Vänrikki Stoolin seksihullut tarinat
Seksihullut
Kuka muistaa katastrofielokuvan, jossa Sylvester Stallone pelastaa ihmisiä romahtaneesta tunnelista? Seksihullut muistaa. Punkryhmän kolmas pitkä levy Vänrikki Stoolin seksihullut tarinat alkaa elokuvan mukaan nimetyllä, vallan erinomaisella ”Paniikki tunnelissa” -countryjollotuksella.
Levyllä ei ole jälkeäkään suomalaiskansallisesta suitsutuksesta tai sankaritaruista, vaikka Runebergin teokseen viittaavan nimen perusteella joku niitä ehkä etsiikin. Omia myyttejään rakentaa toki Seksihullutkin. ”Pitkäkissa” kertoo legendan baarista, jossa ”iso tuoppi nelosta maksaa kolme euroa”. Pelle Miljoonalta sanojen tasolla lainaava mutta Radiopuhelimet mieleen tuova ”Kello” puolestaan sanoutuu irti ihmisten vimmaisesti valvomasta aikakäsityksestä.
Yksi tuttu suomalaistarina, jota Seksihullut osaltaan pönkittää, on kertomus viinaan menevästä antisankarista. Bändiviisikko onkin koko olemassaolonsa ajan taltioinut arjen nurjaa puolta ja epämenestyjiä. Musikantit tuntuvat lukevan itsensäkin tähän osastoon, mikäli ”Elämän spiraali” -kipaletta on uskominen. Siinä ajetaan pakulla Turusta Ouluun ja soitetaan 20 minuutin setti.
”Yleisössä 25 maksanutta
Myyn niille neljä kasettii
Keikkaliksa viiskymppiä bensaan
Kassurahoilla pitsa ja vissy.”
Levylle mahtuu 19 biisiä, eikä se silti ole pituudella pilattu. Hardcore-vedot ovat yhtä lyhyitä kuin nopeita. Parhaiten toimivat hitaammat biisit, kuten jo mainittu ”Paniikki tunnelissa” sekä ”Pullonkerääjän unelma”, ”Tyhmempi kuin kärpänen” ja ”Kokis imeytyy”. Kärpäsbiisi on yhtä aikaa riipivä ja pirun hauska balladi yksipuolisesta tykästymisestä, kun taas kokisbiisissä laulaja Sirpa kuulostaa Belinda Carlislen tummaääniseltä kapakkaversiolta.
Sirpan äänijänteet venyvätkin jälleen monenmoisiin tulkintoihin rähjäbluesista raspikurkkuiskelmään. Punkin raameissa toimiva bändi lainaa muutenkin eri genreistä ja heittää surrealismia arkikuvausten sekaan. Tuloksena on maistuva, pontikkapöntössä keitetty sekametelisoppa.
