Suomalaisten luontosuhde on erityinen. Tämä usein toisteltu väite näyttäytyy ristiriitaisena.
Kirjailija ja luontoasioihin perehtynyt toimittaja Heidi Nummi kertoo alkuvuodesta 2026 voimaan astuneesta metsästyslain muutoksesta.
Siinä poistettiin säännös suden ympärivuotisesta rauhoituksesta, mikä mahdollistaa suden metsästyksen. 1. tammikuuta 2026 alkaneessa kiintiömetsästyksessä on ollut sallittua yhteensä sadan suden kaato poronhoitoalueen ulkopuolella.
Kiintiö täyttyi nopeasti. Jo noin kolmessa viikossa kaadettiin noin 80 sutta. Se on huomattava osuus Suomessa elävistä hieman yli 400 sudesta.
Heidi Nummi toteaa, että lakimuutosta perusteltiin muun muassa salametsästyksellä.
”Yksi syy, jolla perusteltiin tätä tappolakia oli, että jos ei saada laillisesti tappolupia, sitten tehdään salametsästystä.”
Nummi perehtyi salametsästykseen uutta nuortenromaaniaan varten. Se on hänen esikoisteoksensa, yli 14-vuotiaille nuorille suunnatttu romaani Petovala, joka sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto ehdokkuuden vuonna 2025. Ennen teoksen kirjoittamista Nummi käsitellyt ympäristöaiheita ja luonnonsuojelua muun muassa Nuorten luonto -lehden päätoimittajana.
Petovalan yhteiskunnassa luonnonsuojelu on sangen edistynyttä. Suojelijan valan vannoneet luonnonsuojelijat pitävät huolen uhanalaisista lajeista. Teoksen päähenkilö, 17-vuotias Laika, suojelee ilvestä. Se on teoksessa äärimmäisen uhanalainen laji.
Ajankohtaiseksi romaanin tekee juuri metsästyslain muutos. Teoksen taustatyötä tehdessään Nummi yllättyi havaitessaan, kuinka sitkeästi petoeläimiä on haluttu Suomessa hävittää. Suomessa ilves on ollut kuolla sukupuuttoon kahdesti.
”Ensimmäisen kerran 1800-luvulla ja sitten 1960-luvulla, jolloin ilveksistä maksettiin ihan tapporahaa. Eli sellainen meininki on ollut Suomessa vielä ei niin kovin kauan aikaa sitten.”
Ilves elää suuressa osassa Euraasiaa. Eniten lajia esiintyy muun muassa Venäjällä, Fennoskandiassa ja Baltiassa. Nykyisin laji on Suomessa elinvoimainen, koska sen heikkoon tilaan havahduttiin Suomessa viime hetkellä.
Laji on yhä rauhoitettu, ja aiemmin ilveksiä sai kaataa Suomessa vain poikkeusluvalla. Nyt metsästyslain muutoksen myötä ilveksen ja karhun jatkuvasta rauhoituksesta on mahdollista poiketa kiintiömetsästyksellä.
Nummi pohtii lajin tulevaisuutta.
”Sitten 1960-luvun lopulla ilves rauhoitettiin ja kanta lähti elpymään. Nyt ilveksiä on noin 2 000, mutta edelleen niitä saa luvanvaraisesti metsästää, ja saa nähdä mitä tämä lakimuutos saa aikaan. Ollaan yhä tilanteessa, jossa ilveksen olemassaolo on poliittisista päätöksistä kiinni.”
Vaikka ilveksiä esiintyy nykyään enemmän myös lähellä ihmisasutusta, kyseessä on arka eläin. Se ei välitä kohdata ihmistä.
Nummen teoksessa ilves joutuu salametsästyksen kohteeksi. Ilveksiä on salametsästetty myös Suomessa, tyypillisesti trofeiden vuoksi. Ilveksestä halutaan tyypillisesti saada talteen kallo tai talja metsästysmuistoksi.
Trofeiden lisäksi ilveksen metsästyksessä on kyse omanlaisestaan kilvoittelusta, sanoo Nummi.
”Ilveshän on tosi arka eläin. Sitä ei ole mitenkään helppoa metsästää. Jos onnistut ampumaan ilveksen, se on oman taitavuuden ja vallan käyttämistä. Siksi ne ilvestrofeet ovat erityisen haluttuja.”
Suomessa petoeläimiin liittyy syviä poliittisia jännitteitä. Sen Nummi havaitsi hankkiessaan taustatietoa teostaan varten. Nettifoorumien armoton keskustelu petoeläimistä tuli hänelle tutuksi.
Petovihan taustalla vaikuttavat historialliset syyt ja muun muassa retoriikan ja käytännön tasolla tapahtunut kaupunki-maaseutu-jako. Maaseudulla asuvat saattavat esimerkiksi kokea, ettei heitä kuulla poliittisessa päätöksenteossa.
Myös Petovalassa petoviha on keskeinen teema. Siitä saa alkunsa konflikti luonnonsuojelijoiden ja salametsästäjien välillä. Petoviha esiintyy ensin puheissa, kun populistinen Ihmiset ensin -puolue lietsoo petovihaa retoriikassaan. Sitten se yltyy väkivallaksi, kun ääriliikkeen jäsenet ryhtyvät salametsästämään ilveksiä.
Nummi sanoo, että viha on tyypillisesti aktivoitunut muoto pelosta. Suomessa juuri pelolla perustellaan usein vaikkapa suden metsästystä. Pelko voi olla aiheellista, kun pihapiiriin ilmestyvä susi esimerkiksi uhkaa kotieläimiä. Lisäksi susi aiheuttaa vahinkoja poronhoitoalueella.
Moni taho on kuitenkin todennut metsästyslain muutoksen olevan ongelmallinen. Lainsäädännön arviointineuvoston näkemys on, että muutoksen valmistelu oli poikkeuksellisen heikkoa:siitä puuttuivat muun muassa vaikutusarviot. Suomen luonnonsuojeluliitto puolestaan katsoo että lakimuutos on perustuslain vastainen.
Muutos jakaa kansalaisten mielipiteitä myös niillä alueilla, joilla suden kiintiömetsästystä tapahtuu. Kaikki eivät hyväksy suomalaisen susikannan tilan huomattavaa heikentämistä.
Susia uhkaa myös salametsästys. Salametsästyksen laajuus Suomessa on yllättänyt Nummen.
”Ja se, millainen sosiaalinen hyväksyntä tälle salametsästykselle on erilaisissa yhteisöissä. Usein salametsästysringeissä voi olla monta kymmentäkin kyläläistä mukana ja koko yhteisö ikään kuin tietää, että sitä tapahtuu. Mutta kukaan ei siihen puutu. Eli sille on sosiaalinen hyväksyntä, tai jos ei ole varsinaista hyväksyntää, niin ihmiset ainakin pelkäävät ilmiantaa näitä tapauksia.”
Vuonna 2025 käytiin Suomen historian laajin salametsästysoikeudenkäynti. Yli 20 henkilöä tuomittiin rikoksista, joista valtaosa tapahtui Lapinlahdella. Salametsästäjät tappoivat useita rauhoitettuja eläimiä: ilveksiä, susia ja lintuja, kuten laulujoutsenia.
Metsästyslain muutosta on perusteltu osin siten, että laillisia metsästyslupia myöntämällä on mahdollista ehkäistä salametsästystä. Mutta vaikka petoeläimiä saa nyt metsästää Suomessa enemmän laillisesti, sekään ei ole hyvä asia vaikkapa erittäin uhanalaisen suden näkökulmasta, pohtii Nummi.
”En tiedä nyt, että onko hirveän paljon parempi että niitä yksilöitä, joita ennen salametsästettiin, saa nyt laillisesti tappaa.”
Paitsi kiintiömetsästykseen, myös salametsästykseen suhtautuminen on kahtiajakoista siellä, missä laitonta toimintaa tapahtuu.
Nummi sanoo, että tieteen aseman ja asiantuntijuuden kyseenalaistaminen näkyvät petoeläinkysymyksessä. Se on hänestä huolestuttavaa.
”Me tiedetään, että tarvitsemme petoja. Ekosysteemit eivät toimi ilman, koska ne ovat biologisesti rakentuneet sillä tavalla. Pitäisi tehdä hyvin selväksi, että mielipide ja tutkittu tieto eivät ole samantasoisia argumentteja, joilla voi tulla keskusteluun samantasoisesti. Se ei toimi niin.”
Nummi viittaa ekosysteemeistä puhuessaan siihen, että petoeläimet esimerkiksi säätelevät saaliseläinten kantoja.
Susi on arka eläin. Se väistää ihmistä mielellään ja on harvoin vaaraksi ihmiselle. Suomessa susi on tappanut ihmisen viimeksi 1800-luvulla. Ihmisen toimet, kuten kaupungistuminen ja metsien hakkuut, ovat kaventaneet suden elintilaa.
Nummi arvelee, ettei monikaan tiedä, kuinka huono Suomen susikannan tilanne todellisuudessa on. Täällä susia elää reilu 400 yksilöä. Vertailun vuoksi: Suomea pinta-alaltaan pienemmässä Italiassa niitä on suunnilleen 3000.
Petovalan tapahtumat sijoittuvat 2000-luvun ensimmäiselle vuosisadalle. Sen maailmassa sutta ei enää ole, koska laji on kuollut sukupuuttoon ihmisen takia.
Petoviha on muukalaisvihan kaltaista toiseuden pelkoa, Nummi sanoo.
”Viha on ikään kuin aktivoinut muoto pelosta. Ja se on hirveän lietsottavissa oleva asia. Media lietsoo sitä ja poliitikot lietsovat sitä.”
Nummi tarkastelee teoksessaan myös populismia. Siinä populistinen puolue käyttää politiikkansa välineenä ihmisten pelkoa. Puolue antaa hyväksynnän vihalle, kun se sallii ääriliikkeen jäsenten kohdistaa vihaa ilvekseen.
Nummi sanoo, että poliittisten päättäjien on syytä tuntea vastuunsa etenkin mielikuvien ja tunteiden luomisessa.
Hänen teoksessaan petoeläimet ovat vihan kohde. Suomalaisessa yhteiskunnassa vihan kohteeksi joutuvat petoeläinten lisäksi esimerkiksi vähemmistöjen edustajat.
Vihaan tarttuvat herkästi ne, jotka ovat haavoittuvassa asemassa, Nummi sanoo. Hänen teoksessaan ääriliikkeen jäseneksi on päätynyt eräs nuori nainen, joka on kohdannut elämässään vastoinkäymisiä.
”Yksi asia, mitä kirja tarkastelee, on se että kenellä on vastuu siitä vihasta. Sillä, joka vihaa, vai sillä, joka lietsoo sitä vihaa? Koska usein ne, jotka tarttuvat siihen vihaan, voivat olla aika haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.”
Toiseuden pelko, petoviha ja muukalaisviha ovat ylisukupolvisia ilmiöitä, Nummi sanoo. Tyypillisesti uusi sukupolvi toistaa toimintamalleja, jotka se on omaksunut aikuisilta osaksi omaa maailmankuvaansa.
Kun puhe kääntyy nuoriin, Nummi sanoo, että heistä käytävää yhteiskunnallista keskustelua sävyttää usein huoli. Paljon puhutaan esimerkiksi nuorten heikentyneestä lukutaidosta ja laskeneista oppimistuloksista.
Itse hän ei halua lietsoa huolipuhetta. Hän on havainnut, että juuri nuoret ovat usein tietoisia vaikkapa ympäristöön liittyvistä epäkohdista. Heillä on myös potentiaalia, jota epäkohtien ratkaiseminen vaatii. Petovalassakin juuri nuoret luonnonsuojelijat ovat keskeisessä asemassa ilveksen suojelemisessa.
Yhteiselo muuttuu sopuisammaksi, kun viha on kitketty. Nuoret uskaltavat vastustaa totuttuja toiminta- ja ajatusmalleja, vaikkei se aina helppoa olekaan.
”Sehän on hirveän pelottavaa. Mutta se on myös ihmisenä kehittymistä: se, että haastetaan edeltävän sukupolven totuuksia. Siinä on myös ihmisyyden hienous: voimme kasvaa ja kehittyä lajina, mutta se polku sinne on vähän pelottava. Pitää haastaa ja kyseenalaistaa. Mutta se voi johtaa johonkin parempaankin paikkaan.”
Jutun kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla.
