Esitys oli ponteva – kaikinpuolin mielenkiintoinen. Kunnioitettavaa työtä.
Sami Ryynänen –  Schicchi, veijarihuijari, testamentin purkaja –  lauloi hahmonsa eläväksi, vaikka tämä Danten Helvetistä oli takaisin elonvaellukselle tuppautunutkin. Hauska. Motto nykyajan eläjän mallin mukainen: Paskanko väliä tulevasta, kunhan hetkessä hauskaa!
Sofia Soininen Schicchin tyttärenä uletti äänensä aplodien arvoiseksi.

Perinnönjakajat, nuo vainajan ääreen kokoontuneet tekoitkuiset ryökäleet, saivat kunnolla nokilleen. Saivat mitä tilasivat! Näppejään jäivät nuolemaan – äänihuuliaan lirputtelemaan.

Lavastukseen ja puvustukseen ja ’naamiointiin’ oli satsattu.
Mitään ei oltu hutaisten tehty.

Yleisö viihtyi.

Ja entä itse musiikki: pianisti Kemal Achourbekov jaksoi täyden tunnin yhtäsoittoa! Eikä ollut mitään pimputusta!
Ei ihme jos Remu joskus Joensuussa Kemalin kanssa esiintyessään oli kesken laulantansa ihastellut: – Vikkelät sormet hällä.
Olisiko kenties kehuissa ollut myös mukana mukanapysymisen tuskaa?

Näyttipähän esitys taas ihmisen taidon ja sen, että on ihmisistä – ja huom! nuorista – muuhunkin kuin miekkojen kalisteluun. Valitettavasti tahtoo vain olla niin, että kalistelijat määräävät kansakuntien suunnan.

Ei kulttuuria niin vain tapeta.
Bravo! Bravo!

Joensuun konservatorion ja Pohjois-Karjalan ammattiopiston opiskelijat!