”Ties kuinka monennetta kertaa: älkää aliarvioiko Ukrainaa”, ukrainalainen sotareportteri Illia Ponomarenko kirjoitti viestipalvelu X:ssä 21. syyskuuta 2024, kun Venäjän ammusvarasto oli räjähtänyt Tihoretskin kaupungissa Venäjän Krasnodarin aluepiirillä, Mustanmeren kaakkoispuolella. Videoissa näkyi, miten helvetillisen kokoinen, tultasyöksevä sienipilvi kohosi talojen ylle. Ihmiset huusivat kauhuissaan. Räjähdyksen seisminen voima oli 2,7 magnitudia. 

Ponomarenko julkaisi X:ssä satelliittikuvan: ”Valkoinen talo vahvisti lokakuussa 2023 Tihoretskin ammusvaraston säilyttävän Pohjois-Korean ammuksia. Tarkkailijoiden mukaan Tihoretskin varasto on ollut Etelä-Venäjällä strategisesti tärkeä laitos Ukrainassa käydyn sodan kannalta.”

Lopuksi vielä hyvin ponomarenkomainen kuitti ukrainalaisten aikaansaamasta tuhosta: ”Sori, toveri Kim, mutta ei mitään sori.”

Pohjois-Koreasta tuli Venäjälle tärkeä aseiden toimittaja vuoden 2023 syyskuussa, kun presidentit Vladimir Putin ja Kim Jong-un olivat tavanneet huippukokouksessaan avaruusalusten laukaisuasemalla Venäjän Amurissa.

Ukrainalaiset ovat seuranneet Pohjois-Korean aseiden virtaa. Syksystä 2023 lähtien eli noin vuoden aikana Pohjois-Korean Najinista on lähtenyt ainakin 25 asekuljetusta Venäjälle. Niiden lisäksi Pohjois-Koreasta on lastattu 19 ”pimeää alusta” eli laivaa, joiden tunnistimet ovat suljettuina. Määränpäänä on ollut Venäjän Vostotšnyin satama Tyynen valtameren rannalla. Maan pintaa pitkin, oletettavasti junalla, aseet on kuljetettu Mongolian ja Kazakstanin pohjoispuolelta Krasnodariin. Eteläkorealaisten tutkijoiden mukaan Pohjois-Korea on myynyt ja toimittanut Venäjälle jo ainakin 2,5 miljoonaa tykistökranaattia.

Ukraina on jo pitkään pyytänyt Yhdysvalloilta ja Britannialta lupaa saada iskeä keskimatkan ohjuksilla Venäjän maaperällä oleviin sotilaskohteisiin, mutta lupaa ei ole heltynyt. Kuitenkin 6. elokuuta 2024 Ukraina hyökkäsi kevyemmin asein rajan yli Venäjän Kurskin alueelle ja onnistui ajamaan venäläiset kauemmaksi. Tihoretskin ammusvaraston ukrainalaiset tuhosivat drooneilla.

Kaupunki vailla kummituksia

Illia Ponomarenkon kirja I Will Show You How It Was – The Story of Wartime Kyiv (”Näytän teille millaista se oli  – sota-ajan Kiovan tarina”) ilmestyi toukokuussa 2024. Ponomarenko myös vieraili Helsingissä toukokuussa, ja Voima tapasi häntä keskustellen Ukrainan tilanteesta. Keskustelut ovat jatkuneet somealustojen ja puhelimen välityksellä.

Joulukuussa 2021 toimittaja Ponomarenko kuuli tutuiltaan, että Venäjä valmistelee hyökkäystä Ukrainaan. Ulkomaiset diplomaatit ja bisnesihmiset jättivät Kiovan, vaikka maan presidentti Volodymyr Zelenskyi aneli heitä jäämään.

Suomalaiset muistavat, miten presidentti Putin sanoi puheessaan Kremlissä, että Naton on luvattava olemaan laajentumatta itään. Suomessa Putinin puhe herätti valtavan myrskyn. Sotilasliiton laajentuminen on liiton ja mahdollisten jäsenyyttä hakevien maiden oma asia, tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi. Samantapaista sanoi Ukrainan pääministeri Dmytro Kuleba Riiassa Naton kokouksessa, jonne Putin puheensa suuntasi.

Samoihin aikoihin niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin tiedettiin, että Venäjä on laajamittaisesti hyökkäämässä Ukrainaan. Venäjä oli siirtänyt Ukrainan rajoille niin omalle puolelleen kuin Valko-Venäjällekin massiivisesti asekalustustoa, jota näkyi satellittikuvissa.

Hänen Butšaansa eivät kummitukset tuhoa.

Myöhemmin, kun hyökkäys ei sujunut niin kuin Venäjä oletti, näistä tankkiarmadoista tuli vitsien aihe. Venäläiset eivät ”erikoisoperaatiossaan” päässeet Kiovaan saakka, ja tankeista loppui polttoaine. Uutiskuvat ympäri maailmaa näyttivät, miten ukrainalaiset maajussit hinasivat traktoreilla tankkeja pelloiltaan. Ukrainalaiset sotilaat tarjosivat pakeneville venäläisille kännyköitä, joilla nämä soittivat äidilleen.

Monet venäläiset sotilaat, joiden menopeli vielä kulki, roudasivat ukrainalaisilta kotitalouksilta varastamiaan pesukoneita. Ensin ne keikkuivat tankkien katoilla ja myöhemmin aiheuttivat valtavaa päänvaivaa valkovenäläisissä postikonttoreissa, joista niitä yritettiin lähettää kotipuoleen kauas Venäjälle.

Kun ukrainalaiset pääsivät tarkastamaan venäläisten aiheuttamia tuhoja, uutiset pikkukaupunki Butšan joukkohaudoista ja kidutuskeskuksista järkyttivät maailmaa.

Voivatko ukrainalaiset, erityisesti butšalaiset, ikinä toipua moisesta? Illia Ponomarenkolla on ollut omintakeinen toipumistyyli: hän on muuttanut Butšaan, joka on hänestä hieno paikka asua. ”Kaunis pikkukaupunki, jossa on puhdasta ilmaa ja paljon luontoa lähellä”, hän kehuu Voimalle. Hän lisää myös, että hänen Butšaansa eivät kummitukset tuhoa.

Tie rauhaan

Onko rauha Venäjän ja Ukrainan välillä mahdollinen – tai onko sitä edes realistista toivoa solmittavan lähiaikoina?

Realismia tai todennäköisyyttä on vaikea arvioida, mutta onhan se mahdollinen.

Ukrainalaisten mielestä ylivoimaisesti mahdottomin vaihtoehto on, että Ukraina lakkaa puolustamasta maataan sotilaallisesti ja antautuu. Ukraina ei halua osaksi Venäjää. Syitä siihen ei tarvitse etsiä niinkään kaukaa kuin Neuvostoliiton historiasta ja Venäjän Ukrainalle aiheuttamasta nälänhädästä ja tuhoista, vaan viimeiset 10 vuotta ovat opettaneet riittävästi: Venäjän kukistettua ukrainalaisten kansannousun Kiovan Maidanilla, kaapattua Krimin ja hyökättyä Itä-Ukrainaan vuonna 2014, ukrainalaisten ylivoimaiselle enemmistölle on päivänselvää, etteivät he halua diktatuurin alamaisiksi.

Toinen vaihtoehto on, että Venäjälle annetaan myönnytyksiä – eli se saisi pitää Itä-Ukrainasta valloittamiaan alueita.

Tämäkään vaihtoehto ei ole ukrainalaisille mieleen, sillä he eivät luota siihen, että Venäjä tyytyy Itä-Ukrainaan. Ukrainalaiset pelkäävät Venäjän kasaavan lisää rautaa uusille rajoille ja pyrkivän taas pian lännemmäksi.

Sodan takia Itä-Ukrainasta on paennut noin 3,6 miljoonaa ihmistä ja kaiken kaikkiaan ukrainalaisia pakolaisia on 6,6 miljoonaa maan ulko- tai sisäpuolella. Samalla Venäjä on kaapannut Ukrainasta 30 000 lasta. Venäjä ei ansaitse rikoksistaan palkaksi alueluovutuksia, ukrainalaiset ajattelevat.

”Ei kukaan aikoinaan tiennyt, että koko Neuvostoliitto voisi romahtaa, mutta niin se vain teki. Ihan tuosta noin vaan, yhtäkkiä.”

Rauhaa halutaan mieluiten niin, että Venäjä lopettaa hyökkäykset ja vetäytyy Ukrainasta. Venäjän ei ole mikään pakko pommittaa ukrainalaisia siviilejä, joten tämä vaihtoehto on ukrainalaisten mielestä yksiselitteisesti paras ja helpoin. 

Kuulosti se miten epärealistiselta tahansa, se voi toteutua lännen aselahjoitusten voimin, tai jos Venäjä romahtaa sisältä päin.

Nimettömänä turvallisuutensa takia pysyttelevä venäläinen poliittinen aktivisti ja Neuvostoliiton asiantuntija sanoi syyskuussa 2024 painokkaasti Voimalle, että romahtaminen on mahdollinen vaihtoehto: ”se voi tapahtua vaikka yhdessä yössä”, hän nauroi.

Asiantuntija perusteli näkemystään vuoden 1991 syksyn tapahtumilla, kun Neuvostoliiton sotaisa varapresidentti Gennadi Janajev kaappasi vallan Mihail Gorbatšovilta ja kansa nousi kaduille: ”Ei kukaan aikoinaan tiennyt, että koko Neuvostoliitto voisi romahtaa, mutta niin se vain teki. Ihan tuosta noin vaan, yhtäkkiä.”

Ruostevyön lihamuuri

”Donbas on perinteisesti ollut Ukrainan vähiten militarisoitua aluetta”, Ponomarenko kertoo.

Itä-Ukrainan Donbas on laajuudeltaan kuin vähän yli puolikas Lappia. Ennen sotaa siellä asui kuusi ja puoli miljoonaa ihmistä. Nykyistä asukaslukua ei tiedetä, sillä sodan tuhot ovat vielä kartoittamatta Venäjän hallitessa siitä suurta osaa ja hyökätessä sen kautta.

Donbas jakaantuu Luhanskin ja Donetskin alueisiin. Sodan aikaan Donetskin alueen kuuluisin kaupunki on ollut Mustanmeren rannan Mariupol, jossa Illia Ponomarenko opiskeli yliopistossa.

Mariupolin alueella asui noin puoli miljoonaa ihmistä ennen kuin Venäjä piiritti sen, tappoi mottiin jääneet 8000 henkeä ja tuhosi kaupungin raunioiksi.

Donbasissa on viime vuosiin saakka puhuttu enimmäkseen venäjää, joten Kremlin propagandan pääargumentteja valloitustensa puolesta on väittää alueen olevan osa Venäjää. Alueen ylivoimaisen enemmistön mielestä se ei pidä paikkaansa, mutta joihinkin ukrainalaisiin Venäjän viettelykset upposivat.

Se johtui alueen luonteesta, Ponomarenko kertoi. Donbas on Ukrainan ”ruostevyöhyke”, hän kuvaili tarkoittaen alueen rapistuvaa teollisuutta. Donbasin teollisuus oli aikoinaan riippuvaista Neuvostoliitosta, jonka romahdus kuritti erityisesti Itä-Ukrainaa.

”Se on ollut korruptoitunutta aluetta, jossa on paljon työttömiä. Donbasissa kaipailtiin Neuvostoliittoon, nostalgia oli vahvaa: ’Neuvostoliitossa meillä oli töitä’”, Ponomarenko huokaa. ”Venäjän oli helppo hyödyntää tyytymättömyyttä. Propagandan mukaan Venäjällä saa rahaa ja töitä, ja siellä on vahva johtaja.”

Myöhemmin monille Venäjän puolelle siirtyneistä ukrainalaisista lupaukset osoittautuivat tuhoisiksi.

”He katuivat katkerasti. Ensin he äänestivät Venäjälle siirtymisen puolesta, sitten heidät lakaistiin pois tieltä.”

Suuri osa Itä-Ukrainan venäjämielisistä jäi kodittomiksi, koska Venäjä tuhosi heidän kotikylänsä, eikä uutta elämää järjestynytkään uudessa kotimaassa. Kaiken lisäksi Venäjän joukot tekivät uusista poliittisista kannattajistaan – entisistä ukrainalaisista – lihamuuria etulinjaan Ukrainaa vastaan.

Kirjassaan Ponomarenko kertoo, miten vaikeaa oli suostutella naapurimaahan kovasti luottavaa äitiään muuttamaan hänen luokseen lännemmäksi. Vaikka Venäjän hyökkäys oli alkanut ja joukot olivat lähellä, kovin venäjämielinen äiti halusi itsepäisesti pysyä kotonaan.

Äiti ehti pois. Sitten Venäjä tuhosi äidin kodin ja koko kotikylän.

 

Artikkeli on osa Voiman Vlast!-sarjaa, jonka tekemistä tukee Alfred Kordelinin säätiö.