Aarne Ankka. Kansankodin pesänjakajat.
Charlie Christensen. Suomenkielisen laitoksen käännös ja toimitus: Ville Hänninen ja Vesa Kataisto
☆☆☆☆☆
Aarne Ankka ilmestyi ensi kerran jo vuonna 1983. Disneyn mielestä Aarnen ulkonäössä on liikakin piirteitä, jotka muistuttavat Aku Ankasta. Silti siinä missä Aku päätyy aina raharikkaan setänsä vedättämäksi, Aarne käy väärinymmärretyn neron kyynisellä asenteella kulttuurista asemasotaa tukholmalaisista kaljakuppiloista käsin.
Nyt Aarne saarnaa Heideggerista, Arendtista ja Hitleristä, ajautuu kännissä poliittisiin riitoihin nakkikioskilla, joutuu kavereiden facebook-pilan kohteeksi ja törmäilee helposti hiiltyvän, 97-vuotiaan pyörätuolilla liikkuvan Astrid-mumminsa kanssa uusnatseihin.
Charlie Chistensenin tarkka piirrosjälki välittää kärikatyyrihahmojen elävien ilmeiden ohella häkellyttävän kaunista kaupunkikuvaa. Luovat ruutujaot ja silmää hivelevä sivutaitto ovat nekin parasta a-luokkaa.
Eikä kirjoituskynänkään terässä ole vikaa. Tarinaa elähdyttävät rikkiviisaat lohkaisut kuten: “Sukuelimen pitää määrätä, muuten aivoilla ei ole mitään mietittävää. Tai: ”Totuus on niin ilmeinen, että se vaikuttaa typerältä. Typeryyksiä puhumalla sinusta tulee pelkkää tykinruokaa valheiden taistelukentällä.”
Aarne Ankan vahvuus on siinä, että kaiken eksistentiaalisen kärvistelyn alla kuplii aito huoli ja oikeutettu kapinamieli väärintekijöitä kohtaan.
