Pimeän näyttämön yllä hymyilee kuu kuin Hangon keksi. Kuuluu pöllön huhuilua ja öisen metsän muita huminoita. Näkymän vasemmalla puolella on hämärän keskeltä erottuva suunnistusrasti ja oikealla vanha radio, josta kuuluu Jukolan viestiä suorana raportoivan urheiluselostajan (Samuli Niittymäki) madallettu ääni,
Näin alkaa Teatteri Takomoon työryhmävetoisesti (muiden mainittujen ohella Tuomas Rinta-Panttila ja Ville MJ Hyvönen) toteutettu Existential Jukola. Sen ensimmäisen osan selostajaparka saa pian huomata menettäneensä yhteyden niin eksyneiksi epäilemiinsä kilpailijoihin, studioon kuin oikeastaan koko muuhun ihmiskuntaan. Tai ehkä eksynyt onkin juuri hän itse. Tai kenties sitä olemme me kaikki.
Esityksen toisessa osassa lavalla saapuu kolme goottihenkisen mustiin pukeutunutta muusikkoa (Eva Louhivuori, Denisa Snyder ja Ilkka Tolonen), jotka jatkavat siitä, mihin selostajan ääni vaimeni. Yhtyeen persoonallisesta soinnista voi hakea viitteitä PJ Harveyn multi-instrumentaalisesta mimimalismista, The Curen naivististisesta leikkisyydestä tai vaikka Maustetyttöjen kotikutoisesta syntsapopista. Yhtä eksyksissä ollaan kuin äsken metsärundilla, mutta jostain syystä olo ei tunnu yhtä yksinäiseltä.
Existential Jukola on muodoltaan ja sisällöltään aseistariisuvan konstailematon esitys. Stressaavan työpäivän ja vastoinkäymisten keskeltä tuntuu kuin olisi päätynyt turhan kosmisen etsimisen jälkeen itse eksymään jonnekin turvalliseen metsän siimekseen. Onni on saada elää.
Esitykset 3.5. asti.
