Cambridgen apulaisprofessori, sosiologi Diana T. Kudaibergen viittaa tutkimuksissaan usein keskiaasialaisen kuvataiteen, kirjallisuuden ja popmusiikin saavutuksiin. Luentosalien lisäksi hän jakaa tietoa Keski-Aasian neuvostoaikojen jälkimaininkeja luotaavassa Yurt Jurt -podcastissa ja sosiaalisen median alustoilla. X-viestipalvelussa hän levittää yhteiskuntatieteen saavutuksia, musavideoita ja taideteosten kuvia.
Kazakstanilainen Kudaibergen kävi esitelmöimässä Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin järjestämässä Itä-Euroopan tutkimuksen konferenssissa lokakuussa 2024.
Kudaibergenin tutkimusalaa ovat poliittiset valtarakenteet, nationalismi, ideologiat sekä diktatuurien rihmastot ja alamaisten arki.
Hän tutkii nimenomaan Neuvostoliiton jälkeisen ajan Keski-Aasiaa, Venäjän imperialismia ja alueen kansakuntien – Kazakstanin lisäksi erityisesti Uzbekistanin ja Kirgisian – uutta itsenäisyyden aikaa.
Vaarallisia vitsejä
Viimeisimmässä kirjassaan The Kazakh Spring (2024) Kudaibergen kartoittaa, miten Kazakstanin diktaattorin Nursultan Nazarbajevin väistyttyä uuden diktaattorin tulo poliittiselle areenalle ei ollutkaan itsestään selvää huolimatta siitä, että kansaa oli kasvatettu tottelevaisuuteen. Vaikka poistuneen diktaattorin rakentamat sorron koneistot olivat edelleen toiminnassa, Kazakstanissa alkoikin ”Kazakkien kevät”, massaprotestien aalto, jota kukaan ei ollut pitänyt edes mahdollisena. Protestit jatkuvat edelleen vuonna 2024, joten Kazakstania seuraavat tarkkaan sekä demokratia-aktivistit että diktaattorit ympäri maailmaa.
Nazarbajev hallitsi Kazakstania jo Neuvostoliiton aikoina vuodesta 1989, jolloin hänestä oli tullut Kazakstanin kommunistisen puolueen ensimmäinen pääsihteeri, eli Neuvostoliiton systeemin mukaan maan korkein johtaja. Neuvostoliittoa puolestaan johdettiin Moskovasta pitkälti venäläisin voimin, joten Kazakstanin johtaja kumarsi Moskovaan.
Kazakstan itsenäistyi vuonna 1991, mutta Nazarbajev jatkoi. Vuonna 2010 hän antoi itselleen arvonimen ”Elbasi”, kansakunnan johtaja.
Kun Nazarbajev luopui vallasta 78-vuotiaana vuonna 2022, hän oli koko maailman silloisista johtajista pisimpään vallassa ollut ei-kuninkaallinen hallitsija. Valta oli ollut vehkeiltyä, eivätkä yhdetkään maassa järjestetyt vaalit olleet edes siltä osin reilut, että oppositio olisi saanut nimittää haluamiaan vastaehdokkaita.
Nazarbajevin tilalle junailtiin parlamentin puheenjohtaja Kassym-Jomart Tokayev.
Helsingissä Kudaibergen kertoi, miten Kazakstanissa kansalaiset olivat antaneet totalitaristiselle hallinnolle ja sitä edustaville ihmisille lempinimiä ja omia määritelmiään. Kudaibergen huomautti, että hauskuudesta huolimatta kansan kieli on myös ”vaarallista”, kun ”se normalisoi hallinnon status quon”. Kudaibergen piti hallinnon normalisointia jopa ”väkivaltaisena” vaikka kyse olisikin vain vitseistä, koska näin kansa tulee kuin puolivahingossa hyväksyneeksi räikeän yhteiskunnallisen epätasa-arvon.
Kudaibergen painotti sanaa vlast, voima. Venäjänkielinen termi tarkoittaa myös voimasuhteita ja voiman käyttöä. ”Avain Putinin valtaan ei ole ollut laki vaan pikemminkin vlast.”
Presidentti Vladimir Putinin ei aina tarvitse antaa suoria käskyjä, diktatuurissa kansa on opetettu tajuamaan muutenkin. ”[Venäjällä] vallitsee kirjoittamaton ymmärrys, ponjatno, siitä, miten asiat kuuluu tehdä.” Kudaibergen lisäsi, että jo ennen nousuaan valtaan Putin oli organisoimassa, mikä osa eliittiä pääsi mukaan yksityistämisten ajan varojen jakoon ja millä ehdoilla.
Kun vallanpitäjien näkymätön voima-apparaatti vlast on käytössä, se vie valtaa kansalaiselta ja toimii valtaeliittiä vahvistaen.
Hyvästi, neuvostokolonialismi
Yurt Jurt -podcastissa Kudaibergen nostaa esiin, miten Keski-Aasiassa on taisteltu Venäjän valtaa vastaan vuosisatojen ajan. Neuvostoaikoina ”kritiikkiä ilmaistiin paikallisilla kielillä, jottei KGB ymmärtäisi”.
Kolonialismi ilmeni Keski-Aasiassa vahvana kontrollina. Valtioliitto hyödynsi alueen luonnonrikkauksia ja alisti paikallisia kansoja. Alueen taide ja kulttuuri olivat muka vain nomadien harrastuksia, kun Venäjä oli sivilisaation keskus, Moskovassa ajateltiin. Ihmisiä kuritettiin väkivallan, pakkosiirtojen ja nälänhädän avulla.
Nyt ainakin Kudaibergen taiteilija- ja aktivistiystävineen on parantamassa maailmaa. Podcastissaan hän sanoo, että mentäessä kohti uusia, parempia aikoja, kolonialisaation kielestä pitää päästä eroon.
”Jo termi ’entinen neuvostotasavalta’ on kyseenalainen, eikä sitä saa romantisoida saati pitää itsestään selvänä. Se yksinkertaistaa liikaa yhdistämällä monen kansan menneisyyden.”
Kudaibergen muistuttaa, ettei vaikkapa Virolla, Kazakstanilla, Kalmukialla ja Ukrainalla ole muuta yhteistä kuin neuvostomenneisyys, jota nuo kansat eivät itse valinneet.
”Nyt kun uusi Neuvostoliiton jälkeen syntynyt sukupolvi on nousemassa valtaan, yhteistä on entistä vähemmän.”
Neuvostoliiton – tai Venäjän – kolonialismin murtaminen ei ole keskiaasialaista nationalismia, hän painottaa. ”Ei, vaan ääni pitää antaa eri etnisille ryhmille, heille, joilla ennen ei ollut lupaa puhua.”
Kudaibergen on tutkinut kazakstanilaisia Naisten marsseja, joita on järjestetty vuodesta 2021. Marssit ”avasivat silmät”: niiden myötä hän huomasi, että aktivismi on saanut Kazakstanissa uusia muotoja, käsitykset sukupuolista ovat muuttumassa eikä naisten osallistuminen politiikkaan ole enää pelkästään symbolista.
Kirjoitus on Voiman Vlast!-sarjaa. Siinä julkaisemme Venäjää, Ukrainaa, Valko-Venäjää ja Kaukasusta sekä alueiden sotaa, konflikteja ja ihmisoikeuksia käsitteleviä juttuja. Sarjan toimittamista on tukenut Alfred Kordelinin säätiö.
