Pirteä Lottotyttö rytmittää UKK-musiikkinäytelmän kohtauksia. Eihän tässä mitään huolta ole, 1970-luvun Suomi on vaan päättänyt luopua presidentinvaaleista, Kekkonen jatkaa, kaikki on oikein hyvin!
Hurjassa platinablondin peruukissa oopperalaulutaitoisen Reetta Ristimäen Lottotyttö naurattaa yleisöä Musiikkiteatteri Kapsäkissä, jota Ristimäki on ollut perustamassa Helsingissä taiteilijoiden osuuskuntateatterina vuonna 2000.
Ristimäki ei enää ole Kapsäkin johdossa, vaan hän tekee musiikkiteatteria vuonna 2015 perustamansa Greta Tuotannon kautta. Yhtiö keskittyy ”erityisesti historiaa luotaaviin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin”. Suurin osa teoksista on kantaesityksiä, jotka se tekee kotimaisten säveltäjien ja kirjailijoiden kanssa.
Greta Tuotanto työllistää vuosittain teoksissaan noin 100 freelance-ammattilaista ja kerää noin 80 esityskerrallaan jopa 12 000 katsojaa vuodessa.
Nyt Ristimäki etsii rahoitusta perustamalleen Helsingin Oopperakesälle, esiintyy Saiturin joulu -musikaalissa, UKK:ssa ja suunnittelee uusia produktioita – tai lämmittää uusintaesityksiin niitä vanhoja.
Kovien tyyppien teatteria
”Suureen maailmaan minut on tarkoitettu!” Niin pikkuinen Reetta ajatteli kotona Seinäjoella.
Kun koulut oli käyty ja oli aika aloittaa opiskelut, Ristimäki hyppäsi junaan ja lähti Helsinkiin. ”En yhtään tiennyt mitä tekisin. Minulle taito- ja taideaineet olivat aina se ykkösjuttu. Ja historia. Ja kielet.”
Ristimäki pyrki opettajankoulutuslaitokseen Helsingin yliopistoon. Pääsykokeissa sai lisäpisteitä taideaineiden osaamisesta, joten musiikkileikkikoulusta alkaen taidekasvatuksen mankelissa muovautunut Ristimäki sujahti sisään ja aloitti musiikkiin ja kuvaamataitoon erikoistuneen luokanopettajan opinnot. Harrastuksenaan hän lauloi oktetissa jazzia.
Pian Ristimäki kuuli mahdollisuudesta näytellä Ylioppilasteatterissa.
Nuori nainen pyrki ja pääsi, mutta teatteri ei vienyt hänen sydäntään, ei vielä. 1980-luvun YT:n näyttelijöiden kulttuuriin kuului reipas päihteiden käyttö ja kovis-imago.
”Teatteri kiinnosti valtavasti, mutta se oli sellaista jälkiturkkalaista vaihetta, jossa vielä punnerrettiin räkä poskella ja rähjättiin.”
Ristimäki pyrki Teatterikorkeakouluun eikä päässyt, mutta se ei häntä harmittanut. Hän oli alkanut miettiä, että häntä varten on jotain muuta.
Siihen mennessä Ristimäki oli nähnyt vain kaksi oopperaa. Ensimmäinen oli ollut Ilmajoen musiikkijuhlilla Jaakko Ilkka, johon hän oli lapsena saanut vapaalipun, koska hänen ystävänsä olivat siinä avustajina ratsastamassa hevosilla. Toisen, La Bohèmen, hän oli käynyt katsomassa interrail-reissulla Budapestissa 1984.
Rytmimusiikkia harrastanut Ristimäki ryhtyikin opiskelemaan klassista laulutekniikkaa – ja jopa innostuneena. Tie vei Konservatorioon ja sieltä Sibelius-Akatemiaan, joissa häntä opettivat legendaariset laulutaiteilijat Ritva Auvinen ja Liisa Linko-Malmio.
Weimarin lauluja
Eräs Ristimäen rakkaimmista teoksista on Kabaree Berlin, jota nähdään milloin missäkin kun vaan paikalle tilataan. Syksyllä 2024 Ristimäki esitti sen Helsingin Musiikkitalossa.
Kabareessa yhdistyy Ristimäelle rakkaita asioita: Weimarin Saksan kulttuuri, muinainen kotikaupunki Berliini ja hieno musiikki. Ensimmäisen version Kabaree Berlinistä Ristimäki on tehnyt jo vuonna 2000: ”Tämä on ollut mulla mukana aika pitkään.”
Alle kymmenen vuotta muurin murtumisen jälkeen Ristimäki lähti Sibelius-akatemiasta Erasmus-vaihdossa Hochschule der Künsteen Berliiniin. Tosin Ristimäki olisi halunnut Lontooseen: ”Mut vaan työnnettiin Berliiniin. ’Voi helvetti’, mä ajattelin, tämä on oikein Euroopan persläpi – mutta ei sit ollutkaan!”.
Kaupunki oli ”täynnä nostokurkia”. Rautaesiripun jakamat itä ja länsi erottuivat selvästi.
Pian hän rakastui kaupunkiin, joka vasta tuolloin, 1990-luvulla, loi itsensä uudestaan sotien ja natsien jäljiltä. Ristimäki on ollut ihastunut Weimarin tasavallan ajan iskelmien schlager-perinteeseen, joka oli ollut undergroundia parhaimmillaan.
Reetta Ristimäki saksansi nimensä Greta Kreuzbergiksi, koska Berliinissä se jäi oikeaa nimeä paremmin mieleen. Historiasta kiinnostunutta Ristimäkeä kiehtoo Weimarin musiikkiperinne 1800-luvun lopulta 1930-luvulle, ”klasaripuolellakin”. 1900-luvun alun Berliinissä kevyt musiikki lainasi paljon yhdysvaltalaisesta jazzista, ja orkesterimusiikin kulmakiviä olivat Paul Hindemith, Gustav Mahler ja Kurt Weill sekä elokuvasäveltäjä Friedrich Holländer.
Ei suoraan navetan takaa
Kiitos suomalaisen musiikkikoulutuksen niin kouluissa kuin musiikkiopistoissa, Ristimäen ikäpolvi on voinut kouluttautua korkealle musiikin saralla. Kuitenkin viime vuosina, jo paljon ennen nykyhallituksen kulttuurileikkauksia, musiikin koulutusta on ajettu alas. Sitä Ristimäki suree.
”Musiikin tekeminen vaatii paljon harjoittelua – tutkimusten mukaan 10 000 tuntia, minkä tahansa instrumentin hallintaan. Ei oopperalaulajaksi tulla suoraan navetan takaa.”
Jos nuori haluaa opiskella musiikkia korkeakoulussa, auttaa paljon jos hänellä on vankka musiikillinen pohja lapsuuden opinnoista saakka. Teatterikorkeakouluun voi yrittää ilman erityisiä teatteriopintoja, mutta minkään soittimen soittamista ei voi aloittaa alkeista Sibelius-Akatemian pääsykokeita varten.
Musiikkiteatteri vaatii teatterintekijöiden – näyttelijöiden, dramaturgien ja tekniikan ammattilaisten lisäksi – säveltäjiä ja muusikoita. Ristimäelle musiikki teatteritaiteessa on välttämätön palanen, ja taidemusiikki kuuluu kaikille.
”Ooppera ei ole tippaakaan elitististä. Oopperoiden yleisössä on ihmisiä kaikista sosiaaliluokista ja kaikista ammattiryhmistä. Ei siellä käy pelkästään rikkaita.”
Eivätkä alan ammattilaisetkaan ole eliitin edustajia.
”Sibelius-Akatemiassa on ollut opiskelemassa ihmisiä aivan kaikenlaisista taustoista ympäri Suomea. Minä ja kollegani olemme tavallisia työteliäitä, äänellisesti ja musiikillisesti lahjakkaita ihmisiä kaikenlaisista taustoista ja kaikkialta Suomesta, harvemmin suvun viitoittamalle tielle kulttuurikodissa kasvaneita.”
Reetta Ristimäki toivoo, että Greta Tuotannon esitykset löytäisivät yleisöä, joka ei pelkää ”ooppera”-sanaa ja innostuu kokeellisista kantaesityksistä.
”Näin pienessä maassa meillä ei ole varaa eikä syytä luokitella asioita. Oopperan ja musiikkiteatterin kehittäminen on mun elämäntyötäni. Meidän oopperaihmisten ja teatterintekijöiden pitää oppia toisiltamme ja yhdistää voimamme. Ideana on ollut, että teatteri-ihmiset oppivat musiikkia ja äänenkäyttöä, ja laulajat oppivat näyttelemistä. Ja se on toiminut!”
