Saamelainen pikkupoika Ovllá (Emil Kárlsen) erotetaan vanhemmistaan ja majoitetaan vankilamaiseen kouluasuntolaan. Lumikin pahan kuningattaren hahmoinen rehtori (Sanna Iljin) tylyttää huikealla oopperasopraanollaan muutenkin heikoilla olevan lapsen ruotuun ja järjestykseen. Uudelleenkoulutuksessa omaa kulttuuriaan torjumaan oppiva Ovllá päätyy pian jo kiusaamaan toista saamelaisoppilasta.
Aikuisena Ovllá perustaa perheen saamelaisuudestaan ylpeän Ánnán (SiebeJohánMáhteNiillasaMáddji / Ánne Máddji Heatta) kanssa. Ovllán vanha trauma johtaa heidän välillään repivään riitaan yhteisen lapsen suhteesta kieleen ja lopulta parin eroon.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoon kuuluva Oulun teatterin ooppera Ovllá kertoo väkivaltaisen alistamisen historian yhden ihmisen ja hänen läheistensä tarinan kautta. Tenojoen norjalaisella puolella asuva saamelaiskirjailija Juho-Sire / Siri Broch Johansenin librettoon perustuvan teoksen on säveltänyt Cecilia Damström ja ohjannut Heta Haanperä.
Oopperan ilmeikkäässä musiikissa yhdistyvät erilaiset perinteet ja kulttuurien kohtaaminen. Jo alkusoiton kauniita sävelkulkuja kehystävät surun pohjiin kurottavat matalat äänet ja jänniteistä kielivät vihlaisevat viillot. Herkkävireisesti Ovllán roolia esittävä Emil Kárlsen on Norjan puolelta Saamenmaata kotoisin oleva näyttelijä ja pohjoisaameksi laulava lauluntekijä. Hän myös vastaa esityksessä kuultavien joikujen tekemisestä.
”Alunperin nimirooliin suunniteltiin oopperalaulajaa, mutta roolin päädyttyä Emilille ymmärsin, että esitykseen löytyi sitä kautta kokonaan uusi kerros. Oopperalaulajat nousevat esiin kuin Suomen valtio. Heidän vaativat äänensä vievät kaiken ilman tilasta, jossa pieni saamelaisääni yrittää puhua omasta asiastaan”, selittää kirjailija Juho-Sire / Siri Broch Johansen.
’”Olen todella iloinen, että se meni näin, koska Emilillä on lavalla sellaista haavoittuvuutta, jota kaikilla ei ole. Uskon myös, että siihen on suomalaisen miehen helppo samaistua, koska suomalaiset miehet ovat tässä suhteessa hiukan samanlaisia kuin saamelaiset”, hän jatkaa ja viittaa todistusaineistona Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen dokumenttiin Miesten vuoro (2010).
Yksityinen tragedia saa yhteiskunnallista kaikupohjaa myös suuren lavan oopperan spektaakkelimaisesta muodosta.
”Työskentelen itse saamelaisessa teatterissa, jossa on liian vähän rahaa. Siellä keskustellaan aina siitä, kuinka paljon yksi päivä kiertueella maksaa enemmän, jos meillä on tiimissä yksi lisää. Täällä on noin 30 ihmistä lavalla, joten ajattelen, että vau, en tule koskaan kokemaan tällaista uudelleen.”
Saamelainen ääni
Esityksen ohjaaja Heta Haanperä kertoo, että oopperahanketta käynnistettäessä ajatuksena oli hyödyntää tekstinä ajankohtaista saamelaisten totuus- ja sovintokomission materiaalia. Maineikkaan kirjailijan mukaan tulon myötä päädyttiin sittenkin fiktiivisen tarinaan.
”Jo alussa hankkeelle perustettiin eettinen johtoryhmä. Sen tehtävä oli varmistaa, että toimitaan suomalaisen teatterin valtarakenteissa turvallisesti ja vastuullisesti – eli niin, ettei teos vahvista olemassa olevia tai luo uusia saamelaisiin kohdistuvia stereotypioita. Ohjaajana minusta oli koko prosessin läpi tarpeen kuunnella saamelaisen työryhmän ääntä. Heillä oli sellaista tietoa, mitä minulla ei voinut olla”, kertoo Haanperä.
Tuotannossa saamelaistaustaiset taiteilijat ovatkin vahvasti edustettuina. Juho-Sire / Siri Broch Johansen korostaa esimerkiksi säveltäjän konsulttina toimineen Ánndaris / Anders Rimpin osuutta: ”Hän on saamelainen säveltäjä, jolla on pieni rooli lavalla Ovllán isänä, mutta kulissien takana hänellä oli avaintehtävä joikun ja orkesterin vuoropuhelun onnistumisessa.”
Norjansaamelaisen kuvataiteilija Geir Tore Holmin lavastussuunnittelussa viitteet pohjoisen luonnosta saavat rinnalleen sarjakuvamaisia elementtejä: alun festivaalikohtausta kehystävät suuret telttasilhuetit, asuntolan ylle kohoaa valtava kalteriristikko ja perhekohtaaminen tapahtuu laavun kokoisessa kahvipannussa. Toisen näytöksen alussa Ovllán ja Ánnán kotia tilallistetaan näyttämön katosta roikkuvilta nauhoilla, jotka tuntuvat reagoivan etenkin Ovllán tunteiden kiristymiseen.
”Samalla kun ne kuvaavat pesän ja ulkomaailman huokoista ja läpipäästävää rajaa, niiden värähdyksillä vahvistetaan esimerkiksi Ánnán vatsassa olevan lapsen potkuja. Myöhemmässä vaiheessa nauhojen putoileminen on yhteydessä Ovllán tilaa kuvaaviin putoaviin sävelkulkuihin”, selittää Haanperä.
Juho-Sire / Siri Broch Johansen kertoo tunteneensa Geir Tore Holmin jo kolmisenkymmentä vuotta.
”Oikeastaan huolehdin vain siitä, miten jokiveneen sauvominen onnistuu lavalla, jossa ei ole vettä. Minusta on tärkeää, että se tehdään oikeilla liikkeillä. Kun näin lopullisen ratkaisun, olin erittäin tyytyväinen siihen, miten tässäkin kohtaa saamelaistaustaisen Auri Aholan koreografia ja Hetan ohjaus sopivat yhteen.”
Henkilökohtainen on poliittista
Vaikka Ovllá kuvaa historiallista epäoikeudenmukaisuuta, sen näkökulma ei ole korostuneen revanssihenkinen tai poliittisesti julistava. Pikemminkin se välittää sanomaansa syvän surun kautta.
”Uskon, että jos lavalta sanotaan, että tämä on poliittinen tarina ja että nyt puhumme rakenteista ja rakenteellisesta väkivallasta, se ei kosketa ihmisiä samalla tavalla kuin henkilökohtaisena koettava tarina. Tiedän, että kaikki Ovllálle tapahtuneet asiat ovat tapahtuneet joillekin ihmisille. Siksi se on totta ja samalla hyvin poliittista”, painottaa Juho-Sire / Siri Broch Johansen.
Hänestä draaman ydin on siinä, että vanhemmat eivät koskaan kerro Ovllálle, että he eivät halunneet lähettää häntä pois luotaan.
”On tämä häpeän hiljaisuus. Pieni lapsi uskoo, että hän on tehnyt jotain väärää ja että hänen vanhempansa eivät rakasta häntä enää. Lapsi kokee itsessään olevan jotain vialla ja että hänen on muututtava joksikin muuksi kuin mitä hän on. Ja tämä on se asia, joka luo skisman ja trauman. ”
Oopperan tarinassa Ovllá syntyy ja kasvaa Suomen puolella, menee töihin kaivokseen Ruotsin Kiirunaan ja sieltä hän muuttaa perheensä kanssa Norjan puolelle.
”Muistan, kuinka Oslossa asuva dramaturgimme ihmetteli, miksi Ovllá liikkuu jatkuvasti maasta toiseen. Minä vastasin, että ei suinkaan, hänhän on koko ajan omalla maallaan, Sápmissa. Siis vaikka hän lähtee, hän ei koskaan lähde.”
Kolonialismin taakka
Juho-Sire / Siri Broch Johansenille oli tärkeää kirjoittaa tarina niin, että suomalaisella puolella rajaa asuvat saamelaiset voisivat ymmärtää, miten tarina liittyy juuri heihin. Samalla hän halusi tarjoilla Ovllán tragedian myös valtakultuurille avautuvana symbolina siitä, mitä saamelaisille on tapahtunut.
”Vaikka en halua suomalaisen katsojan kokevan olevansa itse syyllinen tähän tai tuohon, toivon hänen ymmärtävän kaiken tapahtuneen tarkoittavan, että joku sen teki. Toivon kadunmiehen ymmärtävän myös enemmän siitä, kuinka syvälle saamelaisia monien sukupolvien aikainen aktiivinen sorto satuttaa. Ja että tämä vanhemmilta lapsille periytynyt trauma koskee kielen, maan ja metsästys- ja keräily oikeuksien menetystä ja ihan kaikkea.”
Se mikä ennen tapahtui karkeammin, tapahtuu nykyään esimerkiksi vihreän kehityksen varjolla. Tämä liittyy kaikkiin valtioihin, jotka ovat ajan myötä vieneet saamelaisilta heidän oikeutensa ja katsovat edelleen yhteisen edun jollain lailla velvoittavan saamelaisia joustamaan yhä lisää.
”Sanon tämän, koska en pidä Suomen viranomaisia huonompina tai parempina kuin muiden saamelaisten maita hallitsevien valtioiden viranomaisia. Voimme yhdessä järkyttyä siitä, kuinka Donald Trump puhuu siitä, kuinka hänen on saatava Grönlanti. Mutta näin Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä ovat toimineet ja kohdelleet saamelaisia koko ajan.”
Esitykset Oulun teatterissa 28.2. asti.
Ovllá-ooppera Yle Radio 1:n Oopperaillassa lauantaina 7.2.2026 klo 19.02 ja Areenassa 7.6. asti.
