Eurooppa
David Greig & Vihtori Rämä
Kellariteatteri
☆☆☆
Helsingin Liisankadun entisessä halkovarastossa sijaitsevan Kellariteatterin portaikoissa ja käytävillä elää teatterin 60-vuotinen historia vanhojen julisteiden muodossa. Seinällä vilisevät kafkat, hesset, mannerit ja fassbinderit; esiintyjänimistä taas voi bongata teatterin, elokuvan ja television nykyisiä kiintötähtiä.
Vihtori Rämän ohjaama, Klitsun 60-vuotisjuhlanäytelmä Eurooppa perustuu arvostetun skotlantilaisen David Greigin tekstiin. Se pöyhii Euroopan taloudelliseen kehityksen ja maahanmuuton jännitteitä. Näytelmän viiltävästä ajankohtaisuudesta johtuen ei heti arvaisi, että se on tuotu näyttämölle ensi kertaa jo vuonna 1994.
Kellariteatterin ahtaan kauniiseen esitystilaan rakennettu näyttämökuva on vertauskuvallisesti vahva. Huoneen keskellä pitkittäin kulkevat ratakiskot, joiden päällä kulkee pyörillä pikkukaupungin pienoismalli leikkirautateineen. Asetelma kuvaa osuvasti eurooppalaisen arjen pysähtyneisyyden alla olevaa suurempaa muutosta. Näyttämötilan kolmantena vaakatasona kulkee lavetti, jolta käsin hahmot tekevät huomioita yhtä lailla omasta kaupungistaan kuin laajemmasta näkymästä.
Euroopan taloudellisten tehostamisvaatimusten myötä hylätylle rautatieasemalle sijoittuvan näytelmän näkökulmahahmona voi pitää Adelea (Maija Hartikainen). Rispaantuneine balettivarusteineen hän ilmentää nykyisen elämänsä jumitukseen turhautunutta, länsimaisen vapauden ja humanistisen ihmiskuvan soihdunkantajaa.
Hänen isänsä, aseman virkaintoisena asemapäällikkönä toimiva ja Euroopan vanhoihin yhteiskuntarakenteisiin samaistuva Fret (Senja Rajalin) on kyvytön näkemään käynnissä olevaa muutosta. Hänelle pakolaisten yllättävä ilmaantuminen asemalle on lähtökohtaisesti järjestyksenpidollinen ongelma. Adelen mies Berlin (Johannes Mäkinen) taas on uuden Euroopan kehityksen seurauksena työnsä menettänyt ja rasistisen uusoikeiston manifesteille altis työläinen.
Tälle virkaheitolle asemalle saapuvat pakolaisina entisen kulttuurinsa perinnössä kiinni oleva Sava (Katri Tihilä) ja hänen kapinoiva tyttärensä Katja (Tinni Torikka).
Draaman yhteiskunnallinen jännite tiivistyy Adelen ja Berlinin välisen suhteen rapautumiseen. Näytelmän avainkohtuksessa itsensä loukatuksi kokeva Berlin tivaa Adelelta, miksi tämä on lopettanut seksin harrastamisen hänen kanssaan. Tähän tivaamiseen tiivistyy se kysymys, jonka äärioikeiston kellokkaat näyttävät eri muodossa ja ympäri Eurooppaa esittävän vanhan työväenliikkeen ja sivistysporvarillisuuden perillisille. Samalla ulkomaalaisviha rinnastuu mustasukkaisuuteen.
Näytelmän toivon horisontti taas rakentuu vapauskaipuisten Adelen ja Katjan välille syttyvän rakkaussuhteen varaan. Sitä kautta avartuvaa kuvaa Euroopan tulevaisuudesta varjostaa kuitenkin hiipivä ymmärrys siitä, että näkyvillä olevat synkät pilvet nousevat syvältä eurooppalaisuuden ytimestä.
Kellariteatterin juhlanäytelmä edustaa Klitsun parhaita perinteitä kunnianhimoisen tekstin ja sovituksen suhteen, kuten siinäkin, että esitys nojaa näyttelijöiden osaamisen ääriajoille ulottuvaan vankkaan sitoutumiseen.
Kokonaisuudessa on paremmin ja heikommin kulkevia kohtia ja ehkä vähän turhaa pituuttakin. Rytmi ja ote tiivistyvät kuitenkin olennaisesti toisen näytöksen alussa.
Esityksen kiteyttäjäksi valittu Gösta Sundqvistin vuoden 1989 euroviisukarsintaan tekemä kappale Huominen Eurooppa on loistobongaus. Silti koskettavaa lyriikkaa säestävä ironinen diskorenkutus banalisoi hiukan näytelmän kaaren traagista sulkeutumista.
Mutta tietyssä mielessä juuri tätäkin on Eurooppa.
