Lukuaika: 2 minuuttia

Jokaisessa ihmisessä on pisara ikuisuutta

Passio on syvälle olemassaolon perusteisiin kaivautuva teos elämän pohjimmiltaan mystisestä luonteesta. Se kertoo elämästä, kuolemasta, ajasta ja ikuisuudesta, eli mistään yhden asian romaanista ei ole kyse. Pirkko Saisio itse on sanonut haastatteluissa, että romaanissa etsitään ihmisen sielua – sitä pisaraa, mikä ihmisessä on ikuisuutta.

Passio kertoo myös uskosta ja uskonnosta. Nämä teemat ovat romaanissa läsnä kaikesta lihallisuudesta huolimatta ja oikeastaan juuri siinä. Läpi vuosisatojen leikkaavan tarinan mukana Saisio kuljettaa korua, joka muuttaa muotoaan sen mukaan, millaisia odotuksia ja oletuksia siihen kohdistuu, millaisessa ympäristössä ja kenen hallussa se on. Uskon ollessa konkreettista on korukin ehjä. 1400-luvun Firenzessä elävä haudankaivaja Alrigo esimerkiksi murehtii, miten saisi vaimonsa jälleen kokoon tämän maallisista jäännöksistä viimeiselle tuomiolle.

Henkilöhahmoissa ylipäänsä viehättää tietynlainen vilpittömyys ja inhimillisyys. Saision tuotantoa on alusta asti leimannut taito esittää elämän perimmäinen traagisuus komediallisen katseen kautta eikä Passio ole poikkeus. Kieli on yksinkertaista ja kaunista, huumori mustaa ja kuivaa.

mainos

Romaani alkaa kohtauksella, jossa tapetaan peura. ”Minusta tulee sinä”, kuoleva eläin sanoo tappajalleen. Se loppuu sanoihin ”ihminen, jonka ei ole ollut pakko elää toisena, kuolee maailman syvyyttä tuntematta”. Väliin mahtuu muutama vuosisata elämää ja kuolemaa eri puolilla Eurooppaa, Helsingissäkin.

Romaanilla harvemmin on suoranaista sanomaa, mutta on suuri kiusaus väittää Passion argumentoivan, ettei ihminen voi elää täyttä elämää ellei näe itseään toisissa ja toisia itsessään; sisäistä sitä, että minkä tekee muille, tekee aivan konkreettisesti itselleen. Tämä useistakin eri uskonnoista löytyvä periaate on palannut myös yhteiskunnallisiin keskusteluihin uudella voimalla toiseuden tematiikan kautta.

Pirkko Saisio: Passio. Siltala Kustannus 2021. 400 s.