Tie Mustarinda-talolle käy pitkin kapeaa hiekkatietä, joka nousee jyrkästi Paljakanvaaran laelle. Vaara sijaitsee Kainuussa, noin 60 kilometriä Kajaanista pohjoiseen. Vuonna 2010 perustetun Mustarinda-seuran talossa järjestetään avoimia tapahtumia ja näyttelyitä. Samalla se tarjoaa myös työskentelytiloja taiteilijoille ja tutkijoille.
Seuran tarkoituksena on vahvistaa luonnon ja kulttuurin monimuotoisuutta sekä tieteen ja taiteen, erityisesti nykytaiteen, asemaa. Toiminnan keskeisenä lähtökohtana on yhteiskunnan ekologisen jälleenrakentamisen edistäminen.
Lähin asutus sijaitsee parin kilometrin päässä. Tänne tulevan on tiedettävä, mihin on tulossa.
Mustarinda ei voisi olla missään muunlaisessa paikassa, kertoo toiminnanjohtaja Miina Kaartinen. ”Syrjässä ja marginaalisissa paikoissa tapahtuvat kiinnostavimmat asiat: suon ja metsän reunassa on kaikkein monimuotoisinta. Sama on taiteen kentällä. Täällä tekemiseen tulee vapautta ja villeyttä.”
Talo on vanha Paljakan kansakoulu ja kunnostettu pitkälti talkoovoimin. Kestävä elintapa näkyy: ikkunat ovat alkuperäiset, kaikki mahdolliset huonekalut hankitaan käytettyinä ja tavarat käytetään loppuun.
”Tavarat tulevat Mustarindaan kuolemaan”, toiminnanjohtaja Kaartinen muotoilee.
Kaikki tekniset ja arjen ratkaisut on suunniteltu siten, että päästöjä syntyisi mahdollisimman vähän. Kaupassa käydään kerran viikossa, ja kaikki matkat taitetaan sähköautolla.
Taiteen valtionpalkinto vuodelta 2021 toimii Kaartisen sanoin osoituksena Mustarindan asemasta ”pioneeriorganisaationa ekologisten kysymysten saralla”.
”Taiteilijat ja kulttuurialan ammattilaiset tietenkin ovat useissa yhteiskunnallisissa muutoksissa etulinjassa”, Kaartinen sanoo.
Paikalle saapuu myös kuraattori Sanna Ritvanen. Hän lupaa viedä katsomaan kesän 2024 taidenäyttelyä, jonka temaattisen haun kautta valitut taiteilijat ovat viettäneet residenssissä touko-kesäkuun. Seuran residenssiohjelman tarkoituksena on tarjota osallistujilleen kokemus sellaisista olosuhteista, joissa elämä on mahdollisimman vähäpäästöistä. Avoin haku ohjelmaan järjestetään vuosittain, ja paikkaa voi hakea sen mukaan, mitkä hakijan tarpeet ja työskentelymenetelmät ovat. Tiloja on tarjolla myös perheille.
Paikkaa ympäröivä luonto on ainutlaatuista: läheinen Paljakan luonnonpuisto on tarkoin suojeltu, ja siellä saa kulkea vain merkityllä reitillä. ”Monimuotoisessa vanhassa metsässä oleminen on liikuttava kokemus”, Kaartinen kertoo.
Taidekansallispuistosta lisää elinvoimaisuutta
Kansakouluaikojensa jälkeen nykyisellä Mustarinda-talolla on ollut matkailutoimintaa ja nuorten huumekuntoutusyksikkö. Mustarindan aloittaessa taloon tehtiin mittavat energiajärjestelmän remontit. Käytössä ovat muun muassa maalämpö ja aurinkopaneelit.
Vuoden 2018 tykkylumitalvi oli Kaartisen mukaan tärkeä opinpaikka. Kun puut kaatuivat sähkölinjojen päälle lumen painosta, sähköt olivat poikki Mustarindassa pisimmillään kaksi päivää. Sää aiheutti alueella hätätilan, jonka aikana Punainen Risti toimitti vettä kotitalouksien käyttöön. Kokemuksen myötä Mustarinda-taloon on tehty myös energiajärjestelmän vara-akusto.
”Tämä on yksi esimerkki siitä, miten teknisten ratkaisujen avulla sopeudutaan ilmastonmuutokseen. Talvisin tämä on Suomen lumisimpia paikkoja, joten erityiset sääolot ovat täällä osa elämää ja toimintaa”, Kaartinen sanoo.
Sekä Kaartisella että Ritvasella on juuria Kainuussa. Kaartinen kertoo seuranneensa pitkään Hyrynsalmen vähitellen hiljenevää kylänraittia. Sieltä ovat hävinneet posti, pankki ja R-kioski.
Suomessa taidekoulutus on pitkälti isoihin kaupunkeihin keskittynyttä. Se luo Kaartisen ja Ritvasen mukaan nuorelle taiteilijalle helposti kuvan siitä, että siellä on oltava itsekin, jos mielii päästä mukaan piireihin.
Tässä mielessä Mustarinda ja siellä tehtävä tiede- ja taidetoiminta on yllättänyt heidät itsensäkin. Ritvanen sanoo, että yhteisön jäsenistä on muodostunut porukka, joka on voinut tehdä korkeatasoista kulttuuria ja jopa ajatella utopistisesti, mitä kaikkea kulttuuri ja taide voisivat olla.
”Olemme poikkeuksellinen toimija juuri näillä seuduilla: nykytaideorganisaatioita ei täällä hirveästi ole”, Kaartinen sanoo ja lisää Mustarindan avanneen hänen silmänsä sille, että Kainuussakin voi tehdä jotain tällaista.
Pitkäaikaisen rahoituksen saaminen tuottaa kuitenkin haasteita. ”Taide- ja kulttuuripuolella ei ole hirveästi valoa tunnelin päässä rahoituksen suhteen, kun seurataan hallituksen toimia”, Kaartinen pohtii. Lisäksi Mustarinda ei asetu helposti yksittäiselle taiteen- tai toimialalle, vaan osuu usein rahoituskategorioiden välimaastoon.
Haaveena taidekansallispuisto
Matkailu on yksi Kainuun keskeisimpiä toimialoja. Paljakanvaaran molemmin puolin sijaitsevat hiihtokeskukset Paljakka ja Ukkohalla. Kaartinen sanoo, että paikalla on selvästi paljon matkailupotentiaalia, mutta jostakin olisi saatava alueelle lisää elinvoimaa.
Yksi ratkaisu voisi olla Vaara-Kainuun taidekansallispuisto. Sen perustamiseksi on käynnissä valmisteluhanke osana Oulu2026-kulttuuriohjelmaa. ”Taidekansallispuiston valmisteluhankkeessa, kuten kaikessa muussakin Mustarinda-seuran työssä pyritään konkreettisesti edistämään yhteiskunnan ekologista siirtymää”, kertoo Kaartinen.
Suunnittelua alueen kansallispuistosta on tehty yli 20 vuotta. Uuden kansallispuiston perustaminen edellyttää poliittista päätöstä ja erillislain säätämistä. Hallituksen päätöksellä ympäristöministeriö valmistelee kansallispuistohankkeen, ja eduskunta tekee päätöksen sen hyväksymisestä.
”Nyt olisi hieno mahdollisuus keskittyä nimenomaan kulttuurimatkailun ja ekologisen matkailun kehittämiseen. Luontomatkailu ja kulttuuritoiminta ovat myös osa kiertotaloutta ja aineetonta palvelutaloutta”, sanoo Kaartinen.
Henkiolentojen kukkula -näyttely
Keskikesällä 2024 Mustarindassa järjestettiin Porin kulttuurisäätö -kollektiivin (Anna Jensen, Eliisa Suvanto ja Sanna Ritvanen) kuratoima Henkiolentojen kukkula -näyttely. Siellä toisensa kohtasivat turismi, taide ja luontokysymykset.
”Osa täällä työskentelemistä on ollut sen pohtiminen, miten työskentely voisi tapahtua siten, että se ei häiritsisi metsää millään tavalla”, kertoo Mustarindan taideresidenssissä ollut Petter Yxell.
Yxellin mukaan teoksen nimi To the Lighthouse viittaa sekä Virginia Woolfin romaaniin että yleisemmin kohtauspaikkaan. Teos on rakennettu osin materiaaleista, jotka saavat jäädä metsään — ja lahota sinne, kun aika koittaa.
Residenssiläisten näkemyksissä toistuu, että Mustarindassa työskentelystä on tehnyt antoisaa juuri mielenkiintoinen luontoympäristö. ”Hyvällä tavalla se pysäyttää sinut kiirehtimästä ympäriinsä”, toteaa esimerkiksi Aksel Haagensen luonnon vaikutuksesta taiteelliseen työskentelyynsä. Hän teki näyttelyyn sarjan aurinkovoimalla toimivia robottitikkoja, joista yhtä joku luuli oikeaksi.
Kuraattori Sanna Ritvanen kertoo, että tämän vuoden näyttely liittyy taidekansallispuistoon, jonka perustamiseksi on käynnissä valmisteluhanke. ”Halusimme nostaa näyttelyssä esille niitä asioita, joita täällä on ja pohtia samalla, mitä taidekansallispuisto voisi olla.”
Näyttely sijaitsee liettualaisen arkkitehdin Austris Mailītisin suunnittelemalla Metsänäyttämöllä, joka rakennettiin vuonna 2019 kansainvälistä suurhanketta Puuooppera-teosta varten. Nimensä mukaisesti metsässä sijaitseva näyttämö pääsee nyt uudelleen käyttöön. Ritvasen mukaan luontoympäristön rooli näyttelyssä on samanarvoinen kuin taiteen. ”Taide on suorassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja neuvottelee sen kanssa. Lisäksi haluamme nostaa esille paikkoja, niiden ominaispiirteitä: mitä niissä on hienoa – tai miksi ei myös kurjaa.”
Mustarinda-talon avoimet ovet 19.10. ja 16.11. klo 13–16.
Artikkelin kirjoittamista on tuettu Koneen säätiön Metsän puolella -apurahalla.