Kallion kirjaston kynkkään pystytetyn sirkusteltan edessä posetiivari veivaa vehkeestään iloisen haikeita säveliä. Kun yleisö on vihdoin saatu pakattua sardiineiksi telttakankaan alle, estradille saapuu lierihattuinen mieshahmo kantaen käsissään kahta kuollutta eläintä. Näistä haikaran hän ripustaa narikkaan ja sammakon pistää poskeensa.
Tunkeileva röyhkimys on nimihahmo ympäristötoimittaja Juha Kauppisen kirjoittamassa, Raila Leppäkosken ohjaamassa ja Martti Suosalon yksin esittämässä Starmanissa. Tämä luontokadosta huolta kantava näytelmä tuntuu monella tapaa olevan samasta puusta veistetty kuin Suosalon tuottama ja hänen puolisonsa Virpi Suutarin ohjaama tuore dokumentti Havumetsän lapset
”Kuulin kerran yhdeltä luontoaktivistilta, että jos maapallolle tulisi vieras älyllinen olento, niin se tulisi tänne juttelemaan ennemmin sienten kuin ihmisten kanssa. Se räjäytti pääni, ja keksin siitä esitykselle nimen. Se ei siis tullut David Bowielta, mutta totta kai se assosioituu siihenkin”, selittää Suosalo.
Starman kiersi alkusyksyn Suomea Sirkus Suosalon ohjelmistossa ja seuraavaksi se vierailee teattereissa eri puolilla maata.
Suosalo tietää, että pitkän uransa ja tunnetuimpien elokuvarooliensa – muun muassa henkilökuvat Irwin Goodmanista, Reino Helismaasta ja Olavi Virrasta – takia hän tavoittaa kantaaottavalle näytelmälleen sellaistakin yleisöä, joka ei yleensä käy teatterissa.
”Tätä näytelmää ei ole tehty vain luontoaktivisteille, vaan tämä on kansan teatteria. Sen olen huomannut 30 vuoden Suomea kiertäneen komeljanttarin urallani, että eri heimoissa ihmiset reagoivat eri tavalla esityksissä, ostavat lippuja eri nopeudella ja ovat kadulla kohdatessa erilaisia. Suomalainen luonto on silti teema, joihin kaikkien on helppo päästä mukaan.”
Neljä näkökulmaa luontoon
Starmanissa lavalle nousee kavalkadi Suosalon esittämiä tragikoomisia hahmoja. Näistä ensimmäisenä nähdään vanhan koulun metsätalousmies, joka käy yksipuolista dialogia kotimetsänsä tuhosta valituksen tehneen kuukkelin kanssa. Suosalon tulkinta suomalaisesta teknokraatista ei ole siloitteleva, mutta ei myöskään demonisoiva.
”Ohjaaja Leppäkoski varoitti minua ottamasta liian aggressiivista otetta kuukkeliin. Mielummin piti ihmetellä, että miksi senkin piti ryhtyä vehtaamaan luonnonsuojelijoiden kanssa. Minähän muuten kävin myös itse kysymässä UPM:n pomoilta, että miksi te hakkaatte Etelä-Suomen vanhoja metsiä. No kuulemma siksi, että Metsähallitus myy niitä. Ja sitten tuli PowerPoint-esitystä, ja kaikki oli niin hirveän ymmärtäväistä. Hahmon työstövaiheessa sanoin Juhalle, että älä sinä mieti tässä hauskuutta ollenkaan, tässä asiallisuus on hauskuutta”, naureskelee Suosalo.
Eläinkunnan edustajana näyttämöllä nähdään myös varpusen hahmo pitämässä – ehkä hiukan yllättäen – puolustuspuheenvuoroa ihmiselle. Toisenlaisia näkökulmia edustavat pidätysputkassa veljelleen puheviestejä lähettelevä aktivisti ja juhla-alustusta pitävä evoluutiobiologi. Näistä edellinen kuvaa tämän ajan syvää ympäristöahdistusta ja aktivistien kykyä kyseenalaistaa omiakin motiivejaan tappiin asti. Jälkimmäisen surullisena tehtävänä taas on tarjota faktapaketti siitä, mistä käynnissä olevassa ympäristökatastrofissa on kyse.
”Monet ovat sanoneet minulle, että esityksen jälkeen he ymmärtävät aktivisteja paremmin kuin ennen. Biologin monologi taas ei ole yhtään muita pidempi, vaikka se tuntuu siltä, koska siinä on sellaista asiaa, jota me emme haluaisi kuulla.”
Kantaaottavaa teatteria
Suosalo kävi Teatterikorkeakoulua 80-luvun alussa, jolloin siellä pyristeltiin irti edeltäneistä taistolaisajoista. Jouko Turkan myötävaikutuksella politiikan tilalle tuli liikuntakeskeinen ruumiinkulttuuri.
”Muistan keskusteluja, joissa pohdittiin, että miksi pitäisi ryhtyä jostain valittamaan, kun täällä Suomessa kaikki on niin hyvin. Mutta nyt kun tässä nykyajassa edessämme on todistettu luontokatastrofi, niin enhän minä enää voi olla siihen puuttumatta”, kuvaa Suosalo aikakausien eroa.
Ehkä juuri tähän liittyen voi Starmanin nimihahmon takaa nähdä Saatana saapuu Moskovaan -romaanin paholais-Wolandin. Samassa hengessä kuin Mihail Bulgakovilla vihtahousu saapuu sekoittamaan totalitaarisen neuvostovaltion korruptoituneet kirjallisuuspiirit, Starman riivaa meitä tämän ajan muka-vapaita kansalaisia hiljaisessa tavassamme hyväksyä ympärillämme palavat luonnon rauniot.
”Kyllä siinä viittaus sinnekin suuntaan on. Mutta on hahmossa mukana myös saarnaaja Niilo Yli-Vainiota, jonka julistamisen tyyliä opettelin opiskeluaikona. Sanoin Juhalle, että ota sieltä ’Jeesus’-sanaa pois ja laita tilalla ’ihminen’, mistä sitten näytelmään tuli mukaan ihmisen palvonta.”
Suosalon mielestä taide voi katarsiksen kautta puhdistaa mielen niin, että sinne tulee tilaa uusille ajatuksille.
”Itse toivon, että ihmiset heräisivät pohtimaan mikä heidän oma luontosuhteensa on. Ja että voiko takkia kääntää edes vähän, tai vaikka vain hihat? Meille yleensä on tarjolla jonkun valmiiksi tallaama polku. Tässä näytelmässä paljastetaan sellaisia asioita, jotka toivottavasti auttavat hyppäämään pois siltä kuluneelta reitiltä.”
Starmanin esitysarvio löytyy täältä. Starman kevätkaudella ainakin Kansallisteatterissa sekä Kuopion, Jyväskylän, Rovaniemen ja Oulun kaupunginteatterissa. Teatteri Suosalon telttakiertue taas ensi vuoden elo-syyskuussa. Näytelmän teksti on julkaistu kirjana (Siltala, 2024). Kuuntele myös Martti Suosalon haastattelu Teatterin politiikkaa -podcastissa:
