Huhtikuun 22. päivä ensi-iltansa saanut Michael Jacksonin elämää kuvaava Michael on ollut työn alla pitkään. Antoine Fuquan ohjaamaa elokuvaa lupailtiin ensi-iltaan jo vuosi sitten, mutta sitä jouduttiin uudelleenkuvaamaan Jacksonin perikunnan lakimiesten huomattua, että osa kohtauksista rikkoo tähden vuonna 1993 solmimaa salassapitosopimusta.
Elokuvan tuottajan Graham Kingin ansioluettelosta löytyy esimerkiksi Freddie Mercuryn elämäkertaelokuva Bohemian Rhapsody, yksi vuoden 2018 suurimmista hiteistä 900 miljoonan dollarin tuotollaan. Kingin kanssa yhteistyössä toimii Jacksonin perikunta, jonka asioita hallinnoivat Michael Jacksonin nimeämät asiamiehet John Branca ja John McClain. Näillä spekseillä olisi hölmöä olettaa, että elokuva tarjoaisi muuta kuin vaikuttavasti tehtyä imagonrakennusta. Jacksonin tytär Paris on jo ehtinyt kutsua elokuvaa ”sokerikuorrutetuksi”.
Tarkkaavaisempi lukija saattaa ihmetellä, kuinka Jacksonista ylipäänsä tehdään elokuvaa 200 miljoonan budjetilla vuonna 2026? Eikös Jackson kokenut jonkinlaisen lopullisen canceloinnin, kun kohuttu Leaving Neverland -dokumentti nosti esiin uusia hyväksikäyttösyytöksiä tähteä kohtaan vuonna 2019?
Jacksonin imagolla valtamedioissa ja tämän myyntiarvolla ei tunnu olevan enää mitään tekemistä keskenään.
Dokumenttia seuranneessa mediamyrskyssä Jacksonin musiikkia vedettiin radioiden soittolistoilta ja lehdistön varovaisesti uudelleen löytämä hyväntahtoisuus pyyhkäistiin lopullisesti pöydältä. Jacksonin perikunta kiisti dokumentissa esitetyt väitteet mutta pysytteli muuten omituisen passiivisena myrskyn keskellä.
Strategia on saattanut osoittautua oikeaksi. Pölyn laskeuduttua kävi selväksi, että Jacksonin striimausluvut eivät olleet laskeneet vaan päin vastoin nousivat dokumentin julkaisun myötä.
Tähden imagoa vaivaakin nykyään omalaatuinen dikotomia. Toisella puolella on media, joka kohtelee Jacksonia arveluttavana, langenneena tähtenä ja mahdollisena pedofiilina. Toisella puolella ovat Jacksonin miljoonat fanit ja musiikin satunnaiskuuntelijat. Jacksonin imagolla valtamedioissa ja tämän myyntiarvolla ei tunnu olevan enää mitään tekemistä keskenään.
Pölyn laskeuduttua kävi selväksi, että Jacksonin striimausluvut eivät olleet laskeneet.
Esimerkiksi tähden elämästä kertova Broadway-musikaali, ensi-iltansa skandaalin jälkimainingeissa saanut MJ the Musical (2021) on ollut Broadwayn isoimpia hittejä jo viiden vuoden ajan. Tähän mennessä se on tuottanut tekijöilleen noin 320 miljoonaa dollaria.
Jackson loistaa edelleen myös striimauksessa. 17 vuotta sitten kuolleella laulajalla on tällä hetkellä Spotifyssa yli 68 miljoonaa kuukausittaista kuulijaa. Vertailun vuoksi: uutta levyään markkinoivalla – ja hyvin eläväisellä – Madonnalla on niitä reippaat 45 miljoonaa.
Pelkästään 2020-luvulla tavaramerkki ”Michael Jackson” on tuottanut perikunnalle yli miljardi dollaria. Tämä kaikki siis Leaving Neverland -dokumentin jälkeen.
Kaikesta päätellen yleisö ei ole vieläkään hylännyt tähteä.
Uransa aikana Jackson ehti rikkoa käytännössä jokaisen lasikaton mustan ja valkoisen musiikin välillä. Tähti siirtyi vaivattomasti 60-luvun lopun Motown-soundista 70-luvun funk-rytmeihin ja vuosikymmenen discohuumaan. 80-luvulla Jackson dominoi listoja supertarttuvalla Pepsi-popillaan, 90-luvulle tultaessa kuultiin ajan mukaista tiukempaa R’n’B-biittiä ja mahtiballadeja.
Väitän, että The Beatlesin jälkeen yksikään artisti ei ole muokannut populaarimusiikin kenttää yhtä dramaattisesti kuin Jackson. Popin historiaa on mahdotonta kuvitella ilman Beatlesia, enkä usko, että se onnistuisi ilman Jacksoniakaan.
Michael –elokuvassa keskitytään tähden alkuvuosiin ja itsenäistymiseen.
Laulaja aloitti uransa kuusivuotiaana The Jackson 5 -yhtyeessä eräänlaisena mustana Shirley Templena.
Menetetty lapsuus on Jackson-mytologian kulmakiviä. Laulajan kanssa 90-luvulla työskennellyt käsikirjoittaja Philip Levens kertoo The New York Timesin haastattelussa Jacksonin uskoutuneen hänelle, kuinka tämän isä oli pitänyt poikaansa vain ”esiintyvänä apinana”.
”Lapsitähtien luomisessa ei ole mitään luonnollista. He ovat pieniä arkeologisia kohteita, jotka kantavat sisässään kerroksia showbisneksen historiasta, fragmentteja historiasta ja perinteistä”, toteaa kirjailija, akateemikko Margo Jeffersson teoksessaan Tapaus Michael Jackson.
Menetetty lapsuus on Jackson-mytologian kulmakiviä.
Osa kerrostumista syntyy itsestään, mutta Jackson oli myös intohimoinen viihdebisneksen opiskelija.
Vuonna 1979, ollessaan 19-vuotias, Jackson laati itselleen manifestin, joka löydettiin tähden kuoleman jälkeen. Käsin kirjoitettu lappunen avaa nuoren, mutta tuolloin jo vuosikymmenen pinnalla pysyneen tähden päättäväisyyttä ensimmäisen (aikuisena tehdyn) sooloalbumin Off the Wall:in kynnyksellä.
”MJ on uusi nimeni. Ei enää Michael Jacksonia. Haluan kokonaan uuden hahmon, kokonaan uuden tyylin. Minun pitäisi olla täysin eri ihminen. Ihmisten ei pitäisi koskaan ajatella minua lapsena, joka lauloi ABC tai I Want You Back.”
Manifestissaan hän kirjoittaa kuinka hänellä täytyy olla ”uskomattomin harjoitusjärjestelmä”, kuinka hänen täytyy ”kaivaa, kaivaa ja kaivaa, kunnes löydän”.
”Aion opiskella ja katsoa taaksepäin koko viihteen maailmaan ja täydentää sitä; viedä sen askeleen pidemmälle siitä, mihin suurimmat nimet sen jättivät.”
Jacksonin taiteessa oli aina läsnä Yhdysvaltalaisen viihteen historian kaksijakoisuus, mustan ja valkoisen viihteen jännitteinen maailma.
Tanssijana Jacksonissa yhdistyivät RKO/MGM-musikaalien kuningas Fred Astaire, joka edusti valkoista viihdekulttuuria sliipatuimmillaan, ja funkin ikoni James Brown, entinen nuorisorikollinen ja nyrkkeilijä, jonka tanssityyli oli hikinen sekoitus katuja, rähjäisiä Chitlin’ Circuit -kuppiloita ja nyrkkeilykehää.
Jacksonin taiteessa oli aina läsnä Yhdysvaltalaisen viihteen historian kaksijakoisuus, mustan ja valkoisen viihteen jännitteinen maailma.
Yksi suurista esikuvista, Jacksonin Dangerous-albumin kannestakin löytyvä P.T. Barnum tunnetaan 1800-luvun suurimpana sirkuspromoottorina ja ”kummajaisnäytösten” kuninkaana. Jacksonia kiehtoi Barnumin kyky luoda spektaakkeleita ja hypettää sirkuksestaan ”maailman suurin show”.
Barnum mainosti kummajaisiaan usein evoluution puuttuvina renkaina, välimuotoina. Myös Jacksonin videoilla toistuu muodonmuutoksen teema. Oliko hän hirviö vai ihminen, ihminen vai eläin, musta – valkoinen, mies – nainen?
Barnum on valitettavasti myös hyvä esimerkki viihteen historiaan syvälle juurtuneesta rasismista ja hyväksikäytöstä. Jos ”friikkisirkuksen” pyörittäminen ei ollut tarpeeksi ongelmallista, promosi Barnum myös niin sanottuja minstrel-esityksiä. Tässä aikansa suositussa viihdemuodossa kasvonsa maalanneet valkoiset parodioivat afroamerikkalaisen väestön musiikkia, tapakulttuuria ja tansseja, valkoisten yleisöjen huvitukseksi.
Jacksonin kerrotaan silti rakastaneen Barnumin omaelämäkertaa niin paljon, että hän jakoi sitä lahjana jopa työntekijöilleen.
Yhdysvalloissa Jackson perheineen edusti pitkään amerikkalaista unelmaa puhtaimmillaan. Köyhän, mustan nosturinkuljettajan poika, musiikillinen atleetti, joka nousi tähdeksi lahjakkuutensa, päättäväisyytensä ja kovan työn ansiosta.
”Tulen olemaan maaginen. Tulen olemaan perfektionisti, tutkija, kouluttaja ja mestari”, manifestoi Jackson vuonna 1979. Kolme vuotta myöhemmin julkaistiin Thriller, joka on edelleen maailman myydyin albumi.
Samanaikaisesti unelman rumuus on erottamaton osa Jacksonin ympärille rakentunutta mytologiaa. Jacksonin kimaltavassa mutta lopulta traagisessa hahmossa näkyy kapitalistisen dystopian huippu, jossa raha ja menestys eristää ja tuomitsee meidät lopulta vainoharhaiseen yksinäisyyteen.
Unelman rumuus on erottamaton osa Jacksonin ympärille rakentunutta mytologiaa.
Michael Jacksonin eri versiot – mustasta Shirley Templesta 90-luvun animehahmoon – tuntuvat edelleen yhteensovittamattomilta. Silti, tähti elää sirpaleina: klippeinä, meemeinä ja tanssihaasteina Tik Tokissa, muiden sirpaleiden joukossa.
Jacksonin kaiken kestävää suosiota ei selitä se, että tämän imago olisi muuttunut vähemmän hätkähdyttäväksi vuosien varrella. Mutta kaikki muu ympärillämme on muuttunut.
Erilaiset kuvamanipulaatiot ja joka paikan valtaava AI-töhkä pitävät huolen siitä, että emme voi enää luottaa silmiimme tai korviimme. Instituutiot, kuten Yhdysvaltain presidentti, ovat ottaneet uuden muodon röyhkeinä spektaakkeleina, jotka tuntuvat melkein epätodelliselta.
P.T. Barnumia lainaten, elämme humpuukin aikaa.
Uusi elokuva tähtää siihen, että rekisteröity tavaramerkki ”Michael Jackson” säilyttäisi arvonsa pitkälle tulevaisuuteen. On epäselvää, kykeneekö kiillotetuinkaan elokuva tekemään Jacksonista uudelleen salonkikelpoista. Tässä ajassa sillä ei ehkä lopulta ole toisaalta enää niin väliä.
