Itämeren kainalossa sijaitseva Saaristomeri on ainutlaatuinen merialue, jossa on noin 40 000 nimettyä saarta ja arviolta 20 000 nimeämätöntä luotoa. Sisämeren mataluus ja heikot vedenvirtaamat tekevät siitä erityisen herkän ympäristömuutoksille.
Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkimusasema sijaitsee Seilin saarella, noin parin tunnin venematkan päässä Turusta. Siellä on seurattu meriympäristön tilaa yli 60 vuoden ajan.
Aseman johtaja, merentutkija ja dosentti Jari Hänninen kertoo, että ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Saaristomerellä konkreettisesti. Merivesi lämpenee, mikä kiihdyttää rehevöitymistä ja ekosysteemin tasapaino horjuu. Kuudenkymmenen vuoden aikana merivesi on lämmennyt kaksi astetta ja vauhti kiihtyy koko ajan.
Ilmastonmuutos myös lisää sateita, minkä vuoksi merivesi on alkanut makeutua.
”Suolapitoisuus on pudonnut puoli promillea. Ei ehkä kuulosta isolta, mutta kun normaali suolamäärä on kuusi promillea, puolen promillen pudotus on jo tuntuva muutos”, Hänninen kertoo.
Muun muassa silakka on kärsinyt makeammaksi muuttuneesta merivedestä. Sen aiemmin saalistamat lajit ovat vähentyneet, mutta pienikokoiset makeanveden vesikirput ovat lisääntyneet. Niissä on kuitenkin vähemmän energiaa, minkä vuoksi silakat ovat kutistuneet. Kalan keskimääräinen pituus on vähentynyt noin 20 prosenttia ja paino pudonnut noin 40 prosenttia, Hänninen kertoo.
”Silakka on nähnyt nälkää jo 1980-luvulta lähtien.”
Maatalous kuormittaa merta
Itämeri, johon Saaristomeri kuuluu, on yksi maailman saastuneimmista meristä.
Ihmisten aiheuttama rehevöityminen alkoi jo 1950-luvulla, kun vesivessat yleistyivät ja jätevedet ohjattiin suoraan mereen. Sen jälkeen rehevöityminen on kiihtynyt, ja ravinnekuorma on peräisin maa- ja metsätaloudesta, turvetuotannosta, hulevesistä, kalankasvatuksesta ja haja-asutuksesta. Ylivoimaisesti merkittävin kuormittaja on maatalous, josta pääsee mereen rehevöittäjäravinteita, typpeä ja fosforia, jotka edistävät levien ja vesikasvien liikakasvua. Se puolestaan heikentää veden laatua ja aiheuttaa muun muassa happikatoa merenpohjassa.
Suurimmat päästöt tulevat maataloudesta, keskimäärin 70 prosenttia ihmisperäisestä fosforikuormasta ja 50 prosenttia typpikuormasta. Siksi Saaristomeren tutkimuslaitoksella on kehitetty keinoja etenkin niiden hillitsemiseksi. Peltojen kipsikäsittely on lupaava menetelmä, jolla on jo saatu tuloksia aikaan.
Pelloille levitetään kipsiä, joka sitoo maaperän fosforia ja kiintoainesta, jolloin se ei pääse karkaamaan vesistöihin. Vuoden 2023 loppuun mennessä kipsikäsittelyn arvioitiin estäneen 77 fosforitonnin joutumisen Itämereen, josta Saaristomeren osuus oli noin 55 tonnia. Ympäristöministeriö on asettanut tavoitteeksi kipsin levittämisen 100 000 peltohehtaarille vuoden 2025 loppuun mennessä.
”Täytyy muistaa, että sillä ostetaan kuitenkin vain aikaa. Kipsikäsittelyn fosforinsidontakyky riittää vain viiden vuoden ajan”, Hänninen kertoo.
Hänen mukaansa pysyvämpi ratkaisu olisi maaperän ominaisuuksien muokkaaminen niin, että se sitoo paremmin vettä ja ravinteita. Pelloilla voisi viljellä esimerkiksi peitekasveja, jotka suojaisivat maaperää paremmin, jotta sateet eivät huuhtoisi ravinteita vesistöön.
Vaikka Saaristomeren pelastamisessa ollaan vielä alkutaipaleella, Hänninen uskoo, että muutos on vielä mahdollinen.
Mökkiläisten tehtävä osansa
Euroopan unioni edellyttää jäsenmailtaan merenhoitosuunnitelmaa, joka muodostaa Suomen meristrategian. Suomessa merenhoidon tavoitteet ja toimet on kirjattu kansalliseen merenhoitosuunnitelmaan ja sen toimenpideohjelmaan.
Ratkaisut ilmastonmuutoksen ja rehevöitymisen hillitsemiseksi tehdään siis suuremmissa pöydissä, mutta myös mökkiläisillä ja veneilijöillä on roolinsa. Jätevesien pääsy vesistöön pitää estää. Pesu- ja tiskivedet pitää käsitellä asianmukaisesti, minkä lisäksi mökkeihin asennettavat saostuskaivot auttavat hillitsemään rehevöitymistä. Monet saariston kunnat ohjeistavatkin mökkiläisiä oikeanlaiseen käyttäytymiseen.
Svenska kulturfonden on tukenut tämän artikkelin kirjoittamista.
