Ramin Bahrani
☆
Netin suoratoistopalvelujen ryhtyminen sisällöllisesti merkityksellisten elokuvien tuottajiksi luo enemmän uusia mahdollisuuksia elokuva-alalle. Valitettavasti Cannesissa kilpailusarjan ulkopuolella esitettyä HBO-elokuvaa Fahrenheit 451 ei voi tervehtiä minään merkkiteoksena.
Ramin Bahranin draama perustuu Ray Bradburyn klassiseen dystopiakuvaukseen (1953), josta myös Francois Truffaut teki jo vuonna 1966 muusta tuotannostaan monella tapaa erottuvan lyyrisen version.
Kirjan keskeisiä vaikuttimia olivat kuvat natsien kirjarovioista ja totalitaarisille yhteiskunnille muutenkin ominainen sensuuri. Teoksen nimi tulee paperin syttymisen lämpötilasta: tulevaisuuden palomiehet polttavat vaaralliseksi luokiteltua laatukirjallisuutta. Tätä taas viihteellä ja yksipuolisella propagandalla köyhdytetyn valtakulttuurin reunalla elävät dissidentit piilottelevat.
Bahranin elokuvan kömpelö asetelmallisuus ja vaatimaton näyttelijätyö tekevät aikanaan herättäneen tulevaisuuskuvan vertauskuvallisuudesta hakkelusta. Elokuvassa ei ole edes yritetty ratkaista teoksen kirjoittamisen aikaan tuntemattoman digitodellisuuden ja perinteisen paperille painetun käyttöliittymän välistä jännitettä.
Tahaton paradoksi syntyy siitä, miten viihdearvoltaankin joutava leffa on pamfletoivinaan moniulotteisemman kulttuurinäkemyksen puolesta.
