
1. Mitä sinulla on tällä hetkellä työn alla?
Kehittelyssä on oltava monta projektia yhtä aikaa, koska fiktiosarjojen ja -elokuvien kirjoittaminen ja rahoittaminen on hidasta, työlästä ja epävarmaa työtä. Työn alla on muun muassa tuttujen sarjojen jatkokausia, uusia elokuvia, komediaa, mysteeriä, toimintaa ja ihmissuhdetarinoita. Niitä yhdistävät taitavat tekijät, kunnianhimoiset tavoitteet ja rakkaus viihdyttäviä ja merkityksellisiä tarinoita kohtaan.
2. Minkä yhden asian korjaisit tv- ja elokuva-alalla – jos saisit korjata vain yhden?
Ehkä tässä hetkessä valitsisin sen, että paremmin tunnistettaisiin alan potentiaali teollisuutena, työllistäjänä ja jopa suomalaisen identiteetin kulmakivenä. Jos se tunnistettaisiin, siihen sijoitettaisiin enemmän resursseja valtion tasolla. Rahoitusinstrumentit ja -tahot kuten AV-alan tuotantokannustin, Suomen elokuvasäätiö ja AVEK ovat kaikki keskeisiä alan kasvun kannalta. Fakta on, että jokainen tukisumma maksaa itsensä takaisin melkein kaksinkertaisesti ennen kuin sarjat ja elokuvat edes päätyvät yleisön eteen. Ilman niitä Suomen kokoinen markkina (ja osaaminen) ei kehity.
3. Mitä elokuvaa tai sarjaa suosittelisit juuri nyt?
Suosittelen ylipäätään elokuvissa käyntiä, koska tarjonta on laajaa ja jokaiselle löytyy jotain! Oma lempiteatterini tällä hetkellä on Gilda: kiva ympäristö vaikuttaa koko katsomiskokemukseen. Televisiopuolelta itse ajattelin katsoa seuraavaksi Mo-nimisen sarjan uuden kauden Netflixista, koska pidin kovasti sen ensimmäisestä kaudesta. Sitten tietenkin on suositeltava meidän omaa uusinta sarjaa nimeltä Kurjen kirous, jota tähdittävät Kari Ketonen ja Antti Holma. Se tulee 28. helmikuuta alkaen Neloselta/Ruudusta.