Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 Venäjä seisoi vedenjakajalla: yhtäällä vuoksi veti eteenpäin kohti demokraattista yhteiskuntaa ja toisaalla vetäytyi takaisin kohti autoritaarista menneisyyttä. Venäjä ei silti ollut tuuliajolla: demokratia- ja ympäristöaktivistit, vapaa media, sateenkaariyhteisöt, taiteilijat ja yhteiskunnalliset liikkeet muokkasivat aktiivisesti vallitsevaa järjestelmää ja rakensivat uudenlaista Venäjää.
Neuvostoliiton totalitaristiset rakenteet painoivat kuitenkin raskaana venäläisten harteilla ja vaikeuttivat järjestelmän kritisoimista. Eriarvoisuuden raju kasvu, kansallisvarallisuuden valuminen oligarkkien käsiin sekä presidentti Vladimir Putinin ja Yhtenäinen Venäjä -puolueen nationalistinen politiikka kiskoivat maan kohti totalitarismia 2000-luvulla. Lupaus demokratiasta jäi toteutumatta.
Fasismi on yhteiskunnan totalitaristista hallintaa tavoitteleva äärioikeistolainen ideologia, jossa korostuvat militaristinen nationalismi, autoritaarisuus, viholliskuvien luominen, totalitaristinen hallinto ja usko oman kansan tai rodun ylemmyyteen. Vapaata tiedonvälitystä ja yhteiskunnallista keskustelua ei sallita. Voimaa, väkivaltaa ja kansallista ykseyttä korostava ideologia on vahvasti hierarkkinen. Fasistisissa järjestelmissä, kuten kansallissosialistisessa Saksassa ja fasistisessa Italiassa, valta keskittyi puolueen eliitille.
Vuosituhannen alussa alkanut fasistinen kehitys on kiihtynyt Putinin Venäjällä päivä päivältä.
Venäläisen totalitarismin juuret ulottuvat 1920- ja 1930-luvuille Vladimir Leninin ja Josif Stalinin Neuvostoliittoon ja vielä kauemmas 1800-luvun tsaarinajan Venäjälle. Demokraattiset periaatteet ja valistuksen aatteet yksilön loukkaamattomuudesta eivät juuri koskaan levinneet Venäjälle toisin kuin läntiseen Eurooppaan.
Neuvostoliiton romahtaminen 1990-luvun alussa avasi ovet demokraattisille uudistuksille. Valta ja vauraus alkoivat kuitenkin keskittyä Putinin, turvallisuuspalvelu FSB:n, armeijan johdon ja hallinnon kanssa yhteistyötä tekevien oligarkkien käsiin.
Venäjän tilannetta Putinin valtaannousun aikoihin voi auttaa ymmärtämään vertaus kansallissosialismin nousua edeltäneeseen Weimarin Saksaan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa väestön tappion ja voimattomuuden tunnot – yhdistettyinä kansaa koetteleviin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin vaikeuksiin – loivat otollisen maaperän fasistisille kehityskuluille. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen keisarillinen Saksa joutui tunnustamaan Versailles’n sopimuksessa sotasyyllisyytensä ja nöyrtymään ympärysvaltojen langettamiin sotakorvauksiin. Adolf Hitlerin johtama kansallissosialistinen puolue onnistui valjastamaan käyttöönsä monien saksalaisten kokeman kaunan ja voimattomuuden.
Saksalaisen työväenluokan autoritaarisuutta 1930-luvulla tutkineen sosiaalipsykologi Erich Frommin analyysissa fasismi lumosi monia taloudellisen epävarmuuden kanssa painivia saksalaisia, sillä se tarjosi heille keinon vapautua raskaaksi muuttuneesta vapauden taakasta taloudellisen ja yhteiskunnallisen myllerryksen keskellä. Niinpä koeteltu kansanosa samaistui kollektiiviseen fantasiaan kolmannen valtakunnan kohtalontehtävästä. Hakeutumalla symbioosiin kaiken antavan järjestelmän kanssa fasistien kannattajat saattoivat päästä eroon voimattomuuden tunnoistaan. Alistamiseen ja alistumiseen perustuva autoritaarinen ”yhteiskuntaluonne” soi Frommin mukaan psykologista turvallisuutta, joka osoittautui, kohtalokkain seurauksin, epävarmaa vapautta houkuttelevammaksi.
Lupaus demokratiasta jäi toteutumatta.
Venäläistaustainen Yhdysvaltoihin paennut journalisti ja kirjailija Masha Gessen on esittänyt, että Venäjällä tapahtui maan itsenäistyttyä Neuvostoliiton romahduksen jälkeen samankaltaisia asioita kuin 1900-luvun alun fasismiin liukuneessa Saksassa. Frommiin viitaten Gessen toteaa, että ”epävarmuuden ja juurtumattomuuden tunnot” olivat Venäjällä repivien yhteiskunnallisten muutosten, kuten kasvaneen eriarvoisuuden ja yhteiskunnallisen turvattomuuden, vuoksi tuolloin niin voimakkaita, että ”suuri osa väestöstä oli valmis luopumaan poliittisesta toimijuudestaan” ja antamaan sen vallanpitäjille eli Kremlille, joka lupasi palauttaa maan kuvitteelliseen menneisyyteensä. Tarttumalla Putinin presidentivaalikampanjan alla vuonna 1999 tyhjästä luodun Yhtenäinen Venäjä -puolueen ojentamiin kahleisiin ihmiset saattoivat vapautua ahdistavista tunnoistaan ja osallistua suureen projektiin, jonka päämääränä oli Venäjän voiman ja suuruuden palauttaminen.
Putinin hallinnon kollektiivisessa fantasiassa ja siitä kumpuavassa propagandassa Neuvostoliiton romahduksen ja kansan kärsimysten juurisyyt paikallistettiin maan ulkopuolelle. Yhdysvaltain hegemonisesti johtama sotilasliitto Nato ja länsimainen kulttuuriliberalismi esitettiin vihollisina, jotka uhkasivat tuhota Venäjän. Tarina oli helppo myydä kansalle, sillä mieliin oli iskostunut uhkakuva läntisistä vihollisista jo kylmän sodan aikana. Samaan aikaan Kreml maalasi konservatiivis-nationalistista kuvaa Venäjästä puhtaan moraalin, perhearvojen ja kristillisen perinteen suojelijana.
Venäjän johdon omaksuma äärioikeistolainen ideologia on ristiriitainen yhdistelmä voimaa ja voimattomuutta. Se korostaa Venäjän kansan voimaa, ja toisaalta esittää Venäjän ulkopuolisten voimien uhrina. Äärioikeistolaisten liikkeiden menestyksen taustalla on kyky luoda kollektiivisia tarinoita, jotka tuntuvat vastaavan yksilöiden tarpeisiin. Olennaista ei ole se, kykenevätkö ne todella vastaamaan niihin – kansallissosialistisen Saksan ja Putinin Venäjän esimerkit osoittavat, että nationalistinen politiikka on aiheuttanut pikemminkin suunnatonta kärsimystä – vaan se, että ne kykenevät luomaan kansalle uskottavan parantumiskertomuksen.
Liikkeiden ei välttämättä edes tarvitse peitellä sitä, että niiden toteuttama politiikka vie yksilöltä hänen vapautensa. Juuri vapaudestaan nurkkaan ajetut yksilöt haluavat päästä eroon. Pako vapaudesta antaa ihmisille sen, mitä he ovat vailla: voiman, merkityksen ja turvallisuuden tunteen.
Venäjällä tapahtuneet fasistiset kehityskulut antavat tärkeän opetuksen. Epävarmuus ja voimattomuus ruokkivat äärioikeistolaisia liikkeitä. Torjuaksemme Venäjällä nyt riehuvan voiman nousun Suomessa meidän tulisi kyetä tunnistamaan äärioikeiston demagogiset metkut ja ennen kaikkea rakentaa yhteiskuntaa, jossa ihmiset eivät koe tarvetta turvautua kollektiivisiin fantasioihin oman yhteisön kunnian ja suuruuden palauttamisesta.
Kirjoitus on Voiman Vlast!-sarjaa. Siinä julkaisemme Venäjää, Ukrainaa, Valko-Venäjää ja Kaukasusta sekä alueiden sotaa, konflikteja ja ihmisoikeuksia käsitteleviä juttuja. Sarjan toimittamista on tukenut Alfred Kordelinin säätiö.
