Kun kirjailija, tutkija ja lauluntekijä Susanna Hast oli solmimassa kustannussopimusta toisesta romaanistaan, hänellä oli S&S-kustantamolle kaksi ehtoa: ”Nimeksi tulee Toivottomuus ja siitä ei tule sähkö- eikä äänikirjaa.” Päätös otettiin vastaan neutraalisti. ”Okei, se käy”, kustantamossa sanottiin. 

”Kannustan kaikkia kirjailijoita, jolla tämä valta on, käyttämään sitä”, rohkaisee Hast. Hän kiertää marraskuun 2025 lopulla Saksassa markkinoimassa esikoisromaaninsa saksankielistä käännöstä ja ehtii aamutuimaan antaa haastattelun videopuhelulla hotellihuoneessa. 

Esikoisteos Ruumis/huoneet (2022) kuvaa seksuaalista väkivaltaa ja uusin teos, syksyllä ilmestynyt Toivottomuus äitisuhdetta ja kieltä sekä kirjoittamisen rajoja ja mahdollisuuksia. 

Hast kyllä pitää äänikirjoista ja luki Ruumis/huoneet kuunneltavaksi. Silti hän halusi Toivottomuudesta vain painetun version. Kirjailijat saavat kuunteluista hyvin vähän tuloja, ja se voi olla pois muusta, kirjailijoille enemmän tuloja tuottavasta, tarjonnasta. ”Ruumis/huoneet näytti, että äänikirjojen rojaltit ovat todella pieniä. Jos edes osa kirjan kuunnelleista ostaisi painetun kirjan, saisin siitä jo enemmän rojalteja kuin kuuntelusta.”

Osasyynä oli, että Hast ei halunnut itse lukea Toivottomuutta kuunneltavaksi. ”Silloin teos koettaisiin liian omaelämäkerrallisena”, hän uskoo. 

Saavutettavuuttakaan hän ei halunnut optimoida. ”Ei haittaa, vaikka Toivottomuus olisi romaani, jota saa etsiä kissojen ja koirien kanssa kivenkolosta. Ruumis/huoneet oli yhteiskunnallinen ja poliittinen teko, lahja väkivallan uhreille. Halusin, että se on saavutettava.”

Painetun sanan paino

Saksan-kiertueella on pohdittu muun muassa kysymystä, mikä on romaani. Se ymmärretään kuvitteelliseksi tarinaksi, jonka seuraamiseen voi upota, mutta Hastia kiinnostaa ”romaani, joka on samalla tarinan kritiikki”. 

”Pitää kysyä, mitä kirja tekee maailmassa. Kirjallisuudella on isompi tehtävä kuin hauskuuttaa ihmisiä.” 

Hänelle on tärkeää, että romaani tekee lukijan tietoiseksi asemastaan lukijana, koska se kehittää, purkaa ja haastaa tämän omaa ajattelua. Siihen tarvitaan nimenomaan painettua kirjaa. ”Lukijoille tarjotaan nyt paljon immersiivisyyttä, eli sitä, että voi uppoutua tarinaan, mutta kaikki kirjat eivät ole tällaisia. Romaani myös haastaa ajattelua ja ajattelemaan. Siihen tarvitaan painettua kirjaa, tekstiä, jonka äärelle voi tarvittaessa pysähtyä. ” 

Ajattelua ei voi nopeuttaa, Hast toteaa ja tiivistää: ”Hidastuminen, pysähtyminen, harkinta ja ajattelu vaativat tekstin näkemistä.” 

Hast on huolissaan kielen ja sitä kautta ajattelun köyhtymisestä. ”Kaikki muutos yhteiskunnassa lähtee ajattelusta, ja ajattelua varten täytyy olla jonkinlainen kieli. Kielen pitäisi monimutkaistua, jotta pystyisimme ajattelemaan monimutkaisemmin ja puhumaan isoista asioista, kuten miten selviämme tällä maapallolla.”

Äänikirjat alustoilla

Valinta kieltää ääni- ja sähkökirjan julkaisu on poikkeuksellisen äänikirjavaltaisessa maassa harvinainen. 

Marraskuussa monia suomalaiskirjailijoita järkytti kustantamojen päätös julkaista heidän teoksensa Spotify-palvelussa, jonka  toimitusjohtaja Daniel Ek on sijoittanut muun muassa tekoälyä hyödyntävään aseteollisuuteen. 

”Tässä on myös jotain symbolista”, Hast miettii.  

Hastin kustantamo S&S ei ole neuvotellut Spotifyn kanssa kirjojensa lataamisesta palveluun, mutta Hast uskoo, että ennemmin tai myöhemmin myös pienet kustantamot liittyvät mukaan. ”Jos lukuaikapalveluista siirtyy asiakkaita Spotifyn piiriin, eivät kai itsenäiset kustantamot voi jäädä ulos ilman merkittävää tulonmenetystä. Mutta millaisia sopimuksia ne voivat neuvotella? Pelkään, että heikompia kuin suuret kustantamot. Mutta eivät äänikirjat itsessään ole mikään demoni.” 

Kirjat voivat päätyä marginaaliin monella tavalla. Kustantamo päättää myös kustannustoimittamisesta ja markkinoinnista. Eniten panostetaan niihin, joiden uskotaan jo valmiiksi myyvän hyvin.  

”Ei kustannussopimuksissa määritellä, paljonko aikaa esimerkiksi kustannustoimittamiseen käytetään. Kirjailijan pitää vaan luottaa, että hänen työnsä saa riittävästi huomiota. Vanha ajatus siitä, että hittikirjat tuovat rahaa ja muita julkaistaan ikään kuin hyväntekeväisyytenä, ei lohduta niitä kirjailijoita, joiden teoksiin panostetaan vähemmän ja joita myydään vähemmän.”

Kun kirjallisuuden tulovirrat pirstaloituvat ja keskittyvät hittikirjojen ympärille, keskittyy myös taloudellinen valta. ”Ei ole koskaan ollut missään hyvä asia, että taloudellinen valta keskittyy. Ei se voi olla kirjallisuudellekaan hyvä asia.”

Suomalaisessa kustannusmaailmassa viihdekirjallisuuden rinnalla, marginaalissa, nousee toinenkin trendi. Esimerkiksi Poesia ja Tutkijaliitto ovat alkaneet julkaista vihkosarjoja ”vaikeampaa, filosofisempaa, kokeellisempaa” kirjallisuutta, Hast iloitsee. 

Mitä me oikein haluamme

Taiteellisen tutkimuksen dosentti Susanna Hast on tuntiopettaja Taideyliopiston teatterikorkeakoulussa. Tutkimuksissaan hän on paneutunut sotaan, ruumiillisuuteen, militarismiin ja kieleen. 

Hastille sekä tieteellisen että taiteellisen työn ytimessä ovat valta ja väkivalta. Hänelle kirjoittaminen ja tutkimus ovat tapoja haastaa omaa ajattelua. Se ei ole Hastille vain työtä, vaan omasta etiikasta lähtevä elämäntapa.

Ruumis/huoneet tekee näkyväksi lapsiin ja naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa sekä tuo esiin väkivallan uhrin näkökulman. Myös Toivottomuudessa läsnä on väkivalta, jonka aisaparina näkyy sen pitkäaikainen vaikutus, trauma, ihmisen kehossa, tunteissa, teoissa ja ajatuksissa. ”Olen raahannut traumaruumista mukanani yli 30 vuotta. Minun on pakko etsiä siitä jotain merkitystä. Mutta en ole kiinnostunut traumasta identiteettinä, vaan pyrin purkamaan sitä.” 

Hast katsoo aihetta yksilötasolla neurobiologisesti ja kulttuurimme tasolla psykoanalyysin viitekehyksessä. ”Ranskalainen filosofi Catherine Malabou puhuu aivojen tuhoisasta plastisuudesta. Aivojen plastisuus viittaa neurobiologiassa aivojen muuttuvuuteen yleensä positiivisella tavalla. Tuhoisa plastisuus taas viittaa siihen, että aivot voivat muuttua jopa peruuttamattomasti esimerkiksi muistisairauksissa, aivovaurioissa ja traumoissa.”

Hast harmittelee, ettei uusinta traumatutkimusta, tai traumatisoitumista yleensäkään, oteta riittävästi huomioon terveydenhuollossa. ”Masennusdiagnoosi on oleellisin kuntoutustuen saamiseen”, hän huokaa.

Hast pohtii myös historiallista, kulttuurista ja kokonaisvaltaista traumaa. Siihen sopii psykoanalyysi ja Freudin kuolemanvietin käsite, joka näkyy esimerkiksi suhteessa ympäristötuhoon: ”Olemme ihmislajina traumatisoituneita kaikki! Toimimme tietoisuuden kautta, mutta on myös automaattisia toimintoja.” 

Hast kertoo psykoanalyysin tutkivan sitä, mikä meitä tiedostamatta – Freudin käsittein viettienergialla – ohjaa. ”Erityisesti negatiivinen psykoanalyysi tarkastelee ihmisen halua tuhota ja tuhoutua. Mitä me ollaan ihmisinä? Miksi ollaan ajamassa planetaarista tuhoa eteenpäin?”

Ympäristösuhdettamme ja suhdettamme maailman tilaan kuvaa myös dissosiaation käsite, traumapsykologinen termi sekin. Hast toteaa nähneensä Berliinin-matkansa aikana ”aivan liikaa kodittomia ihmisiä makuupusseissa”. 

”Miten me voidaan sallia ja haluta tällainen maailma? Mehän ollaan dissosiaatiotilassa melkein kaikki, ei pystytä pitämään mielessä ja ajattelemaan kansanmurhia, vaan keskitytään vain omaan elämäämme.” 

Kirjailijan mukaan ilmiö näkyy myös kotimaan politiikassa ja siinä, kuinka ihmisiltä katoaa tietty peruskunnioitus elämää kohtaan. 

Mutta – kuin painettua kirjaa lukiessa – tässä kohtaa pitäisi kyetä pysähtymään ja ajatella. 

”Mitä me oikein halutaan tässä maailmassa? Mitä me täällä tehdään? Paskotaanko me koko maailma ja tuhotaan kaikki?”