Näytelmäparodian tekeminen Simpsonit-animaatiosarjasta tuntuu ennakkoon tuhoon tuomitulta ajatukselta. Mikäli katsojalla on tämä ennakkoasenne, voi mennä tovi ymmärtää, että Lauri Maijalan Q-teatterille kirjoittamassa ja ohjaamassa The Pimpsons -näytelmässä ei juuri siitä ole kyse.
Näytelmän alussa ollaan keskellä Janne Vasaman lavastamaa piirroshenkistä kotinäkymää, johon alkaa ilmaantua Riina Leea Niemisen kekseliään puvustuksen avulla Simpsoneita viitteellisesti muistuttavia hahmoja.
Aikuiseksi kasvaneista lapsista Brnt (Lotta Kaihua) ja Ilse (Satu Tuuli Karhu) saapuvat pitkästä aikaa lapsuudenkotiinsa joulua viettämään ja uhoamaan katteettomiksi osoittautuvilla menestystarinoillaan. Eläkkeellä oleva isä Homre (Eero Ritala) on jämähtänyt lopullisesti kalsareihinsa sotkeutuvaksi sohvaperunaksi. Äiti Magre (Ria Kataja) hössöttää korkeassa peruukissaan kuin ei tietäisi mitään mistään, vaikka silti tietää.
Koko ensemblen loistelias näyttelijätyö pitää katsojan otteessaan ja mahdollistaa alkuun karikatyyreinä näyttäytyvien hahmojen monitasoisen syvenemisen. Tällä tiellä amerikkalaisen sitcom-kulissin takaa alkaa paljastua enemmän supisuomalaisilta tuntuvia virtahepoja olohuoneessa: alkoholismia, perheväkivaltaa, masennusta, syömishäiriöitä ja itsemurhia.
Verrattuna Simpsonien vuosien kuluessa yhä laimeammaksi käyneeseen yhteiskuntasatiiriin, The Pimpsons tarjoaa meitä paljon lähempää löytyvää ahdistuksen peilikuvaa, kuten strindbergiläisen porvarillisen perheen tukahdutettua katkeruutta sekä viiltoja Sarah Kanen kouristelevasta itsetuhoisuudesta. The Pimpsons onkin laatuesimerkki teatterista, jossa – samalla kun sen sisältö haastaa oivasti muotoa – huumorin hämäämän katsojan syliin kaatuu koko elämän syvä traagisuus.
Lauri Maijala: The Pimpsons
Esitykset Q-teatterissa 17.5. asti