Outimaija Hakalalla, 41, on parhaillaan esillä Metsän kuvia -näyttely Aalto2-museokeskuksessa Jyväskylässä. Hakala tekee etupäässä kipsiveistoksia, grafiikkaa ja vanerille tehtyjä kaiverruksia.
”Minua kiinnostaa metsän tuominen taidemuseoon. Tutkin, miten silloin muuttuu estetiikka ja taiteen kieli.”
Monilla Hakalan näyttelyssä olevilla teoksilla onkin sisarteos metsässä. Hän on ostanut taiteellista työskentelyään varten tontin Pirkanmaalta Vahojärven kylästä.
Tontilla on metsää ja autio mökki, jota hän remontoi asuttavaan kuntoon. Ruokakauppaan on noin 25 kilometrin matka, ja lähin naapurikin on kaukana.
Oma ”maapläntti” mahdollistaa jopa vuosia kestävän työskentelyn yhden teoksen parissa.
”Olkoonkin, että mielestäni maan omistaminen on erikoinen ajatus. Metsähän kuuluu eläimille. Mä vain jotenkin satun olemaan siellä eläinten seassa.”
Metsään jättämänsä rinnakkaisteokset Hakala on tarkoittanut eläinten iloksi, ei ihmisille. Aalto2-museokeskuksessa on esimerkiksi teos, jossa on isoja kipsikiviä ja aidon kokoinen kyyveistos. Teoksen toinen versio on Hakalan tontilla kyykäärmeen asuttamassa kivikasassa.
”Ajattelen, että metsätonttini on asia, joka jää sitten jälkeen minusta. Olen tarkoittanut paikan metsän eläimille. Siellä voin myös kokeilla erilaisia projekteja.”
Teokset tontilla ovat esimerkiksi eläimille suunnattuja koloja ja pesämateriaaleja, jotka lopulta maatuvat. Yksi teos on jättimäinen ”helminauha”. Helmet ovat suolakiviä, joita hirvet ovat käyneet nuolemassa muutaman vuoden ajan. Hakala toi helmiä nyt taidemuseoon. Osa metsään jääneistä helmistä on muuttunut oudon muotoisiksi tai hävinnyt lähestulkoon kokonaan.
”Helminauha tuntuu taidemuseossa eri teokselta, koska suolakivien ympärillä ei olekaan varpuja ja puita. Ja se on nyt ihmisten katsottavana.”
Eläimellistä menoa
Outimaija Hakala on ollut lapsesta lähtien kiinnostunut käsillä tekemisestä ja piirtämisestä.
”Minun oli lapsena todella vaikea kommunikoida ihmisten kanssa, erityisesti tuntemattomien. Sen takia tuli tärkeäksi viettää aikaa eläinten kanssa ja ilmaista itseäni piirtämällä. Uskoisin, että tästä on kasvanut kiinnostukseni niin eläimiä kuin taiteen tekemistä kohtaan.”
Hakala vietti lapsuutensa pienessä Saarijärven maalaiskaupungissa Jyväskylän lähellä. Myöhemmin Jyväskylään muutto ja koulun aloittaminen uusine sääntöineen olivat Hakalalle iso elämänmuutos. Ala-asteen aloitettuaan hän lopetti puhumisen kokonaan. Kun hän lopulta jälleen avasi suunsa, muiden lasten mukaan ainoa aihe, josta hänen kanssaan saattoi puhua, olivat kissat.
”Lisäksi he huomauttivat, että minua kiinnosti puhua enemmän eläimille kuin ihmisille.”
”Nykyään puhun ihmisille siinä missä muillekin, mutta arvostan ehkä tavallista enemmän ei-inhimillistä puhetta. Näyttelyssänikin voi kuulla muurahaisten ääniä.”
Sitä varten hän meni metsän reunaan äänittämään muurahaiskeon äänimaisemaa.
Hakala kokee, että eläimet ovat auttaneet häntä avautumaan ja olemaan myös ihmisten parissa. Erityisen tärkeä hänelle oli lapsuudessa hoitoponi. Tallilla Hakala kohtasi myös muita maatalon eläimiä. Metsä oli myös mieluisa paikka, ja siellä näki metsän eläimiä. Kotona taas oli aina lemmikkieläimiä.
Aikuisenakin Hakalalla on ollut aina lemmikkejä. Nyt hänellä on pietarilainen löytökoira ja pitkäaikaisessa hoidossa oleva naapurin kissa. Hänellä on myös ”poniystävä”, jota hän käy hoitamassa useamman kerran viikossa.
Hakala asuu Helsingissä Oulunkylän taiteilijatalossa.
”Pääsen lähes ovelta metsään sieneen.”
Muunlajisten ehdoilla
Eläimet ovat aina olleet keskeisessä roolissa Outimaija Hakalan taiteessa. Opiskellessaan taidehistoriaa Jyväskylän yliopistossa hän tutki gradussaan eläinten käyttöä nykytaiteessa. Hän pohti, miten eläimet ovat nykytaiteessa, miksi eläintaidetta on tehty ja mitä merkityksiä ilmiöllä on yhteiskunnassa ja taidemaailmassa.
”Minua on kiinnostanut se, miten pystymme ottamaan eläimet enemmän huomioon, kun on erilaisia ympäristökriisejäkin. Koko eläimiä koskeva yhteiskunnallinen keskustelu on toki kasvanut valtavasti viimeisten 15 vuoden aikana, samoin kuin ympäristöteemat ja posthumanismi taiteessa. Vielä vuonna 2010 oli vaikea löytää taiteilijoita, jotka käsittelivät eläinkysymyksiä kriittisesti teoksissaan.”
Hakala tekee parhaillaan Aalto-yliopistossa posthumanistista, eläinetiikkaan ja ekologiaan painottuvaa väitöstutkimusta muunlajisten eläinten huomioimisesta ja kuvaamisesta kuvataiteessa. Posthumanismiksi kutsuttu ajatussuuntaus painottaa ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä. Sen mukaan ihminen on osa luontoa ja siitä riippuvainen, eikä ihmisten ja eläinten välillä ole selkeää rajaa.
”Eläinlähtöisyys on ehkä ennen kaikkea eläinten huomioimista ja kunnioittamista. Tämä ilmenee esimerkiksi niin, että eläin saa valita, onko se mukana teoksessa vai ei, ja että eläin pääsee halutessaan pois niihin liittyvistä tilanteista. En siis aktiivisesti pyri kontaktiin metsän eläinten kanssa, vaadi heiltä mitään tai oleta, että hirvet esimerkiksi automaattisesti olisivat viimeistelleet teokseni pinnat nuolemalla suolakiveä. Myös lopullisten representaatioiden tulee mielestäni olla sellaisia, että eläin nähdään arvokkaana ja yksilönä.”
Hakalan taiteeseen kuuluu luonnollisesti ekologisten materiaalin käyttäminen.
”Välitän omia arvojani taiteeni kautta, mutta haluan kuitenkin jättää katsojalle tilaa pohtia omaa eettistä kantaansa eläimiin ja luontoon. Tehtäväni on herättää keskustelua ja nostaa eläimiä esiin. Pidän tärkeänä, että voimme lisätä ystävällisyyttä ja ymmärrystä erilaisten ihmisten sekä ihmisten ja eläinten välille.”
Hakala on ilahtunut siitä, että näyttely on juuri Jyväskylässä, koska se on hänen lapsuutensa kotikaupunki. Hän saa näyttelyistään usein palautteena kävijöiden omia innostuneita tarinoita kohtaamisista eläinten kanssa.
Outimaija Hakalan näyttely Metsän kuvia on esillä Aalto2-museokeskuksessa Jyväskylässä 18.1.–23.3.2025.
Koneen säätiö on tukenut artikkelin kirjoittamista Metsän puolella -apurahalla. Myös Outimaija Hakalan väitöstutkimusta on tuettu Metsän puolella -apurahalla.
