Toisiaan seuraavat mainokset alkavat elokuvamitassa näyttää entistä oudommilta. Kuva teoksesta Eight Postcards from Utopia.

ElokuvaKirjoittanut Kaisu Tervonen

Night Visions -festareilla nähdään, kuinka Pepsi-Cola saapui kommunismin jälkeiseen Romaniaan

Romanialainen Radu Jude tekee omaehtoisia elokuvia, joiden kurittomuus näkyy myös niiden muodossa.

Lukuaika: 2 minuuttia

Night Visions -festareilla nähdään, kuinka Pepsi-Cola saapui kommunismin jälkeiseen Romaniaan

Toisiaan seuraavat mainokset alkavat elokuvamitassa näyttää entistä oudommilta. Kuva teoksesta Eight Postcards from Utopia.

“Me kaikki pyrimme moninkertaistamaan rahamme”, sanoo yksi mainos. ”Valmistaudu olemaan rikas”, neuvoo toinen. ”Haluatko olla miljonääri?” kysyy kolmas.

Otteet ovat dokumentista Eight Postcards from Utopia (2024). Se on tuotteliaan Radu Juden ja filosofi Christian Ferencz-Flatzin yhdessä ohjaama kollaasielokuva, joka on koostettu yksinomaan tv-mainoksista. Teos ei sisällä kommentaaria tai tarjoa selityksiä.

Mainosten kautta elokuva kuvaa 1990- ja 2000-lukujen Romaniaa, jossa niukkuus ja kommunistipuolueen valta ovat jääneet taakse. Mainoksista rakentuu maailma, joka on täynnä lupauksia tavarapaljoudesta, valinnanvarasta ja kiiltävästä tulevaisuudesta.

Pepsi-Cola virtaa, vatsa toimii, pyykki on puhdasta ja yritykset yksityisessä omistuksessa.

Eight Postcards from Utopia nähdään Helsingissä Night Visions -elokuvafestivaalilla. Kollaasielokuva on yksi poikkeuksista ohjelmistossa, joka keskittyy genre-elokuvaan, usein kauhuun ja toimintaan.

Radu Juden teokset ovat vaikeasti määriteltäviä. Kun ohjaajaa haastateltiin Suomen Kuvalehteen elokuvastaan Bad Luck Banging or Loony Porn (2021) – joka voitti Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon – ohjaaja valitteli, ettei hänellä ole omaa tyyliä.

”Minun pitää etsiä aina jokaiselle elokuvalle sopiva muoto. Siinä mielessä Godard voisi olla esikuvani. Hänhän teki elokuvia elokuvan kielestä”, Jude sanoi.

Ranskalaiseen Jean-Luc Godardiin häntä ovat verranneet myös muut. Molempien elokuvat hajottavat populaaria kerrontaa kokeelliseen muotoon, joka on usein kommentti jo itsessään.

Syyskuussa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla esitetty Juden Do Not Expect Too Much from the End of the World (2023) esimerkiksi kuvaa nykyistä työelämää paitsi sisällöltään myös rakenteeltaan. Se on lähes kolmetuntinen kuvaus assistentin ylipitkistä työpäivistä, jotka kuluvat pitkälti auton ratissa. Väsymystään valitteleva assistentti auttaa tuotantofirmaa tekemään videota työturvallisuudesta samalla kun riskeeraa omansa.

Välillä elokuvan kerronta puuduttaa yksitoikkoisuudessaan, mutta samalla se on täynnä keskeytyksiä. Usein keskeytykset ovat päähenkilön räävittömiä TikTok-videoita ja otteita varhaisemmasta romanialaiselokuvasta Angela Merge Mai Departe (1981).

Diktaattorin ottein Romaniaa hallinneen Nicolae Ceaușescun aikana kuvatun Angela Merge Mai Departe -elokuvan palaset nähdään väreissä, kun taas nykyisyys nähdään harmaan sävyissä.

Eight Postcards from Utopia

Muoto on olennaista tuoreessa mainoskollaasissakin. Pelkkä mainospätkien runsaus rinnastuu tavarapaljouteen.

Ohjaajat kertovat pressitiedotteessa käyttävänsä montaasia työkaluna. Leikkaamalla mainospalat seuraamaan toisiaan ohjaajat muuttavat ne isoksi suurennuslasiksi, jonka läpi katsoa ”yhteiskunnan haluja, uskomuksia, toiveita ja pelkoja”.

Elokuva on jaettu kahdeksaan osaan. Ensimmäinen kuvaa tapaa, jolla mainokset käsittelevät Romanian kansallista historiaa. Partavesimainos muistuttaa kunniakkaasta menneisyydestä osana Rooman valtakuntaa.

Toinen osa on omistettu rahalle. Elokuvassa nähdään mainos Romaniassa vuosina 1995–96 toteutetusta laajasta yksityistämisprojektista. ”Sinäkin voit olla yrityksen omistaja”, mainoksessa luvataan.

Kolmas osa käsittelee tiedettä ja teknologista vallankumousta. Nakkimainos vie avaruuteen, ja hilsesampoon mainos näyttää kemian opiskelijan presentaatiolta.

Neljännessä osassa käsitellään mainosten viehtymystä yliluonnollisesta, viidennessä seurataan ihmisen elämänkaarta mainoskuvin, ja kuudes on omistettu mainosten kielelle.

Seitsemäs osa käsittelee ei-sanallista viestintää, eleitä ja aisteja. Mainoksista riisutaan ääni, välillä tuotteetkin. Ihmiset haistelevat ja maistelevat.

Kahdeksannessa osassa, joka käsittelee sukupuolta, miehet rehkivät kuntosaleilla ja urheilukentillä, kun naiset keimailevat peilin edessä. Mainokset myyvät ihmisille lopulta käsitystä ihmisistä itsestään.

Radu Jude tarjoaa teoksissaan vaikeasti sulavaa huumoria ja sapekasta satiiria. Silloinkin kun hän tarjoaa paratiisia, siinä on ansa.

Eight Postcards from Utopia -teoksen päättää epilogi, ”vihreä maailmanloppu”. Eläimet valtaavat ihmisten rakentamat tilat, ruoho peittää kaupungin, ja maisemat vievät paratiisiin. Ihmisiä tai myytäviä tuotteita ei juuri näy.

Lopullinen utopia on maailma ilman ihmisiä, tavaroita ja mainoksia.

Night Visions -elokuvafestivaali Helsingissä 13.–17.11.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

 

 

Festivaalitärppejä

Christopher Lee elokuvassa The Wicker Man (1973).

Chain Reactions

Night Visionsin ohjelmistoon on usein kuulunut dokumentteja, jotka syväluotaavat yksittäisiä elokuvia. Se on festivaalin tapa nyökätä yhdelle tapahtuman mahdollistavalle ilmiölle: fanitukselle.

Uusintaensi-illan hiljattain saaneelle The Texas Chainsaw Massacrelle omistetussa dokumentissa fanien roolin ottaa joukko vaikutusvaltaisia kulttuurihahmoja. Heidän joukossaan ovat elokuvantekijät Takashi Miike ja Karyn Kusama sekä kirjailija Stephen King. Jokainen tuo Tobe Hooperin elokuvaan tuoreita näkökulmia ja puhuu sen rinnalla myös muista elokuvista.

Omat elokuvaviitteensä tarjoaa myös dokumentin ohjaaja Alexandre O. Philippe. Hän on leikannut ne vetäväksi osaksi kerrontaa.

Parvulos

Zombielokuva on keksitty uudestaan lukemattomia kertoja, ja meksikolainen Isaac Ezban lisää perinteeseen vielä yhden kerroksen. Ezban toteuttaa viruskauhua lämminhenkisenä mutta kylmäkroppaisena perhe-elokuvana.

Tarina kertoo kolmesta alaikäisestä veljeksestä, jotka elävät erityksissä maaseudulla metsästäen ruokansa ja varoen herättämästä huomiota. He kokevat ensimmäisen seksiaktinsa ja ensimmäisen tapponsa – molemmat kasvukertomuksen virstanpylväitä.

Lähes monokromaattisista kuvista muodostuu maailma, jossa lapsuuden viattomuus sekoittuu kyyniseen selviytymiseen.

The Wicker Man

Hiljattain restauroitu elokuva vuodelta 1973 kertoo miehestä, joka kokee elämänsä kulttuurisokin. Pienelle skotlantilaissaarelle saapuva poliisi tutkii tytön katoamista. Harras kristitty kulkee saarella virkapuvussaan ja törmää vanhaan pakanauskontoon, avoimeen seksuaalisuuteen ja yhteisöä johtavaan lordiin.

Viiden tähden folk horror -klassikko on täydellisen omaleimainen teos, jossa pikkutuhma kohtaa kansanballadit ja kyläidylli ihmisuhrin idean.

Ohjaaja Robin Hardyn lapset Justin ja Dominic Hardy ovat tehneet isästään ja elokuvan tekoprosessista dokumentin Children of the Wicker Man. Myös se nähdään festivaalilla.