Helmikuisena iltana Helsingin yliopiston järjestötila täyttyy kuulijoista, kun israelilainen Jonathan Pollak kertoo, mitä Gazassa juuri nyt tapahtuu, mitä sen pysäyttämiseksi voisi tehdä ja miksi palestiinalaisten vapaustaistelua pitäisi tukea.

Pohdintaa siitä, suorittaako Israel gazalaisten kansanmurhaa, Pollak pitää saivarteluna. On epäolennaista kiistellä siitä, miksi Israelin Gazaan kohdistamaa hyökkäystä tulisi kutsua sen sijaan, että vaadittaisiin välitöntä tulitaukoa, palestiinalaisten oikeuksien tunnustamista ja heidän vapauttamistaan Israelin määräysvallasta.

Se, onko 12-kerroksisen talon pommittaminen yhden ihmisen tappamiseksi kansainvälisen oikeuden silmissä oikeutettua, lohkoo Pollakin mukaan Israelin laajamittaiset sortotoimet keinotekoisiin osiin, minkä avulla Israel varmistaa, että sitä ei kansainvälisessä oikeudessa tuomita. 

”Se on bullshittiä. Se on bullshittiä siksi, että todellisuutta ei voi pilkkoa pieniin palasiin, jossa jokaista tekoa tarkastellaan yksittäisenä asiana eikä osana suurempaa kokonaisuutta. Kun otetaan huomioon palestiinalaisten nälkiinnyttäminen, tappaminen ja pakkosiirrot sekä puheet Israelin mediassa ja korkeimmissa poliittisissa elimissä, on selvää, että nämä eivät ole vain erillisiä tapahtumia, vaan enemmänkin sotastrategia.”

Sen tarkoitusta on kuitenkin erittäin vaikea todistaa.

”Kukaan ei kirjoita muistiota, jossa kehotetaan tuhoamaan kaikki palestiinalaiset.”

Viiden kuukauden aikana Israel on tappanut 1,5 prosenttia Gazan asukkaista. Yli 12 000 lasta, tuhansia naisia ja muita ei-taistelijoita, luettelee Pollak. Tämän jutun julkaisuhetkellä tapettujen määrä on entistä suurempi.

”Jos tuo ei ole kansanmurha, tarvitsemme uuden kielen.”

Radikalisoitunut Israel 

Israel perustelee toimiaan pakolla ja israelilaisten suojelemisella, mutta kaikki eivät näe tälle tarvetta saati oikeutusta.

Jonathan Pollak syntyi 1980-luvun alussa vasemmistolaiseen perheeseen Jaffassa ja vietti siellä nuoruutensa. Teini-iässä hän kiinnostui anarkismista ja eläinten oikeuksista. Hän ei varttunut pelkäämään palestiinalaisia, vaan päinvastoin painottaa ”kasvaneensa toimintaan” heidän tuekseen ja ettei ”edes tiedä muuta tapaa olla”.

Nyt nelikymppinen Pollak on protestoinut palestiinalaisiin kohdistettua väkivaltaa, syrjintää ja muuta sortoa vastaan yli kahdenkymmenen vuoden ajan, toisesta intifadasta lähtien. Ensimmäinen intifada eli kansannousu miehitystä vastaan alkoi vuonna 1987 ja loppui 1990-luvun alussa. Toinen intifada puhkesi vuonna 2000, ja sen aikana kuoli tuhansia ihmisiä, pääosin palestiinalaisia.

Helsingin yliopistolla Pollak käytti ison osan luennostaan Palestiinan viimeisestä 76 vuodesta puhumiseen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Israel karkottaa palestiinalaisia kodeistaan. Näin se teki jo vuonna 1948, kun Israelin valtio perustettiin häätämällä 750 000 palestiinalaista alueiltaan. Tätä kutsutaan nakbaksi, joka tarkoittaa arabian kielessä katastrofia. Tämäkin osa historiasta on tärkeää tuntea, kun palestiinalaisten tilannetta, ahdinkoa ja traumaa yrittää ymmärtää.

Vuonna 1967 Israel miehitti Gazan kaistan, Golanin kukkulat sekä Länsirannan, mukaanlukien Itä-Jerusalem, jota palestiinalaiset pitävät pääkaupunkinaan.

Tämän lisäksi Israel rakennuttaa valtaamilleen alueille jatkuvasti siirtokuntia, jotka pienentävät palestiinalaisten elintilaa entisestään. Pollak kuvailee Israelin ilmapiiriä varsinkin nykyään erittäin vihamieliseksi palestiinalaisia kohtaan.

”Viime vuosikymmeninä Israel on oikeistolaistunut ja erityisesti nuorempi väestö radikalisoitunut. Lokakuussa Israel tunsi hetken samaa epävarmuutta, jota sen hallinnon ja määräysvallan alla olevat palestiinalaiset kokevat jatkuvasti.”

Miehityksen alla elävän kansan todellisuutta hän kuvaa sanoilla pelko ja perustavanlaatuinen epävarmuus. Pelkoa herättävät väkivalta sekä repressio eli poliittinen tukahduttaminen, kuten mielivaltaiset pidätykset ja pitkät vankeusajat. Palestiinalaisiin kohdistuva vihapuhe on laajamittaista.

”Se on esimerkiksi puhetta heistä ali-ihmisinä ja ihmiseläiminä. Viestejä kuten ’nolla asukasta Gazassa’ näkyy banderolleissa julkisissa tiloissa. Mediassa on käynnissä avoin kansanmurhadiskurssi.”

Puhe muuttuu myös muiksi teoiksi. Esimerkiksi kun Gazaan on viimeisten kuukausien aikana pyritty toimittamaan ruoka-avustuksia, ovat siirtokuntalaiset siviilit pyrkineet – ja paikoin onnistuneet – estämään kuljetuksia joukolla.

Pommit seuraavat toimittajia

Jonathan Pollak on osallistunut miehityksen vastaiseen suoraan toimintaan, kuten murtautunut palestiinalaisten kulkua valvovien ja rajoittavien tarkastuspisteiden läpi, rikkonut Israelin rakentamaa, Länsirantaa muista alueista eristävää muuria, osallistunut mielenosoituksiin ja muihin protesteihin sekä tukenut palestiinalaisvankeja. Pollak on itsekin ollut useita kertoja vankilassa poliittisen toimintansa vuoksi.

Viimeisimmän rangaistuksensa hän sai vuoden 2023 tammikuussa kivien heittelystä epäiltynä. Vuoden mittaisen tuomion hän suoritti vankilassa ja osin kotiarestissa. Pian vapauduttuaan Pollak suuntasi Suomeen.

Pollak kertoi yliopistolla myös terveiset Activestills-kollektiivin jäseneltä toimittaja Mohamed Zaanounilta. Tämän perheen naapuritalo ja sen viereiset rakennukset tuhottiin sodan ensimmäisinä päivinä. Aluksi toimittaja yritti jäädä alueelle, mutta ei voinut paeta muiden koteihin, sillä hänen majoittajansa eivät olisi turvassa.

”Hän ei voisi edes pystyttää telttaa kenenkään lähelle, koska silloin muut olisivat vaarassa. Yksi syy, miksi hän pakeni on, että hän on toimittaja. Heidät on otettu tähtäimeen tässä sodassa”, toteaa Pollak. ”Pommit seuraavat toimittajia.”

Gazan sota on ollut toimittajille vaarallisin sota vuosikymmeniin. 20. maaliskuuta yhdysvaltalainen järjestö Committee to Protect Journalists (CPJ) raportoi, että lokakuun alusta 95 toimittajaa ja mediatyöntekijää on tapettu, 16 haavoittunut, neljä kateissa ja 25 ollut tai on yhä pidätettynä. Kuolleista 90 on palestiinalaisia, kolme libanonilaista ja kaksi israelilaista.

Kaikki toimittajien pidätykset ovat Israelin tekemiä. Palestiinalaisalueilla toimittajia vastaan ovat hyökänneet Israelin armeija sekä israelilaiset siirtokuntalaiset.

Pollakin välittämien terveisten mukaan Rafahiin perheineen paennut Zaanoun tuntee helpotusta, mutta myös syyllisyyttä lähdöstään, koska olennainen osa palestiinalaisten eetosta on selviytyminen vuoden 1948 etnisestä puhdistuksesta ja vuoden 1967 miehityksestä.

Palestiinalaisten kollektiivisessa muistissa vuoden 1948 trauma kodin ja maiden menettämisestä liittyy myös siihen, että useissa tapauksissa ihmiset ajettiin pois lupaamalla oikeus palata. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan sadat tuhannet palestiinalaiset joutuivat asettumaan pysyvästi muualle.

”Se mitä Palestiinassa tapahtuu, on niin hirveää ja vakavaa, että on ikäänkuin velvollisuus tehdä mitä voin vaikuttaakseni. Teen sitä osana palestiinalaista vapausliikettä siellä missä asun. Esimerkiksi täällä kertoessani, mitä kotona tapahtuu ja kehottaessani ihmisiä toimintaan.”

Kansanmurhan lopettaminen ei riitä

Tuhansia palestiinalaisia on vangittuna. Olot vankiloissa ovat huonot. Ne ovat olleet sitä ennenkin, mutta lokakuun jälkeen tilanne on entisestään pahentunut. Kuuden hengen selleissä on tuplasti enemmän vankeja. Ruoka on vähissä, ja sekin mitä annetaan ei aina ole syömiskelpoista. Vartijat nöyryyttävät ja pelottelevat palestiinalaisvankeja, ja useita on kuollut lokakuun alun jälkeen hoidonpuutteen sekä väkivallan seurauksena, raportoivat israelilaisvankiloissa olevien palestiinalaisten oikeuksia ajavat tahot, kuten Palestinian Prisoner’s Society.

Pollak on diabeetikko, keliaakikko ja vegaani. Pari ensimmäistä viikkoa vankilassa hänen ruokavalionsa ”koostui suurin piirtein ainoastaan kurkusta”. Hän kertoo laihtuneensa 12 kiloa edellisen vankeutensa ensiviikkojen aikana.

Pollak lisää, että vankilaolosuhteet määrittyvät myös siitä kenen kanssa joutuu samaan selliin. ”Palestiinalaisten kanssa lusiminen on yleensä miellyttävää. Ei siksi, että vankilaolot olisivat paremmat, vaan seuran takia.”

Toimintaa Pollak ei repressiosta huolimatta ole lopettamassa. Suomen-vierailunsa aikana hän osoitti mieltä tulitauon vaatimiseksi, turkiksia vastaan ja osallistui suomenjuutalaisen Nahlieli-ryhmän järjestämään mielenilmaukseen Israelin suurlähetystöllä. Nyt hän pyytää toimia suomalaisilta.

”Jokainen voi välttää israelilaisten tuotteiden kuluttamista ja luoda painetta Suomen hallitukselle, ettei se tekisi asekauppaa Israelin kanssa, mikä on suoraan sen sotakoneiston tukemista. Kun maailman korkein kansainvälinen oikeusaste toteaa, että on todennäköistä, että Palestiinassa tapahtuu kansanmurha, valtiot ovat lain mukaan velvoitettuja yrittämään estää sen.”

Kansanmurhan lopettaminen on Pollakin mukaan tällä hetkellä kaikista akuutein asia.

”Se ei kuitenkaan riitä. Meidän on toimittava kansanmurhan pysäyttämiseksi, mutta myös Palestiinan vapauttamiseksi Israelin kolonisaatiolta.”

Jotkut ovat tulkinneet palestiinalaisten tukemisen ja vapautuksen vaatimisen antisemitismiksi. Mitä syntyjään juutalainen Pollak asiasta ajattelee?

”Holokaustin jälkeen yksi keskeinen slogan on ollut ’Ei koskaan enää’. Ei koskaan enää ei käsittääkseni tarkoita ei koskaan enää juutalaisten kansanmurhaa, vaan ei koskaan enää kansanmurhaa. Piste.”