MusiikkiKirjoittanut voimaKuvat Vilppu Rantanen

Toriskeidan kellarista Euroopan-kiertueelle Avaruusaluksella – Rovaniemellä elää omalaatuinen punk-skene

Luovuus syntyi tylsyydestä, ja lopulta luultiin pankkiryöstäjiksi. Rovaniemeläisellä punkilla on värikäs historia.

Lukuaika: 3 minuuttia

Toriskeidan kellarista Euroopan-kiertueelle Avaruusaluksella – Rovaniemellä elää omalaatuinen punk-skene

Legendaarisen rovaniemeläisen Torikeidas-grillin eli Toriskeidan kellarissa sijaitsee perinteikäs treenikämppä, jonka sohvilla istuu neljä keski-ikäistä punkkaria. Jari Mikkola, Jake Seppänen, Jouko Hiltunen ja Pepe Tuononen edustavat Jalla Jalla ja Greenhouse AC -nimisiä yhtyeitä, jotka ovat valtavirrasta unohtuneiden suomalaisbändien ehdotonta kärkikastia. Yhtyeiden historia on pitkä – ja värikäs. 

Ennen Jalloja ja Greenhousea 1970- ja 1980-lukujen taitteessa Rovaniemellä oli jo orastava punk-skene, jossa myös edellä mainittujen yhtyeiden jäsenet olivat aktiivisia muun muassa Aivoproteesi- ja Sabotaasi-yhtyeissä. Valtaosa yhtyeistä julkaisi tuolloin taloussyistä lähinnä C-kasetteja. Jotain on kuitenkin säilynyt. Vuonna 1984 koostetulla Yalta Hi-Life nimisellä hardcore-punk-kokoelmalevyllä kuullaan muun muassa Aivoproteesin ja torniolaisen Terveiden käsien varhaisia nauhoituksia. Aivoproteesin vanhoja nauhoituksia julkaistiin laajemmin vuonna 2022 kokoelmalevyllä Pommisuoja

Vuonna 1985 perustettu Jalla Jalla ja 1987 perustettu Greenhouse AC julkaisivat musiikkia ahkerasti 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Jalla Jallalla oli sopimus Jukka Junttilan pyörittämän Hiljaiset Levyt -yhtiön kanssa, Greenhouse AC:lla Stupido Recordsin kanssa. Julkaisujen myötä yhtyeet pääsivät kansainväliseen levitykseen ja Euroopan-kiertueille. 

Molempien bändien soittajat hehkuttavat niin Stupidon kuin Hiljaisten Levyjenkin porukkaa työstä, jota bändien eteen tehtiin eurooppalaisilla musiikkimessuilla.  Levytyssopimuksista oli paljon iloa, sillä ne avasivat pääsyn äänitysstudioon. Siihen aikaan Rovaniemeltä katsoen lähin kunnollinen studio oli Tico Tico -studio Kemissä.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Rovaniemen punk-skenen materiaaliset puitteet olivat melko alkeelliset, muusikot muistelevat. Rahaa jouduttiin lainaamaan muun muassa Jalla Jallan rumpalin Pepen enolta. Jonkin sortin apurahajärjestelmä oli kuitenkin olemassa. Nuorisotoimiston avustus myönsi ”johonkin pirun kaikulaitteeseen” hulppeat 300 markkaa. 

Pieneksi ja perifeeriseksi kaupungiksi Rovaniemi olikin 1980- ja 1990-luvuilla omaehtoisen kulttuurin mekka, josta ponnisti Suomen ja Euroopan lavoille jos jonkinlaista yhtyettä, pääsääntöisesti samoilta treenikämpiltä. Tätä haastattelua tehdään treenikämpällä, josta suomiräpin pioneeriyhtye Tulenkantajat sekä Tommi Liimatan luotsaama Absoluuttinen nollapiste ponnistivat. 

Umpilappilaiseen tyyliin muusikot tokaisevat, että yksi syy alakulttuurin räjähdykselle oli se, että Rovaniemellä oli ”ihan helevetin tylsää”. Samalla kaupunki tarjosi mahdollisuuksia taiteellisten visioiden toteuttamiseen. Treenikämppiä yhtyeille löytyi niin Skeidalta kuin tien toiselta puolen linja-autoaseman kellarista kuin legendaariselta Ounasvaaran Majaltakin, jossa muun muassa pohjoismaisen black metallin pioneeriyhtye Beherit harjoitteli alkuaikoinaan. Nuorisotila Tommille sai avaimet helposti, ja keikkoja sai järjestää vapaasti. Meno äityikin teini-ikäisten punkkareiden luotsauksessa melko villiksi. Vuonna 1990 perustettiin ”Suomen komein” keikkapaikka, Tivoli-klubi, joka monen mielestä vetää vertoja vähintäänkin Helsingin Tavastialle.

Tilat ovat tärkeitä kulttuurin kehitykselle. Sekä Jalla Jalla että Greenhouse AC treenasivat alkuaikoinaan läheisessä Ylikylässä sijainneessa ladossa, jossa nykyään Mr. Lordina tunnettu Tomi Putaansuu teki yhden useista Greenhouse AC:lle ohjaamistaan musiikkivideoista kappaleelle Not yet, not again (she said).

Yhtyeiden Euroopan-kiertueet olivat vastaavalla tavalla kotikutoisia. Jalla Jalla osti kaupungin huutokaupasta vanhan kirjastoauton, joka korjattiin vastaamaan kiertue-elämän tarpeita. Sen ainoa ikkuna oli tosin tuulilasi, mikä ihmetytti paikallisia Englannin-reissulla. Yhtye vastasi vain: ”This is not a car but a fucking spaceship”. Siitä eteenpäin kulkuväline tunnettiin nimellä Avaruusalus. 

Punkkarit kuvailevat yhteiskiertueitaan huippuhauskana ajanvietteenä. Rovaniemeläisnuoret pääsivät kaveriporukalla pyörimään pitkin Eurooppaa lähes totaalisessa vararikossa.

Myös treenikämppään liittyy tarinoita. Kerran treenikämpän seiniin porattiin kiinni hyllyjä ja yläkerran pankin henkilökunta luuli meteliä murtoyritykseksi, jolloin he kutsuivat paikalle poliisin. 

Kotipaikkakuntansa vuoksi yhtyeet saivat myös melko omaleimaisia lisänimiä. Greenhouse AC:ta kutsuttiin usein Poronirvanaksi Lapin maakuntaeläimen ja legendaarisen grungebändin mukaan. Kitaristi Mikkolan mukaan lempinimi oli aikanaan harhaanjohtavuudessaan ärsyttävä, mutta tätä nykyä tuntuu vain hauskalta menneen maailman tuulahdukselta. ”Musiikillisesti olemme lähempänä poroja kuin Nirvanaa.”

Jalla Jalla tunnettiin mäkihyppäävinä punkkareina, sillä yhtyeen jäsenet harrastivat lajia nuoruudessaan. Ennen kuin Pepe Tuononen poistuu jääkiekkoharjoituksiin, hän kertoo, että bändillä oli tapana haastaa Rovaniemellä soittaneita bändejä hyppäämään mäkeä. Kuulemma The Fucking World uskaltautui hyppäämään, kun taas Alivaltiosihteerin porukka jänisti. Jalla Jallan jäsenet kertovat myös pärjänneensä kilpailuissa: lasten mäkipäivillä Jouko Hiltunen päihitti tulevan olympiavoittajan Tuomo Ylipullin

Niin Jalla Jalla kuin Greenhouse AC:kin kertovat, että he esiintyvät mielellään aina, jos vain kutsu käy. He soittavat edelleen muun muassa uudelleenaktivoituneessa Aivoproteesissa, Offside Reidarsissa, Sanna &  Soul Oy:ssä ja elektronisessa Desert Planet -triossa. Viime vuonna Desert Planet esiintyi Epäjohdonmukaiset tanssiaiset -festareilla, minkä muusikot kertovat olleen keikkaelämys, vaikka ”ei sieltä mitään rahoja saanut”. 

Haastattelun jälkeen kipuamme kierreportaita kellarista Skeidan pihalle. Näky on ikiaikainen, Rovaniemen kauppatori tyhjillään, ympärillä matalat ankeat rakennukset ja Jalla Jalla ja Greenhouse AC tupakalla treenikämpän pihalla. Hetken tuntuu, että vuosi voisi olla yhtä hyvin 1994.



  • 5.8.2024
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Vilppu Rantanen