Kimmo Nuotio, Kaarlo Simojoki ja Esko Yli-Hemminki (toim.)
Parempaa päihdepolitiikkaa. Rangaistuksista hoidon polulle.
Gaudeamus 2023, 367 s.
Huumeidenkäytön kriminalisointiin perustuva huumausainepolitiikka on ajautunut kriisiin niin Suomessa kuin maailmallakin. Rikosoikeudellinen lähestymistapa ei ole estänyt huumeiden käytön, niiden haittojen ja huumerikollisuuden lisääntymistä. Rankaiseminen on marginalisoinut entisestään haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä sekä vaikeuttanut hoitoon pääsyä. Tutkijat ja aktivistit ovatkin painottaneet kiireellistä tarvetta uudelleenarvioida päihdepolitiikkamme perusteita.
Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion, päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoen ja väitöskirjatutkija Esko Yli-Hemmingin toimittama artikkelikokoelma Parempaa päihdepolitiikkaa on arvokas lisä suomalaiseen päihdepoliittiseen keskusteluun. Teos lähestyy aihetta oikeustieteen näkökulmasta, mutta sisältää myös historiallisia, filosofis-eettisiä ja yhteiskuntatieteellisiä pohdintoja. Kirjoittajat ovat pääosin suomalaisia tutkijoita, mutta mukaan on otettu myös painava puheenvuoro australialaiselta professori Desmond Mandersonilta, joka toteaa kieltoihin nojautuvan huumevalvonnan ajautuneen konkurssiin.
Suomalaista huumausainepolitiikkaa on perinteisesti ohjannut niin sanottu ”kahden raiteen” lähestymistapa, jossa on yhdistelty rikosoikeudellisia kontrollitoimia ja haittojen vähentämistä. Käytännössä politiikkaa on toteutettu rangaistukset edellä, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen artikkelissaan huomauttaa.
Päihdepoliittinen asetelma on reformistien kannalta argumentatiivisesti herkullinen: vallitsevan lähestymistavan säilyttämistä ennallaan puoltavat lähinnä moralismi ja pelot, kun taas uudistusvaatimukset perustuvat akateemisen tutkimuksen osoittamaan näyttöön. Parempaa päihdepolitiikkaa esittääkin selvän kannan: rangaistuksiin perustuva päihdepolitiikka tulisi korvata haittojen vähentämisen politiikalla, ja huumeiden käytön aiheuttamia ongelmia tulisi ratkoa rikosoikeuden sijaan sosiaali- ja terveyspolitiikan keinoin.
Kiireellisimmäksi uudistustarpeeksi tutkijat esittävät huumeiden käytön rangaistavuudesta luopumista. Rikosoikeuden professori Sakari Melander kyseenalaistaa artikkelissaan kiinnostavalla tavalla huumausaineen käyttörikossäännöksen hyväksyttävyyden perustuslaillisesta näkökulmasta. Nuotio puolestaan osoittaa kriminalisaatiopolitiikan periaatteellisen ja eettisen ongelmallisuuden: rikoslainsäädäntö ei voi olla paternalistista eli holhoavaa, mikä tarkoittaa, että yksilöä ei voida esimerkiksi velvoittaa elämään terveellisesti.
Päihteiden ongelmakäytöstä kärsivät ihmiset eivät siis tarvitse rangaistuksia vaan hoitoa. Rikosoikeudellinen lähestymistapa on ongelmallinen myös itsemääräämisoikeuden kannalta etenkin silloin, kun huumeiden käytöstä ei koidu haittoja. Miksi yksilöä tulisi rangaista teosta, jolla ei ole uhria?
Tyylillisesti Parempaa päihdepolitiikkaa kärsii ajoittain toistosta ja raskassoutuisesta juridiikasta, mutta toisaalta monet artikkeleista tarjoavat nautinnollisen mahdollisuuden seurata johdonmukaisesti etenevää ajatuksenjuoksua ja kirkkaan rationaalista argumentaatiota.
