Jos viimeisen kymmenen vuoden taidekenttä pitäisi summata yhteen lentävään lauseeseen, ”Hereillä mutta mihin hintaan?” olisi monimerkityksisyydessään vahva kandidaatti. Samaan lopputulemaan päätyivät lausahduksen mukaan nimetyn kirjan toimittajat Viivi Poutiainen, Sanna Lipponen ja Rosa Kuosmanen. Toimittajiin kuuluu myös Anu Pasanen, joka ei ole haastattelussa kuitenkaan paikalla.
Kirjan taustalla on nykytaiteen verkkomedia EDIT. Kun se perustettiin vuonna 2014, taiteen kenttä näytti varsin erilaiselta kuin nykypäivänä. Poutiainen, joka on myös yksi EDITin perustajista, kuvailee kentän silloisia tunnelmia innostuneiksi. Verkkomedian taustalla toiminut ryhmä oli juuri valmistunut Jyväskylän yliopistosta taidehistorian ja taidekasvatuksen oppiaineista, ja internet oli täynnä lupauksia.
Laadukas kotimainen taidekritiikki tosin oli jonkinlaisessa kriisissä: perinteisissä medioissa taidekirjoitusta ei julkaistu riittävästi taidekentän mielestä, ja kirjan toimittajien mukaan nykytaiteen lippua kantoi lähinnä Kulttuurilehti Mustekala. Tästä avoimesta tilasta verkkomedia EDIT löysi nopeasti oman paikkansa.
Vuodet vierivät, kirjoittajien käsitys nykytaiteen kentästä syveni, ja kiinnostavat tekijät tulivat tutuiksi. Verkkojulkaisua tehtiin vaihtelevin intensiteettikausin, mutta kuten Lipponen kertoo, into ja rakkaus taidekirjoittamiseen säilyivät. Näistä lähtökohdista vuonna 2023 syntyi ajatus EDITin ensimmäisestä fyysisestä julkaisusta.
”Havahduimme siihen, että meillä on pian kymmenes juhlavuosi. Todettiin, että olisi tosi hienoa noteerata se painetulla kirjalla, joka oli meille verkkojulkaisuna uusi juttu. Totta kai halusimme myös reflektoida itsellemme tärkeää aikaa”, Poutiainen ja Kuosmanen kertovat.
Kustannusapua löytyi helsinkiläisestä Khaos Publishing -kustantamosta.
Sattuma ja ammattitaito paiskaavat kättä
Hereillä mutta mihin hintaan? -kirjan ulkoasusta vastaa graafikko Jaakko Suomalainen, jota on välillisesti kiittäminen myös kirjan nimestä. Hän oli kustantamon ohella pyytänyt toimittajilta kirjan nimeä päästäkseen työstämään sen kantta. Työryhmän chatissa yritettiin kuumeisesti keksiä nimeä, kunnes joku postasi yön pikkutunneilla meemin väsyneestä kissasta otsikolla Awake, but at what cost?. Täysin irrallinen kuva puhutteli, ja meemi kääntyi kirjan suomenkieliseksi nimeksi, työryhmä kertoo naurun saattelemana.
Keveys on yksi kirjan loistavimmista puolista. Kuosmanen, joka on niin ikään ollut mukana EDITissä alusta asti, kertoo, että yksi toimituksellisista pyrkimyksistä oli tehdä ”lukukirja”.
”Haluttiin tehdä jotain sellaista, joka yhtäältä aukeaa maallikolle ja toisaalta puhuttelee myös syvällisemmin nykytaidetta tuntevia.”
Kirja koostuu kymmenen kuvataiteen ammattilaisen teksteistä. Kirjoittajien joukossa on taiteilijoita, tutkijoita, kriitikoita ja kuraattoreita. Sinällään kirja kertookin yhden sukupolven kokemuksen, ainakin osittain.
Tekstien näkökulmat vaihtelevat antologiateokselle tyypillisesti kirjoittajan mukaan, mutta kirjan läpileikkaavia aiheita ovat muun muassa nykytaiteen vakavoituminen 2010-luvun lopulla, internetin merkitys sekä nykytaiteen herääminen ympäristökysymyksiin ja sosiaalisen tasa-arvon ongelmiin.
Yhteiskunnallista pohdintaa teoksesta ei puutu. Erityisesti Sini Rinne-Kannon näkökulmat gallerioiden ja kaupunkitilojen suhteesta tuntuvat raikkaalta avaukselta aika ajoin yksikiskoisessa poliittisessa keskustelussa. Artikkelissa pohditaan ohimennen sitä, miten galleriatiloja ja taiteilijoita osoitetaan usein syyttävällä sormella, kun puhutaan kaupunkitilojen gentrifikaatiosta. Samalla taiteilijat ovat yleensä itsekin köyhiä ja joutuvat perustamaan tilansa sinne, missä se on taloudellisesti mahdollista.
Mitä nykytaiteelle kuuluu 2020-luvulla?
Minkälaisena nykyinen taidekenttä näyttäytyy alalla jo vaikuttaneiden millenniaalien näkökulmasta? Aalto-yliopistolla työskentelevän ja sitä kautta nuoria taiteilijoita kohtaavan Poutiaisen näkökulmasta taloudellinen paine vaikuttaa koventuneen ainakin pääkaupunkiseudulla.
”Ei pidä liikaa lietsoa sellaista ajatusta, että ennen kaikki oli helppoa, mutta kyllä huoli toimeentulosta kuuluu nuorten taiteilijoiden puheissa”, hän pohtii.
”Nykyisen hallituksen tekemä politiikka on hirviömäistä, ja sen suhtautuminen kulttuuriin ja sivistykseen on järkyttävää. En olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että kulttuurikentän täytyy mennä tällaisiin puolustusasemiin”, Lipponen sanoo. Samaan hengenvetoon hän toivoo lisää palstatilaa nykytaiteelle ja laadukkaalle kuvataidejournalismille.
Poutiainen huomauttaa, että some näyttäytyi vielä 2010-luvun alkupuolella erilaisessa valossa.
”Eihän varmaan kukaan niitä somejättejä silloinkaan pitänyt minään hyviksinä, mutta nyt asia näyttäytyy aivan erilaisessa valossa. Voi vaikka miettiä Valokuvataiteen museon ja Didrichsenin Instagram-tilien poistamista.”
Meta on sittemmin palauttanut poistamansa tilit, mutta molemmat museot ovat kertoneet harkitsevansa lähtöä alustoilta.
Taidekirjoittaminen ainakin EDITin sisällä on Lipposen mukaan muuttunut.
”Silloin kun perustimme EDITin, halusimme olla ehkä vähän kreisejä kirjoittamisen kanssa. EDITin kautta kasvoimme ammattimaisiksi kirjoittajiksi, mutta välillä sitä kaipailee alkuaikojen intoa. Nyt kun maailma on muuttunut niin radikaalisti, huomaa, että osittain muutoksessa on kyse omasta kasvusta ja toisaalta siitä, että taidekentältä on monessa mielessä optimismi kadonnut. Siinä mielessä kirjoittaminen heijastelee väistämättä nykytaiteen estetiikkaa.”
