Napoleon
Ridley Scott
★★★★
Kun Ranskassa tasavaltalaisuus otti hentoja ensiaskeliaan ja totalitaristisen kuningasvallan jälkeen parlamentarismi orasti, valtaan nousi ovela korsikalainen Napoleon Bonaparte. Hänen miekkaansa hukkuivat vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Tosin monen köyhänkin lohduksi Ranska oli suurmaa, mutta vain niin kauan kuin edellisen taistelun voitto muistettiin.
Aina loistava Joaquin “Joker” Phoenix esittää itseriittoisaa uhoajaa, josta ovat vitsit kaukana. Napoleon on hyvä rakastaja, mutta ei monotonisilta näyttävien seksitaitojensa ja Miloš Formanin Amadeuksesta muistuttavan kyltymättömän libidonsa takia, vaan pikemminkin kaipuuta vaimolleen vuodattavan kynänsä ansiosta. Ilman Vanessa Kirbyn villiä mutta jalosukuista Joséphinea kuva Napoleonista jäisi paljon yksiulotteisemmaksi.
Syvyyttä Napoleoniin tuo brittiläisen Martin Phippsin musiikki. Phipps sai varmaan keikan BBC:n Sota ja rauha -sarjan sävellystensä ansiosta, ja muutama sama teema soi Napoleonissakin. Ironista kyllä, Sodassa ja rauhassa Napoleonin sotia katsottiin toiselta puolelta.
Kuten nykyajan putinit ja trumpit, Napoleon voi hallita vain jos kansa luulee tästä olevan hyötyä. Kun kärsimystä kertyy voittoihin nähden liikaa, diktaattori siirretään pelikentältä – vaikkapa kalliolle keskelle valtamerta.
