Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa
Eeva Turunen
Novellikokoelman henkilöt ovat ihmisiä, jotka naamioituvat ”pyykkipäiväläiseksi” ja kulkevat rapussa tavatakseen kanssaihmisiä luontevasti. He ovat ihmisiä, jotka listaavat kirjaston kirjojen välistä löytyviä roskia ja käynnistävät ”päätöksentekoharjoiteohjelman” treenatakseen alimittaista kykyään.
Eeva Turusen esikoisnovellikokoelman hahmot ovat läpeensä neuroottisia, usein myös yksinäisiä tai vähintään vakavasti introverttejä. He käyvät läpi ihmissuhdehistoriaansa, kuten vihjataan jo teoksen nimessä Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. Yltäkylläisen rakkauden sijaan ihmissuhteet ovat alituisen tarkkailun ja mahdollisten epäonnistumisten tyyssijoja. Ja usein ne ovat nimenomaan historiaa, muistoja ajasta toisen kanssa.
Inhimillinen kaipuu toisen ihmisen luo ja yhtä inhimillinen kyvyttömyys päästä sinne ovat kirjan keskeisiä moottoreita. Traaginen saa kuitenkin hauskan muodon, joskus proosarunon malliin – vaikka kirjeenä isännöitsijälle – ja joskus minä-muotoisena muistelona. Turunen on sanankäytön mestari, leikittelijä, jonka virkkeet kiherryttävät. Yhteen novelliin nivottu fonttien heilahtelu ja yliviivauksen käyttö eivät nekään tunnu turhilta kikkakolmosilta vaan sisältöön tiukasti yhdistyviltä elementeiltä.
Pientä epätasaisuutta novellien kesken on. Epätasaisuus on kuitenkin sitä luokkaa, että joku novelleista on ”erinomainen”, kun toinen on vain ”tosi hyvä”.
