Eikö olisikin hyvä, jos kaikki ”menisi niin kuin Strömsössä”? Ruotsinkieliset klovnit, Stella Laineen Pigg ja Marika Westerlingin Hen, haluavat palkita yleisönsä. Jotta tämä toteutuisi, Puccinin Madama Butterfly, Mozartin Don Giovanni, H. C. Andersenin Pieni tulitikkutyttö ja Ibsenin Kansanvihollinen pitää muokata uusiksi niin, etteivät piinatut rakastajattaret ja köyhät ihmiset tuhoudu. Tämähän on vain oikeus ja kohtuus. Miksi eeppisten hahmojen ja niitä katsovien yleisöjen pitää vuosisadasta toiseen kärsiä ilkimysten takia?
Marielle Eklund-Vasaman ohjaama ja käsikirjoittama Strömsö on vapauttavasti tasa-arvoon pyrkivää, taitavan musikaalista klovneriaa. Erityiskiitos kuuluu livemuusikko Petri Tiaiselle, joka on lavalla säestämässä kosketinsoittimilla, mutta jolla ei – ainakaan tässä teoksessa tai ainakaan vielä – ole punaista nenää eikä klovni-identiteettiä.
Laine ja Westerling laulavat taitavasti, vaikka joutuvat äänenkäyttönsä kanssa tasapainottelemaan hankalassa välimaastossa oopperan avoimen tekniikan ja klovnin kireän nasaalin välimaastossa. He suoriutuvat siitä kyllä, ja hommaa on pakko arvostaa, vaikka kuulee selvästi, että jo alkupuolen Puccinissa he joutuvat tekemään paljon työtä.
PIGG JA HEN OPETTAVAT, että mimesis heijastaa todellisuutta, että kaikkia Helsingin Malmitalolla naurattava sanahirviö anagnorisis on aristotelinen totuuden hetki, jolloin tietämättömyys vaihtuu ymmärrykseksi, ja kaikille taidetta seuraaville tuttu katharsis on puhdistus tai vapautus.
Kun nämä peruskivet saadaan järjestykseen, muinaiskreikkalais-strömsöläinen kuorokin vakuuttaa, että riittävän hyvin menee. Voittopuolisesti suomenruotsalainen yleisö saa katharsiksensa.
Pilaamatta esitykseen liittyviä oivalluksia ja yllätyksiä mainitsen varovaisesti, että (ainakin Malmitalolla esiintynyt) hurmaava, musiikillinen avustajajoukko oli kuin kirsikka kakun päällä – tai punainen nenä naamassa.
Red Nose Companyn Strömsön tulevista esityksistä lisätietoa: rednose.fi.
