Ammonite
Francis Lee
Ensi-ilta 4.6.2021
★★★
Paleontologian maailmaan sijoittuva Ammonite on ihmissuhdeanatomia, joka pureutuu rakastavaisten välisiin valtatasapainoihin.
Viktoriaanisen aikakauden tieteilijän Mary Anningin roolissa nähdään luontaisesta arvokkuudestaan tunnettu Kate Winslet, joka heti elokuvan alkuminuuteilla sysätään polvitaipeitaan myöten Lounais-Englannin rantamutiin. Paleontologin elämää tulee kuitenkin hämmentämään Roderick (James McArie), joka tutkimusmatkalle lähtiessään jättää masennuksesta kärsivän vaimonsa Charlotten (Saoirse Ronan) Maryn hoivaan. Hiljalleen Charlotte kuitenkin herää katatoniastaan, ja naisten suhde laajenee romanttisiin mittoihin.
Brittiohjaaja Francis Leen esteettisesti onnistunut ja intohimoinen, vaikkakin draamalliselta sisällöltään hieman vaisuksi jäävä teos tutkiskelee seksuaalisuuden myyttejä viktoriaanisena aikana.
Värimaailma on hillitty, kuvat matalakontrastisia ja taidokkaasti sommiteltuja. Ajoittain katsoja unohtaa katsovansa elokuvaa eikä Jean-Baptiste-Siméon Chardinin pastellimaalauksia. Pidättyväinen äänimaailma, jossa pehmeää pianomusiikkia kuullaan vasta elokuvan puolivälissä, voimistaa tätä kokemusta. Hiljaisen ja vähädialogisen elokuvan keskeiseksi ilmaisumuodoksi nouseekin näyttelijöiden välinen elekieli, joka on huippuunsa asti hiottua.
Elokuva perustuu paleontologin ja fossiilikeräilijän, Mary Anningin, sekä hänen läheisen ystävättärensä, Charlotte Murchisonin, elämiin. Nykypäivänä yhtenä historian merkittävimmistä naistieteilijöistä pidetyn Anningin uraa varjosti sukupuolisyrjintä, joka piti hänet tiedeyhteisön ulkopuolella.