Kuuluisassa monologissaan Shakespearen Hamlet pohtii itsemurhaa ymmärrettyään hänen oman äitinsä ja setänsä murhanneen isänsä.
Ohjaaja Samuli Reunasen ja dramaturgi Aina Bergrothin sovituksessa tätä olemisen ja epäolemisen välistä tasapainoilua kuullaan myös Hamletin rakastettuna pidetyn Ofelian (Fanni Noroila) lausumana. Se on kohtuullista, koska toisin kuin Hamlet, tarinassa Ofelia surmaa itsensä. On reilua sekin, että yleensä miesten varjoon jätetty Ofelia saa nyt muutenkin uutta tilaa.
Tärkeässä osassa on myös Timo Kämäräisen johtama rock-bändi, jonka siivittämänä Hamletia esittävä Olavi Uusivirta saa tukevasti kiinni kipuilevan prinssin vuoroin pullistetelevasta ja vuoroin horjuvasta egosta. Hänen lavakarsimansa kyydissä onnistuu jopa hiukan uhkarohkea viritelmä, jossa Hamlet reinkarnoituu Jim Morrisoniksi ja pääsee tulkitsemaan oidipaalisesta traumasta kertovaa The End -klassikkoa.
Uuden sovituksen kantavin idea on pöyhiä eksistentiaalista toiseutta potevien hahmojen, Hamletin, Ofelian ja jälkimmäisen veljen Laertesin, keskinäistä dynamiikkaa heille annettujen queer-identiteettien kautta. Tämä avaa tuoreen näkökulman Hamletin ja Ofelian traagiseen suhteeseen. Samalla syntyy uutta sisältöä tuova homoseksuaalinen jännite lopussa toisensa kaksintaistelussa surmaavien Hamletin ja Laertesin välille.
Valitettavasti tämän arvion pohjana olevassa esityksessä viimeksi mainittu thanatoksen ja libidon yhtyminen jäi kuitenkin hankalan vajaaksi, kun Lartesin hahmoa esittävää Aleksi Holkkoa joutui hätäpaikkamaan Janne Reinikainen. On selvää, että vuorosanojaan kännykästään lukenut näyttelijäparka ei pysty välittämään valitun dramaturgian kannalta kaikkein herkimpiä tunteita.
Esitykset Kansallisteatterissa 27.1.2023 asti.
KUUNTELE MYÖS: ohjaaja Samuli Reunanen vieraili Tuomas Rantasen Teatterin politiikkaa & politiikan teatteria -podcastissa.
