Suomalaisella on keskimäärin 700 metrin matka kotioveltaan metsään, ja puolet asuu alle 200 metrin päässä metsästä. Tämä on maailman mittakaavassa poikkeuksellista. Valtaosa suomalaisista kertoo suhtautuvansa metsään positiivisesti. Suomalaisten erityinen metsäsuhde on siis totta ainakin joillain mittareilla, mutta se on kuitenkin ristiriitojen riivaama. Historian saatossa korpinen kansa on riidellyt varsinkin siitä, miten metsää pitäisi käyttää.
Varhaisessa mytologiassa metsän kuningas Tapio perheineen hallitsi metsää ja sen eläimet olivat hänen karjaansa. Ihmiset kunnioittivat luonnonvoimia. Jos metsämies pyyti liikaa saalista, Tapio saattoi noitua hänet metsänpeittoon, jolloin tämä eksyi korpeen ja joutui hukkaan. Suomalaiset tuovat havunoksia haudoille vielä nykyisinkin, koska muinoin ajateltiin, että havupuilla on yhteys vainajalaan.
Korvenraivaajien aikakautena metsästä tuli suomalaiselle vastus, joka piti raivata asutuksen ja karjan tieltä. Kansallismaiseman valokuvaaja I. K. Inha havainnoi rajaseudun asukkaita ja pani merkille ”kansan kammon metsiä kohtaan”. 1700-luvulla Ruotsin valtakunta aloitti isojaon ja kruunu alkoi painottaa pienmetsänomistamista. Talot saivat nyt perustaa torppia saamilleen metsälohkoille. Kun metsälle määriteltiin rahallinen arvo, siitä tuli talonpojan pankki.
Laajamittainen metsäteollisuus alkoi 1800-luvulla. Kansakunnan metsäsuhde muuttui radikaalisti, kun rahaa alkoi virrata valtiontalouteen. Tällöin syntyi uusi ajatus: metsäteollisuuden etu on kansakunnan etu. Metsä olikin merkittävä työllistäjä 1950-luvulle saakka. Se työllisti etenkin metsätyömiehiä ja sahureita raskaisiin fyysisiin töihin, joissa leipä oli kapea.
Kun Suomi kaupungistui, yhä harvempi sai elantonsa metsästä. Metsäkato kuitenkin eteni tasaista vauhtia, ja puupellot valtasivat kansallismaiseman. 1960-luvun ympäristöliike alkoi korostaa, että metsällä on itseisarvoa eikä sitä saa hakata matalaksi. Pentti Linkola vertasi Suomen metsäpolitiikkaa muuhun Eurooppaan näin: ”Puun asento on muualla Euroopassa pysty, Suomessa se on vaaka.” Sittemmin kuvioihin on tullut moderni kolonialismi, jonka myötä suuryritykset siirtävät sellukattiloita Etelä-Amerikkaan ja ihmiskaupasta tuomitut marjayrittäjät tuovat thaimaalaisia poimijoita mustikka-apajille.
2020-luvulla yhä harvempi yksityishenkilö omistaa metsää, mutta sen tarjoamat virkistysarvot ja wellness-ajattelu ovat nousussa: metsäjooga, metsämindfulness ja metsäpäiväkodit ovat tulleet osaksi katajaisen kansan mielenmaisemaa.
Mitä väliä suomalaisten metsäsuhteella on? Ihmiset toimivat yhteiskunnassa oman metsäsuhteensa pohjalta, joten poliittiset päätökset palautuvat siihen. Se, miten metsiä kohdellaan nyt, määrittää, millaiseen metsään tulevaisuuden suomalaiset suhteensa muodostavat: puupeltoihin, aarniometsiin vai harvoihin laikkuihin, joissa runkoja on enää nimeksi pystyssä.
Tekstin lähteenä on käytetty folkoloristiikan tutkija Reetta Karhunkorvan luentoa Puhutaan puusta.
