa näyttämön takaseinän yläreunaan sijoitetut kurkistusikkunat on nyt käännetty yleisön suuntaan. Kun Hasan Clovnin hahmossa kiikaroi niistä pelokkaasti ulkomaailmaan, näemme hänen kauhusta kirkastuvat kasvonsa. Dramaturgisen tihentymisen ohella ratkaisu tuottaa tunteen, että juuri me muut ihmiset olemme ehkä näyttämöllä nähtävän eristäytymisen syy.
Esitykset Kansallisteatterin Maalaamossa 26.4. asti ja Tampereen Finlaysonin alueen Vooninkissa 3.9.-16.9.
