TEKSTI Tuomas Koponen
Matt Haigin surullisen kaunis romaani Kuinka aika pysäytetään kykenee sanomaan jotain erittäin olennaista ajasta, ja siitä, mitä on olla ihminen.
ROMAANIN päähenkilö Tom Hazard kärsii oudosta vaivasta: hän ikääntyy yhden vuoden samassa ajassa, kun me muut ikäännymme 14 vuotta. Kirjan tapahtumahetkellä, 2010-luvun Lontoossa, Tom on yli 400 vuotias. Äkkiseltään Tomin vaiva kuulostaa jokaisen toiveen täyttymykseltä. Kirjassa toive kuitenkin kyseenalaistetaan kysymällä, onko elämässä mitään mieltä, jos sitä ei voi jakaa toisten ihmisten kanssa?
Tom on joutunut elinaikanaan käyttämään useita nimiä – vaikka vuosisataisen elämän aikana maailma muuttuu, erilaisuuden pelko on ja pysyy. Logiikaltaan tämän päivän etnisiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistuva ksenofobia on 2010-luvun noitavainoa. Kirjassa mennyttä aikaa ei ihannoida – 1600-luvun Eurooppa oli köyhä ja likainen. Vuosisatoja elävä päähenkilö onkin oivaltava tapa kuvata maailman kehitystä: aineellisen kehityksen huomaamiseen riittää vuosikymmen, ja mikä tahansa elintason kehitystä kuvaava mittari. Tomin 400-vuotinen elämä havainnollistaa ihmisyyden kehityksen valitettavan tilan. Sitä ei tunnu tapahtuvan.
TOM vaihtaa henkilöllisyyttään kahdeksan vuoden välein, sillä pysyvämpi oleilu samassa paikassa herättää aikakaudesta riippuen noidanmetsästäjien, tai terveysyritysten uteliaisuuden ikuiseen nuoruuteen. Tähän hän saa apua Albatrossiseuralta. Seuran tehtävänä on huolehtia pitkäikäisten ihmisten turvallisuudesta.
Jatkuva asuinpaikan ja henkilöllisyyden vaihtaminen on vienyt Tomin identiteetiltä pohjan. Hänen elämässään ei ole mitään pysyvää ilman ihmissuhteita. Tom on joutunut hylkäämään tyttärensä äidin Rosen, johon hän erehtyi 1600-luvun alussa rakastumaan. Tästä syystä hän menetti myös tyttärensä, joka peri isänsä hitaan ikääntymisen. Tyttären löytäminen albatrossiseuran perustajan Hendrichin avulla on Tomille ainut syy elää.
HAIG vastaa puhuttelevassa romaanissaan filosofian ikuisuuskysymykseen: mitä on olla ihminen. Kirjailija toistaa Foucault’n käsityksen – ihminen ei ole ylihistoriallinen totuus, vaan yksilö muodostetaan jatkuvasti uudelleen. Haig kuitenkin löytää kiintopisteen ihmisen itsensä ulkopuolelta, suhteista toisiin ihmisiin. Jos Camus kuvaa Sivullisessa vieraantumisesta ja väärästä tietoisuudesta juontuvaa ulkopuolisuutta, Kafka Oikeusjutussa ulkopuolisuutta käsittämättömässä, omalakisessa yhteiskunnassa, Haig kuvaa teoksessaan kaikista arkisinta, ihmissuhteiden mahdottomuudesta johtuvaa ulkopuolisuutta. Ulkopuolisuutta, jonka kokemiselle tavallinen ihmiselämäkin on äärettömän pitkä, lähes ikuisuus.
KIRJASSA erilaiset aikakäsitykset sekoittuvat jättäen ajan perimmäisen olemuksen avoimeksi. Siinä missä lineaarisen käsityksen mukaan aika etenee vääjäämättä eteenpäin tehden entiseen paluun mahdottomaksi, syklisen aikakäsityksen mukaan aika kiertää ikuista kehää. Biologinen ihmiselämä toki kulkee eteenpäin ihmisen vanhetessa, mutta toistaessaan samat virheet yhä uudestaan, ihmiskunta vaikuttaa jumittuneen ajan ikuisen paluun limboon.
Historiankulusta kirjailija nostaa esiin pienen ihmisen: henkilökohtaisesti merkityksellinen historia ei ole suurmiesten, tai sotien historiaa. Tom on elämässään kokenut monet sodat, sekä vaikuttanut William Shakespearen, kapteeni Cookin sekä F. Scott Fitzgeraldin kanssa. Ei Tom kuitenkaan näitä hetkiä varsinaisesti muistele, vaan lyhyttä aikaa perheellisenä miehenä. Carl Schmittin toteamus ihmiskunnan historiasta vihollisuuden historiana osuu: toisen tunnistaminen vihollisena pitää ihmiskunnan historian ainaisessa liikkeessä, sodan ja kärsimyksen ikuisessa paluussa. Yksinäisyys, vieraantuneisuus, ja osattomuus luovat historian ikuisen paluun subjektit.
KUINKA aika sitten pysähtyy? Se pysähtyy elämällä muille ihmisille. Elämällä osana yhteisöä. Tässä kai piilee myös ikuisen paluun historian pysäyttämisen ainut mahdollisuus.
Haig kehottaa muistamaan, mikä elämässä on tärkeintä. Lyhyt ihmiselämä on tarpeeksi pitkä tämän totuuden unohtamiselle ja katumiselle.
Aika voi hetkellisesti pysähtyä myös esimerkiksi hyvän kirjan äärellä. Sitä tämä kauniisti kirjoitettu, menneen ja nykyhetken välillä polveileva, monitasoinen tarina epäilemättä on.
