…täällä jään kääreissä, hyhmän sylissä jähmeässä, lämpimänä yhtäkaikki; pikkupöhnässä, äh, eihän vähätellä: kännissä – sisäelin pöhöisenä kuin syvänpurppura kivi kimmeltävä – minä pärjään, minä kestän, näin olen päättänyt, näin säätää väkeni
pää selviää kyllä kutukaudelle päästäessä, tällöin läiskyttelen, räiskin mätitähkäni käämien käsiin, vitojen tiheään lehvästöön, röyhelöihin yön hämärän – minä, näiden lätäköiden kreivitär, vetten reheväin säätyläinen, sukua särjen, viiksekkään jätin sekä kultakylkisen kesyeläimen, minä yhteytän hyvästi happeni
ja sinä: mitä on se vähä, mikä mielessäs minut tiivistää
että täkykalaksi käy vaikkei yleensä saaliina viehätä
että pyynti on vähän kuin surviaissääskien keräily talvella
että vatsa veitsellä halki ja suolaa sisään
ja syö tai syömättä jättää, sitä on k i v a o n k i a
sen lisäksi pelkkiä numeroita, lukuja: allekymmenensenttiä perätineljäkilogrammaa kääpiöityy tai selkä köyristyy MITÄ VÄLIÄ – määritelmiä, määrien määreitä, niitä rakastaa eläin joka siis olet,
sillä ne käyvät järkeen, ne ovat tärkeitä, merkitystä täynnään,
sille eläimelle
sillä sillä pitää olla ääret; se ei äärettömyyttä ymmärrä ja siksei se käsitä henkeä eikä voi ikinä evillään sfääreihin yltää
siksi sen päähän ei pälkähdä, että en minä voimiensäästösyistä pysäytä pyrstöä, elä evääkään kääntämättä; ei minua hyötyajattelu pois päältä hätyytä – tiedäthän: energiaa riittää iäti tai vähintään niin pitkään kuin tuo tähti päällämme sädehtii – ei, en säästöliekillä kärise – minä mietiskelen; elämän läikyntää ällistelen…