Katsomo ympäröi areenaa kuin antiikin teatterissa tai urheiluhallissa. Mittelön alkua estradilla odottavat kolmet kangaspuut vieressään vesipullot. Pian niiden ääreen saapuu kolme showpainijoiden viittoihin pukeutunutta hahmoa, jotka ryhtyvät kukistamaan toisiaan kutomalla ja juonittelemalla.
Näin alkaa Sinna Virtasen kirjoittama ja ohjaama Arakhne, jota esitettiin alkusyksystä & Espoon teatterissa. Sen pohjana on vanha myytti, jossa Arakhne-niminen kuolevainen voittaa kudonnassa jumalatar Pallas Athenen. Tämä suuttuu ja muuttaa voittajansa maailman ensimmäiseksi hämähäkiksi.
”Myytit ovat käyttökelpoisia aarreaittoja, joihin sisältyy paljon aikojen yli säilynyttä tietoa meistä kaikista. Arakhnessa innostuin pisara meressä -hengessä laajentamaan alkuasetelmaa niin, että se loisi assosiaatiopintoja myös isoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin”, Virtanen selittää.
Esityksen alussa kerrotaan kuinka kamppailussa tulee käymään, mikä brechtiläisesti ohjaa katseen kisasta siihen, mitä asetelma vertauskuvallisesti edustaa. Virtanen kertoo, että häntä kiinnostaa teatterissa todellisuuden eri mittakaavoilla leikkiminen ja muiden kerronnan keinojen käyttäminen kuin esimerkiksi juonivetoisuus.
”Vallankäytön mekanismien tutkiminen käynnistyi jo tuon arkkityyppisen kolmikon asettamisesta vastakkain. Sieltä löytyvät luontevasti perustilanteet ja strategiat kuten ulossulkeminen, juonittelu, kiusaaminen, manipulointi ja uhriutuminen. Halusin sitä kautta etsiä pienintä mahdollista siementä sellaiseen väkivaltaan, jota voidaan tunnistaa myös globaaalissa valtapelissä.”
Arakhnen sanoma tuntuu tiivistyvän Leena Uotilan esittämän hahmon pitkään monologiin. Siinä hän kertoo myytin puolijumalien näkökulmasta. Nämä todistavat paikan päällä vääryyden, mutta eivät uskalla puuttua siihen.
”Tämän näytelmän olisi voinut rakentaa myös Arakhnen tai Pallas Athenen kanteilta, mutta minua kiinnosti nimenomaan tämä pahan banalisoituminen sellaisena kuin sivustakatsoja sen kokee. En haluaisi nimetä mitään tosimaailman tapahtumaa ympärillämme, mutta hätkähdin itsekin, miten se leikkaa niitäkin.”
Aurinkokuninkaan hovissa
Kevätkaudella Viiruksen ohjelmistoon palaa Virtasen ja Jussi Sorjasen yhdessä kirjoittama ja ohjaama Versailles. Syksyn 2022 kantaesitys vie tämän ajan katsojat Aurinkokuningas Ludvig XIV:n 1700-luvun metaforiseen hoviin. Tanssin ja liikkeen keinoin se tarjoaa erilaisia tapoja suhtautua valtaan.
”Uusintakierros on täysin teatterin puolelta lähtenyt ajatus, mutta minusta on tietenkin ihanaa, että sille tulee näin pitkä kaari. Se on hyvin kollektiivisesti tehty esitys. Ideana oli tehdä totaalisen esteettinen näyttämösatu, joka on mahdollisimman kaukana sääntö-Suomen järki-ihmisestä”, Virtanen naurahtaa.
Versailles kuvaa alistuvaa alamaisuutta, velvollisuudentuntoa, vastarintaa, röyhkeää julkeutta, kilpailuhenkisyyttä ja vahingoniloa, mutta myöhemmin myös kapinallisuutta ja väkivaltaista kaaosta.
”Minusta näyttämö itsessään vie tällaisiin valtateemoihin silloinkin, kun se ei ole alun perin tarkoitus, ja varsinkin jos esitystä tehdään yhteisöllisenä prosessina. Kaikki teatteri tapahtuu yhteiskunnallisessa kehyksessä, halusivat tekijät sitä tai eivät. Ja sekin on poliittista, miten teokset tehdään. Niissä näkyy aina myös tekijöiden yhteiskuntasuhde.”
Runoilijan unimaailma
Nyt Virtanen ohjaa Lahden kaupunginteatteriin jo tammikuussa ensi-iltaan tulevaa uutta näytelmäänsä Maan ja veden välillä. Se kertoo kirjailija Marja-Liisa Vartiosta (1924–1966).
”Aloitin sen työstämisen jo kymmenisen vuotta sitten. Minulla on aivan valtava ilo tehdä tätä näyttelijä Heidi Heralan kanssa, koska juuri hän tutustutti minut aikanaan Vartion tuotantoon.”
Arakhen ja Versaillesin tapaan omalakinen muoto on jälleen tärkeässä osassa esitystä.
”Minulle on tärkeää, että sijaa saa Vartion oma tuotanto, se miten hän kuvaa suomalaista arkea ja erilaisten rajatilojen kuten unen ja alitajunnan kautta välittyvää elämisen kokemusta. Esityksessä on kolme keskenään tosi erilaista osaa, joista ensimmäinen on kertovaa teatteria, toista voisi nimittää draamalliseksi, se on eräänlainen näytelmä näytelmän sisällä ja kolmas taas voimakkaasti Vartion lyriikasta ja proosarunoista ammentava unimaailman ja alitajunnan logiikalla leikkivä näyttämö.”
Teoksen yhtenä avainpyrkimyksenä on purkaa sitä, mikä on elämänkerta.
”Haluan kysyä keitä me muistelemme ja miksi. Esitys tulvii myös erilaista mikrohistoriaa eli sellaisia muistumia, joita ei yleensä näe isoissa kirjoissa painettuna. Minusta tämäkin on yhteiskunnallista teatteria. Minulle myytti tai joku historiallinen aika on vain lähtökohta etsiä yhteyttä johonkin alitajuiseen ja univeraaliin.”
Maan ja veden välillä Lahden kaupunginteatterissa 21.1.2026 alkaen.
Versaillesin uusintaensi-ilta Viiruksessa 20.3.2026. Sinna Virtanen ja Jussi Sorjanen vierailivat Teatterin politiikkaa -podcastin Versailles-esitystä käsittelevässä jaksossa Tyrannia ja vallankumous.
