Tamperelaisen huvilan pihamaalla juoksentelee vilkas joukko alakouluikäisiä ja hieman nuorempia lapsia. Luontoliiton viikoittain kokoontuvan luontokerhon tapaaminen on juuri alkanut. Loppusyksyn hitaasti laskeva aurinko valaisee vielä iltapäivän leikkejä. Järven rannassa sijaitsevan huvilan takana on pieni metsikkö, jonne ryhmä suuntaa alun hippaleikkien jälkeen.
Maa on syksyisen kosteaa ja ympäristöä värittävät ruskan keltaamat lehdet.
Kerhon ohjaaja Aino Jäälinoja on kätkenyt metsikköön eläimiä esittäviä kuvakortteja, joita lapset alkavat etsiä ympäristöstään. Kun kaikki kuvat on löydetty, lapset koettavat tunnistaa niissä esiintyviä eläimiä.
Metsäjänis ja orava ovat ennestään tuttuja, mutta naali vaikuttaa vieraammalta. Kuvissa näkyy saman eläinlajin edustajia kesä- ja talvioloissa.
”Osalla eläimistä turkki vaihtaa väriä talven tullen”, Jäälinoja muistuttaa.
Kerhotapaamisia järjestetään alkusyksystä loppukevääseen, eli kerholaiset pääsevät seuraamaan luonnon muutosta vuodenaikojen vaihtuessa.
Metsämikrobit tekevät hyvää
Luontoympäristössä vietetty aika ei ole kaikille lapsille Suomessa mikään itsestäänselvyys. Jos päivät kuluvat lähinnä sisätiloissa ja päällystetyillä pihamailla, saattaa luontosuhde jäädä melko ohueksi.
Lasten luonnossa liikkuminen on hyvinvoinnin kannalta hukattu mahdollisuus.
Tutkimusten perusteella luonnossa vietetty aika ja luonnon äänien kuuleminen muun muassa lieventävät kehon stressireaktioita, vähentävät mielenterveysoireilua sekä tukevat keskittymiskykyä ja sosiaalista vuorovaikutusta.
Kaikki luonnon myönteiset vaikutukset eivät vaadi edes tietoista kokemusta luontoyhteydestä.
”Luontosuhteella” voidaan kuvata sekä fyysistä luonnolle altistumista että psykologista kokemusta yhteenkuuluvuudesta luontoon. Turun yliopiston psykologian väitöskirjatutkija Irina Salmen mukaan luontosuhteen molempia puolia tutkitaan usein yhdessä.
”Ne linkittyvät toisiinsa hyvin vahvasti”, Salmi kertoo.
Luonnossa vietetty aika voimistaa tyypillisesti luontoyhteyden kokemusta. Syvempi luontoyhteyden kokemus taas vahvistaa luonnon myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kannustaa ympäristönsuojeluun.
Kaikki luonnon myönteiset vaikutukset eivät vaadi edes tietoista kokemusta luontoyhteydestä. Salmi mainitsee yhtenä esimerkkinä mikrobit. Luonnonmukaisemmassa ympäristössä leikkiessään lapset altistuvat laajemmalle kirjolle maaperän mikrobeja.
Kehon mikrobikannan monipuolistuminen puolestaan tekee nykytutkimuksen valossa hyvää niin fyysiselle kuin psyykkisellekin terveydelle. Tällaisten mekanismien kautta konkreettinen luonnossa touhuaminen voi tukea hyvinvointia riippumatta siitä, missä määrin ihminen kokee yhteyttä luontoon.
Jos lapsi viettää pääosan ajastaan sisätiloissa ja kaupunkiympäristössä ilman, että altistuu luonnon monipuolisille mikrobeille, keho ei opi säätelemään immuunipuolustusta oikein.
Metsämikrobien terveyshyötyjä on tutkittu sekä Suomessa että maailmalla. Eräässä tutkimuksessa lahtelaisten ja tamperelaisten päiväkotien pihoille tuotiin metsäpohjaa eli kunttaa sekä siirtonurmea ja istutuslaatikoita. Lasten ihon ja suoliston mikrobisto monipuolistui ja heidän immuunijärjestelmänsä toiminta parani jo kuukaudessa. Tämä puolestaan voi auttaa ehkäisemään monia sairauksia ja allergioita.
Salmi lisää, että voimme kokea vahvaa yhteyttä luontoon sellaisinakin hetkinä, kun emme ole välittömässä kontaktissa luontoympäristöön.
Kokemuksellinen luontoyhteys kuuluu niin sanottuihin transsendentteihin kokemuksiin. Niissä ihminen mieltää olevansa osa jotain isompaa kokonaisuutta. Nämä kokemukset voivat olla jo itsessään elimistöä rauhoittavia.
Luontoyhteys muuttuu iän myötä
Lasten ja aikuisten kokemusmaailmat eroavat toisistaan.
Kuvakortteja etsiessään ja pudonneiden lehtien kanssa kujeillessaan luontokerholaiset juoksentelevat tamperelaisessa metsikössä innolla, jota aikuinen harvoin tavoittaa. Siinä missä aikuinen näkee vain oksanpätkän ja palan kaarnaa, voi alakouluikäinen nähdä miekan ja kilven.
Tarkoittaako luontoyhteyden kokemus silti samaa asiaa koulutaipaleen alussa ja kolmenkympin kynnyksellä?
Irina Salmen mukaan aiheesta ei vielä ole vankkaa tutkimustietoa. Tarvittaisiin pitkittäistutkimuksia, joissa samojen ihmisten luontoyhteyden kokemusta seurattaisiin samoilla kysymyksillä vuosikymmenestä toiseen.
Nuorimpien lasten kanssa tämä ei ole edes mahdollista, sillä kysymyksiä on pakko muokata, jotta lapset ymmärtävät ne.
Retrospektiivisten tutkimusten perusteella ihmisten muistot aiemmista luontokokemuksistaan näyttäisivät kuitenkin olevan yhteydessä heidän nykyiseen luontosuhteeseensa.
Toisaalta eri-ikäisten ihmisten luontosuhteissa on havaittu kiinnostavia eroja: lapset kuvaavat usein aikuisia vahvempaa yhteyttä luontoon. Lisäksi vaikuttaa siltä, että vanhempien aikuisten luontoyhteys voi olla syvempi kuin nuorempien aikuisten.
Luontoyhteyden kokemuksessa saattaa siis näkyä sekä pysyvämpiä yksilöllisiä taipumuksia että tiettyyn ikävaiheeseen liittyviä yleisluontoisia muutoksia.
Tampereen luontokerhossa Aino Jäälinoja jatkaa leikkiä lasten kanssa.
Hänen aiemmin esittelemänsä kuvakortit saavat vielä uuden käyttötarkoituksen. Kerholaiset keräävät korttien vierelle erilaisia pieniä luonnonesineitä: lehtiä, irronneita oksia, kiviä, kaarnaa. Sitten pelataan muistipeliä: joku piilottaa yhden kuvakorteista tai muista esineistä, ja muut koettavat muistaa, mikä eläin tai esine joukosta puuttuu.
Lapset innostuvat pelistä ja toivovat siihen lisää vaikeusastetta: mitä jos lisätäänkin esineiden määrää ja piilotetaan kaksi samalla kertaa?
Luontoa lähelle pienin askelin
Millä tavoin lasten päiviin saataisiin lisää luontoa ja luontoyhteyden kokemuksia? Irina Salmi painottaa, että jo pienellä takapihan metsikölläkin on iso merkitys.
”Ei sen luonnon tarvitse olla mikään koskematon erämaaluonto.”
Jos varsinaisille luontoretkille lähteminen ei ole mahdollista, kannattaa kokeilla kevyemmän annoskoon luontoaltistusta. Tutkimusten mukaan verrattain pienetkin asiat voivat tukea luontoyhteyden muodostumista ja parantaa hyvinvointia. Esimerkiksi viherkasveilla, luontoäänten soittamisella ja pienillä kasvimailla voitaisiin tuoda hieman luontoa päiväkoteihin ja kouluihin.
Oma kysymyksensä on, mitä lasten kanssa kannattaa tehdä silloin, kun luontoon päästään. Parhaista keinoista luontoyhteyden tukemiseksi on vasta rajallisesti tutkimusta. Alustavien havaintojen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että jotkin aktiviteetit auttavat varmemmin luontoyhteyden syventämisessä kuin toiset.
Salmi mainitsee yhtenä esimerkkinä luonnon personoinnin. Lapsia voi vaikkapa kannustaa etsimään puista persoonallisia, kasvomaisia piirteitä tai keksimään nimen ja tarinan vastaantulevalle pikkueläimelle. Yleisesti ottaen luontoyhteyden syventämisessä vaikuttaisivat auttavan aktiviteetit, joihin kuuluu luontoon liittyvien ajatusten ja aistikokemusten herättelyä.
”Muovipihojen tekeminen pitäisi lopettaa ihan kokonaan.”
Luontokerhon ohjaaja Aino Jäälinoja tekee juuri näin.
Hän pyytää lapsia etsimään ympäristöstään kohteita eri adjektiivien mukaan: ”pehmeä”, ”kylmä”, ”pyöreä”… Sen jälkeen hän lukee tarinan, jossa toistuvat samat adjektiivit. Kunkin adjektiivin kuullessaan lapset suuntaavat koskettamaan aiemmin valitsemaansa kohdetta, kuten pehmeää sammalta tai kylmää kiveä.
Näin leikissä yhdistyvät aistikokemusten herättely ja tarinankerronta. Samalla syntyy pohdintoja siitä, mikä kaikki lasketaan luontoon kuuluvaksi: käykö pikkusisaruksen pää esimerkiksi ”pyöreästä luonnonesineestä”?
Irina Salmi ajattelee, että jokainen kasvattaja voi tukea lasten luontoyhteyttä arjen pienillä valinnoilla, esimerkiksi hakemalla askartelumateriaaleja luonnosta tai tuomalla luontokuvia ja -ääniä sisätiloihin. Sekä lasten että aikuisten tulisi herätä tutkailemaan omaa ympäristöään ja sitä, miten se heihin vaikuttaa.
Päiväkodeista, kouluista ja kaavoituksesta vastaavilla kunnilla on silti enemmän valtaa kuin yksittäisellä opettajalla tai vanhemmalla.
Salmella on selkeä toive kuntien päättäjille: pihat pitäisi luonnonmukaistaa. Hän on kuullut, että päiväkotien yhteyteen rakennetaan yhä muovipäällysteisiä pihoja.
”Muovipihojen tekeminen pitäisi lopettaa ihan kokonaan.”
Tamperelaisen huvilan pihapiirissä loppuiltapäivä on kääntynyt alkuillaksi ja aurinko laskenut. Kerholaiset kerääntyvät lopuksi tunnelmarinkiin, jossa kukin saa kertoa, mikä tältä tapaamiselta jäi erityisesti mieleen. Viikon hitteihin kuului eläinkorteilla ja luonnonesineillä pelattu muistipeli.
Kotiin ei tarvitse lähteä tyhjin käsin: yksi kerholaisista lahjoittaa kuvaajalle kokoelman ruskan lehtiä.
Jutun kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla.
Luontoliitto on Voimaa julkaisevan Voima Kustannus Oy:n osakas.
