Luonnonsuojelun ja metsätalouden vastakkainasettelu on pitkään ollut erityisen kiivasta Kainuussa, jossa on vielä jäljellä valtion mailla olevia suojelemattomia vanhoja metsiä. Syksyllä 2024 Kainuussa kiertänyt Vaara-kollektiivin Kainuun metsäkiistat. Dokumenttiteatteria katoavilta salomailta vierailee keväällä ainakin Oulussa ja Helsingissä.
Projektin koollekutsuja, käsikirjoittaja ja ohjaaja Elsa Lankinen, miten näytelmä sai alkunsa?
Olen seurannut pitkään Kainuun metsäluonnon tilaa retkeilijänä, teatterintekijänä ja luontojärjestön vapaaehtoisena. Vuonna 2018 Kainuussa käynnistettiin ympäristöjärjestöjen ja Metsähallituksen Metsätalous Oy:n välinen historiallinen sovitteluprosessi. En päässyt itse osallistumaan neuvotteluihin, mutta minulle heräsi ajatus tutkia dokumenttiteatterin keinon, missä ja miten hakkuupäätökset tehdään. Pohjimmiltaan esityksessä on kyse tarpeesta ymmärtää metsäkiistojen taustoja, ihmisiä konfliktien takana ja niitä ekosysteemejä ja eliöyhteisöjä, joiden elämästä tai kuolemasta kiistoissa on kysymys.
Mikä on Vaara-kollektiivi?
Vaara on vuonna 2014 Kajaanissa perustettu vapaa ammattiteatteriryhmä, joka toimii kollektiivisesti ilman johtajaa. Tekijöinä meistä monia yhdistää kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin ja ympäristökysymyksiin. Esitystoiminnan ja hankkeiden ohella järjestämme ekologisiin teemoihin keskittyvää Ärjän taidefestivaalia joka toinen vuosi Oulujärvellä Ärjänsaaressa.
Vanhojen metsien suojelun tärkeyttä kuvaavat myös Juha Kauppisen ja Martti Suosalon Starman sekä Atro Kahiluodon ja Eeva Putron näytelmä Pentti Linkola – kaltaisemme. Mitä teatteri tuo lisää tällaisen aiheen käsittelyyn?
Näyttämön äärellä voi rauhassa asettua kuuntelemaan erilaisia ääniä ja inhimillistä kokemusta ristiriitojen takana. Tässä kiihkeiden somekeskustelujen ajassa teatteri voi hitaampana muotona tuoda syvyyttä aiheen käsittelyyn. Teatteriin kuuluu myös yhteenkokoontumisen ja ihmettelyn voimaa. Kainuun metsäkiistat -esityksessä ei pyritä konsensukseen, vaan uskalletaan istua yhdessä konfliktin äärellä. Tavoite on samalla etsiä uusia osallistumisen tapoja.
Näytelmän alussa nähdään kuva Kuhmosta, Metsähallituksen Iso-Valkeisesta, jossa avohakuut ulottuvat rujosti rantaa myöten. Samalla kuullaan ristikkäin luonnonsuojelijan ja Metsähallituksen Metsätalous Oy:n haastatteluja tästä kohteesta. Miten on mahdollista, että metsästä voi ajatella näin jyrkän eri tavalla?
Se on tosiaan hätkähdyttävää. Näemmekö metsän loputtomana resurssina ihmisen käyttöön vai itsessään arvokkaana elinympäristönä? Metsätaloudessa myös historia ja vanhat käytännöt painavat yhä yllättävän voimakkaasti. Valtioneuvoston määrittelemät tulostavoitteet Metsähallituksen väkeäkin ohjaavat. Tässä ekokriisin ajassa meidän pitäisi pystyä puhumaan isoista kokonaisuuksista eikä vain käydä turhauttavaa kamppailua erikseen jokaisesta pienestä suojavyöhykkeestä tai vanhan metsän pirstaleesta.
Kajaanin Räntäfestivaaleilla esityksenne yhteydessä puhuttiin oman kotiseudun näyttämöllistämisestä. Mitä esitys kertoo kainuulaisuudesta?
Se piirtää kuvaa Kainuun ”metsämaakunnan” historiasta, metsämyyteistä ja metsäaktivismista, sekä antaa tilaa myös niille luonnonmetsille, jotka täällä ovat yhä hakkuu-uhan alla. Samalla mietitään miten muuttuvan maiseman äärellä tulisi olla ja elää. Metsäteollisuus on väistämättä ison murroksen edessä. Esitys ravistelee sitä perinnettä, jonka mukaan pitää nyt toimia näin, koska näin on aina toimittu. Ajattelen myös, että se, mitä teemme juuri nyt Kainuun metsissä, on koko Suomenkin kohtalon kysymys. Kenelle metsä kuuluu? Mikä on valtion vastuu? Miten kansalaisyhteiskunta toimii? Minä uskon, että me kyllä pystymme parempaan, jos niin haluamme.
Esitys vierailee Oulun teatterissa 1.3. ja Helsingin Teatteri Avoimissa ovissa 28.3. Koneen Säätiön Metsän puolella -hanke on tukenut esitystä. Se tukee myös Voima-lehden metsäjournalismia.
