ElokuvaKirjoittanut Tuomas Rantanen

Kenneth Branaghin Belfast yhdistää nostalgisia lapsuusmuistoja 1960-luvun poliittisen väkivallan kuvaukseen

Elokuvan syvältä kouraiseva vaikuttavuus perustuu historiallisen todistusvoiman ohella siihen, miten se kertoo yleensä ihmismielen ja muistin toimivan.

Lukuaika: < 1 minuutti

Kenneth Branaghin Belfast yhdistää nostalgisia lapsuusmuistoja 1960-luvun poliittisen väkivallan kuvaukseen

Kenneth Branagh: Belfast

Ensi-ilta 11.3.

★★★★★

Vuonna 1969 Pohjois-Irlannissa irlantilaismielisten katolisten ja brittihallinnolle lojaalien protestanttien välinen historiallinen jännite alkoi kiihtyä yhä väkivaltaisemmiksi yhteenotoiksi. Shakespeare-elokuvistaan tunnetun Kenneth Branaghin omiin kokemuksiin perustuvassa elokuvassa tätä vaikeaa aikaa avataan sopuisasti katolilaisten kanssa  Belfastin alueella asuvan protestanttisen perheen kautta.

Samalla kun 60-lukulaiset voivat bongailla Matchbox-, Subbuteo– ja Myrskylinnut-antiikin kaltaisia epookkivälähdyksiä, Branagh lomittaa elettyä arkitodellisuutta lapsuutensa tärkeisiin elokuviin Mies joka ampui Liberty Valancen (1962) ja Chitty Chitty Bang Bang (1968) sekä alkuperäiseen Star Trek- televisiosarjaan (1966–1969).  Poliittinen väkivalta, vanhempien riidat ja itse tehdyt virheet lomittuvat puolestaan onnellisiin muistoihin rakkaista isovanhemmista, ensi-ihastuksesta ja yhteisöllisistä juhlista hyvinkin vastaavalla tavalla kuin Lauri Randlan Neuvosto-Viron aikaan sijoittuvassa elokuvassa Näkemiin Neuvostoliitto (2020).

Taitavan mustavalkoisen kuvauksen (Haris Zambarloukos) ratkaisut yhdessä tarkoituksellisen etäännyttävän äänisuunnittelun kanssa vahvistavat vaikutelmaa siitä, että kaikki esille oleva on tiivistymää opinhaluisen  yhdeksänvuotiaan Buddyn (Jude Hill) fragmentaarisista näkö- ja kuulomuistoista. Elokuvan syvältä kouraiseva vaikuttavuus perustuu historiallisen todistusvoiman ohella siihen, miten se kertoo yleensä ihmismielen ja muistin toimivan.